1831 vuoden alussa pojan isä kuoli. Hän oli kirjoittanut 13-vuotiaalle pojalleen kirjeen, mihin hän oli koonnut ne periaatteet, joiden mukaan oli koettanut tätä kasvattaa. Ennen olemme maininneet muutamia isän antamia elämänohjeita. Lisättäköön tähän vielä joitakuita, joista eräät olivat latinankielisiä. Isä teroittaa, että hänen aina on pyrittävä toiminnassaan siihen, mikä on totta ja oikeata, että hänen tulee harrastaa kaikkea, mikä on jaloa, hyvää ja hyödyllistä, sekä edistää lähimmäistensä onnea, oppia tuntemaan itsensä, ei vain mielenlaatuun ja taipumuksiin nähden, vaan ruumiillisessakin suhteessa. Järjestyksessä on voima. — Todistavathan nämä neuvot, että jalon ja hellän isän ainoana huolena hänen kuollessaan, niinkuin hän itse lausuikin, olivat pojan kasvatus ja tämän tulevaisuus. Ja kuinka uskollisesti poika noudattikin rakkaan isänsä opastusta, siitä ovat hänen kehityksensä ja koko hänen vastainen elämänsä parhaina todisteina.

Isä oli lausunut sen toivomuksen, että poika opiskelisi yliopistossa, sitten rupeaisi siviilivirkamieheksi tai kauppiaaksi sekä vihdoin viljelisi maata perintötilallaan. Joskaan isä ei suorastaan neuvonut poikaansa antautumaan lääkäriksi, oli tämän joka tapauksessa hankittava lääkeopillisia tietoja, koska terveyden säilyttäminen oli ihmiselle välttämättömänä onnenehtona.

Suoritettuaan hyvällä menestyksellä koulun kahden viimeisenkin, n.s. konrehtorin ja rehtorin luokan oppimäärät ja oltuaan viimeisenä lukukautena koko koulun priimuksena Topelius kesäkuussa 1832 päätti koulunkäyntinsä.

Ei ollut epäilemistä, ettei Sakke olisi ollut, niinkuin sanotaan, hyvä toveri. Hänellä lienee ollut hyviä ystäviäkin toveripiirissä, joskin hänen aikaisin kehittynyt yksilöisyytensä varhain antoi koko hänen kehitykselleen suunnan, joka melkolailla eroitti hänet ikäveljistänsä. Vain ani harvat hänen luokkatovereistaan seurasivat häntä koko kouluajan, ja nuori ikäkin eroitti hänet useimmista kumppaneista. Ennen kaikkea tuo äsken mainitsemamme yksilöisyys vähitellen loi ajatus- ja tunnemaailmaan, jonka täytyi olla outo tovereiden suurelle joukolle, ja siten jäi kun jäikin tuo sekä mietiskelyyn että haaveiluihin niin aikaisin taipuvainen ja nyt jo omaa elämäänsä elävä poika vieraaksi useimmille heistä.

* * * * *

Vietettyään ihanan kesänsä Kuddnäsissä ja sen läheisessä saaristossa nuoren toivorikkaan Saken nyt täytyi ajatella kouluopintojen jatkamista. Tämä saattaisi tapahtua joko jossain lukiossa tai yksityisesti. Äiti neuvotteli asiasta m.m. pojan sedän kanssa ja yksityisopetuksen tie katsottiin sopivimmaksi. Pojan holhoojaksi ja opettajaksi tuli J.L. Runeberg, joka hiljakkoin oli perustanut oman kodin Helsingissä ja tulojensa kartuttamiseksi seuraavasta syksystä aikoi ottaa täyshoitolaisia.

Erään vanhemman toverin, ylioppilas J.J. Östringin kanssa Sakke hollikyydillä ajaa täryytti viisikymmenpenikulmaisen matkan Uudestakaarlepyystä Helsinkiin. Kun Sakke oli kuullut, että linnavankeja äskettäin oli karannut Viaporista, pani tämä heti hänen herkän mielikuvituksensa vilkkaaseen toimintaan. Kenties matkalla saisi kokea jännittäviä seikkailuja ja tutustua rosvoihin, jommoisista ryöväriromaanit olivat kertoneet! Poika otti mukaansa Kuddnäsistä kaksi vanhaa Kaarle XII:n aikuista pistoolia ja latasi toisen hauleilla, toisen suoloilla. Kun sitten tultiin Hämeenkankaan jylhään metsäseutuun, tarttui Sakke suoloilla ladattuun pistooliinsa ja odotti hana vireessä rosvoja! Mutta, ikävä kyllä, niitä ei kuulunut eikä näkynyt. Ainakin majataloissa hän nyt toivoi olevan paremman »onnen»! Ja niinpä hän kievareihin yövyttäessä tutki lattiat nähdäkseen eikö niissä ollut salaperäisiä laskuluukkuja, ja ovet hän iltasin salpasi huolellisesti, etteivät pahantekijät häntä yllättäisi nukkuessa! Nämäkin toiveet pettivät, ja ilman sen pahempia vaikeuksia kuin että huono kyytihevonen joskus väsyi ennen aikojaan toivorikkaat nuorukaisemme lokak. 2 p:nä kahdella hevosella ajaa porhalsivat tulliportista Suomen pääkaupunkiin.

Tulipalo oli v. 1808 hävittänyt suuren osan Helsinkiä, joka Topeliuksen sinne saapuessa jo kahdenkymmenen vuoden ajan oli ollut pääkaupunkina. Merenlahtia, soita, puita ja vuoria oli monin paikoin, missä nyt on komeita monikerroksisia kivipalatseja, puistoja, asfalttikatuja tai hiekkakäytävien risteilemiä, vihantia nurmikenttiä. Verrattain harvat silloiset kivirakennukset saattoi helposti laskea, ja asukasluku nousi ehkä 15,000. Tästä huolimatta Helsinki Saken tähän asti näkemien pikkukaupunkien rinnalla tietysti oli muhkea ja suurenmoinen. Poika sanookin, ja syystä, kauniiksi tätä kaupunkia, jonka rakennusjärjestelmän Ehrenström oli suunnitellut, jonka julkisia rakennuksia varten Engel oli tehnyt piirustukset ja jonka halki kulki muuan kahden kilometrin pituinen, suurilla kustannuksilla osittain vuoreen louhittu katu. Se vei torille, jonka molemmin puolin seisoivat raskas, vakava senaatin »linna» ja vastapäätä sitä kotimaisen sivistyksen ystävällisesti hymyilevä ahjo, Suomen yliopisto.

Nukuttuaan ensimäisen yönsä Östringin kortteerissa meni Topelius seuraavana päivänä entisen kotiopettajansa J.F. Blankin kanssa Kruununhakaan tavatakseen Runebergia. Ennenkuin he saapuivat runoilijan asuntoon, he tapasivat hänet kadulla, ja tämä ilmoitti heille, että Sakke saisi tulla »milloin tahansa». Hän muuttikin jo samana päivänä tavaransa uuteen asuntoonsa. Mutta kun poika kuuli, että hänen huoneensa ei vielä ollut täydessä kunnossa, niin hän lähti kaupunkia katselelemaan. Senaatintorilla hän näki paraatin, joka hänestä näytti »hiiden komealta», sitten hän tapasi muutamia oululaisia, käveli heidän kanssaan tarkemmin katuja tarkkaamatta ja pyrki tovereista erottuaan takaisin Kruununhakaan, mutta eksyikin kaupungin toisessa laidassa olevaan Hietalahteen! Kyselemällä pojan viimein onnistui osata uuteen asuntoonsa, mutta hän myöhästyi päivälliseltä — 2 tuntia! Hyväluontoinen isäntä laski vähän leikkiä pojan löytöretkestä, mutta päivällisettä hän ei silti jäänyt!

* * * * *