Lapsuudenkodilla, rakkaalla Kuddnäsillä, oli vielä äidin kuoltuakin niin suuri vetovoima poikaan, että hän joka kesä kävi sen haapoja, sen Leikkivuorta, sen huvimajaa ja muita unhottumattomia paikkoja katsomassa. Usein hän vieraili pitemmän aikaakin lankonsa raatimies Lybeckin luona tämän niinikään Alörnillä sijaitsevassa huvilassa. Rakas Kuddnäs joutui viimein vieraisiin käsiin, ja sen rakennukset ja maat aiottiin ensin käyttää seminaarin paikaksi, mutta seminaari perustettiinkin sitten joen vastakkaiselle rannalle.

Useampana kesänä Topelius tämän jälkeen asui Tammisaaren saaristossa, kalastellen niinkuin ennen ja raviten luonnon iäti raittiille vaikutteille aina yhtä altista sieluansa sen ihanilla aarteilla. Siitä huolellisesta hoidosta huolimatta, jonka runoilija aina oli omistanut terveydelleen, hän silloin tällöin sairasteli ja hänen vaimoansa vaivasi vaikea sisällinen tauti. Saatuaan virkavapautta kokonaiseksi lukuvuodeksi Topelius sentähden vaimonsa ja kahden nuoremman tyttärensä kanssa kesällä 1875 lähti etelä-Ranskassa olevaan Cannesiin, mistä molempien puolisoiden heikontuneelle terveydelle toivottiin parannusta saatavan. Seuraavana keväänä jatkettiin matkaa pohjois-Italiaan, jossa Topelius m.m. kävi Bolognan yliopistossa. Venetsiassa ollessaan runoilija sai vastaanottaa sinivuokkoja, jotka Helsingin ruotsalaisen tyttökoulun oppilaat olivat hänelle lähettäneet ja joista hän liikutettuna kiitti heitä koulun johtajattarelle kirjoittamassaan kirjeessä.

Matka oli ollut virkistävä ja lisäsi epäilemättä melkoisesti runoilijan henkistä ja ruumiillista joustavuutta. Cannesissa ollessaan hän oli alkanut ne muistiinpanot menneestä elämästään, joita hän sitten jatkoi niin kauan kuin eli. Ja heti Helsinkiin palattuaan hän ryhtyi moninaisiin toimiinsa, m.m. rehtorinvirkaansa hoitamaan. Hänen puolisonsa terveys sitä vastoin oli huonontunut, eikä tämä rakastettava nainen enää tervettä päivää nähnytkään, vaan riutui riutumistaan.

Niissä suurissa hautajaisjuhlissa, joita koko Suomen kansa edustajiensa kautta toukok. 12 p. 1877 vietti Porvoossa kansallisrunoilijamme kuoleman johdosta, Topelius oli läsnä yliopiston edustajana. Hän piti tässä tilaisuudessa mieliin koskevan, syvämietteisen puheen ja oli tilaisuuteen myös sepittänyt ihanan runon, jonka ylioppilaat Hæffnerin sävelellä lauloivat haudalla.

Siinä kutsumuskirjassa, jonka Topelius kirjoitti yliopiston toukok. 6 p. 1878 Runebergin kunniaksi viettämään muistojuhlaan, hän esittelee suuren runoilijamme käsitystä runoustaiteesta, ja samassa tilaisuudessa pitämässään juhlapuheessa hän käsittelee Runebergin merkitystä isänmaalle.

Usein Topelius ylioppilaille pitämissään puheissa pohti m.m. tieteen suhdetta käytännölliseen elämään. »Ei yläpuolella, ei alapuolella, vaan keskellä yhteiskunnan tarpeita», hän lausuu, »on vapaasyntyisen tieteen asema valontuojana kansoille, ja yliopiston päämääränä on lyhyesti lausuttuna synnyttää itsenäistä ja sen vuoksi vapaata, mutta samalla elinvoimaista ja sen vuoksi hedelmällistä tietoa». Mutta voidakseen olla elinvoimaista ja hedelmällistä tulee tieteen olla korkean ja mahtavan aatteen läpitunkema.

Niinkuin aiemmin olemme huomauttaneet, olivat Topeliuksen ja yliopistonuorison välit erinomaiset hänen ollessaan Länsisuomalaisen osakunnan inspehtorina. Samoin oli laita hänen rehtoriaikanaankin. Niinikään oli hänen suhteensa Pohjalaiseen osakuntaan mitä ystävällisin. Topelius tunnustaa olevansa sille velkaa nuoruuden ihanteittensa kehityksestä, samoinkuin hän tälle osakunnalle puolestaan uhrasi paljon. Hänen vieraanvarainen kotinsa oli aina nuorisolle avoinna. Mutta niin kiintynyt kuin Topelius olikin yliopistoon ja sen elämään, katsoi hän nyt sen hetken tulleen, jolloin hänen oli erottava korkeakoulun palveluksesta. Siihen lienee ollut syynä hänen heikontunut terveytensä, mahdollisesti sekin, että hän luuli nuorempien tiedemiesten jo paremmin voivan suorittaa hänen opetusvelvollisuutensa, ja kenties ennen kaikkea hänen halunsa nyt häiriytymättä antautua runoilunsa jatkamiseen. Tämä aiheutti Topeliuksen jo ennen mainitsemamme eroamisen professorinvirasta, jota seurasi täysi eläke seuraavan syyslukukauden alusta. Saman syyskuun 14 p:nä Topelius vasta lopullisesti erosi siitä hänelle rakkaasta sivistyslaitoksesta, jonka vaiheisiin hänen omansa lähes puolen vuosisadan kuluessa niin likeisesti olivat liittyneet. Hän puhui mainittuna päivänä viimeisen kerran korkeakoulun opetusistuimelta lausuen jäähyväisensä yliopistolle, sen opettajille ja oppilaille sekä kuvasi yliopiston kehitystä viimeksi kuluneiden 50 vuoden aikana. Paria kuukautta myöhemmin Topeliuksen kunniaksi vietetyssä ylioppilasjuhlassa virkaveljien ja oppilaiden tunteet rakastettua toveria ja opettajaa kohtaan tulivat mitä miellyttävämmällä tavalla näkyviin. Kauniiseen tervehdyspuheeseen juhlavieras vastasi, että hän mielellään vaihtaisi »kaiken, mitä täällä hänen toiminnastaan oli sanottu, ja vielä enemmänkin, jos hän vain saisi takaisin nuoruuden kultaiset kaksikymmentä vuotta, niiden rajattoman tulevaisuuden, niiden toiveet ja niiden mahdollisuudet suuren elämäntehtävän suorittamiseen». Kun sitten J.V. Snellman, kertoo E.G. Palmén, kohtasi Topeliuksen eräässä sivuhuoneessa, lausui hän: »Tiedätkös, veli Topelius, jos minä olisin sinun sijassasi ja tahtoisin vaihtaa jonkun kanssa noista nuorukaisista, niin olisin narri, tosiaankin narri, veli Topelius.» Kainona, kuten tavallisesti, runoilija vastasi silloin, että hänestä kyllä tuntui luonnolliselta, jos Snellmanin tapainen mies, jolla oli takanaan etevä ura tiedemiehenä ja filosoofina, ei vaihtaisikaan toimintaansa pelkkiin toiveisiin, mutta että vallan toinen oli hänen, runoilijan, laita. »Sanonpa sinulle», virkkoi Snellman, »että meillä kyllä on tiedemiehiä ja kyllä filosoofikuhnuksia, mutta runoilijoita, kas niitä, ei synny joka päivä, veli Topelius.»

Runoilijan muutosta Koivuniemeen mainitsimme jo edellisessä. Hän oli vuotta ennen, v. 1877, ainiaaksi jättänyt herttaisen, vaatimattoman Mainiemensä, jonka hän oli myynyt kalastaja Jaakko Forsbäckille. Koivuniemi oli kaksikerroksinen huvila, joka sijaitsi kauniilla paikalla Sipoonselän lahdekkeen rannalla. Se oli rakennettu Östersundomin tilasta lohkaistulle palstalle, ja siinä sopi vähin viljellä maata ja hoitaa pientä puutarhaa. Huvilarakennus on mäen rinteellä, joka on päärakennuksen ja vuoren välissä. Kasvihuone sijaitsee likellä vuorta, jolla seisoi pieni leikkitupa. Vaaleanpunaiseksi maalatussa huvilassa oli kaksi suurempaa huonetta, sali ja ruokasali keskellä. Salista pääsi huoneiston länsipäässä olevaan Topeliuksen työ- ja makuukamariin, josta taas vei ovi kirjastohuoneeseen. Toisessa päässä oli hänen puolisonsa huone. Veranta oli sekä pihan- että merenpuolella. Huvilarakennuksen ja rannan välillä oli muhkea puisto ja hedelmäpuutarha. Puistossa likellä rantaa nähtiin kalastusaikana Topeliuksen kuivamaan ripustetut verkot. Vähän matkan päässä huvilasta länteen päin oli pieni »Ainila», vastakkaisella puolella kyökkipuutarha. Humisevan havumetsän tuoksut tunkeutuvat verannoille ja ikkunoihin, muhkeat riippukoivut varjostavat siellä täällä, ja kaukaa kuuluu runoilijan usein laulaman Suomenlahden pauhina. Yhdysliikenne muun maailman kanssa oli hyvä. Oli vain lyhyt matka Tikkurilan asemalle. Talon laiturilta kuljettiin veneellä likellä olevalle laivasillalle, josta saattoi saaristolaivoilla helposti päästä mille taholle halutti.

Tämmöinen oli se paikka, jonka 60-vuotias kirjailija oli valinnut vanhuudenpäiviensä tyyssijaksi. Helmassa sen luonnon, josta oli saanut niin lukuisia herätteitä ja josta hän niin verrattoman ihanasti oli laulanut, Topelius nyt, kun elämän aurinko vähitellen alkoi laskea, tahtoi levätä. Tämä tyyssija oli riittävän kaukana pääkaupunkielämän hermoja liiaksi kuluttavasta hyörinästä, mutta siksi likellä sivistyselämän hehkuvaa ahjoa, että sen kosketukseen helposti pääsi, milloin halutti.

* * * * *