Sakke asui huonetoverinsa S. Barckin kanssa maisterin huoneen viereisessä kamarissa. Tehtäviä oli vain yksi kutakin päivää kohti, joten lukeminen ei tullut rasittavaksi, joskin opetus saattoi kestää tunnin, pari, jopa kolmekin tuntia kerrallaan. Poika nautti samoin kuin muut täyshoitolaiset Runebergilla asuessaan sangen suurta vapautta. Hän sai liikkua ulkona milteipä mielinmäärin, polttaa piippuaan ja lueskella myöhäiseen yöhön. Runeberg osoitti hänelle heti alussa suurta luottamusta, sitä enemmän kun hän huomasi, että Sakke oli hyvin kasvatettu poika. Runoilija oli hänelle lempeä vanhempi ystävä, ja se seikka, että hän kohteli oppilastaan vapaana, ajattelevana ihmisenä, jonka itsensä oli vastattava teoistaan, velvoitti tätä enemmän kuin kaikki varoitukset. Ja hän oli kuin kotonaan tässä vaatimattomassa, mutta viihtyisässä runoilijaperheessä.

Runebergin ja hänen nuoren oppilaansa henkilökohtaista kiintymistä lujittivat kirjalliset harrastukset. Topelius tutustui jo Helsingissä-olonsa toisena päivänä juuri ilmestyneisiin Hirvenhiihtäjiin ja Runebergin toiseen runovihkoon, josta kertyvät tulot maisteri lahjoitti niille, jotka olivat joutuneet kärsimään maata samana vuonna kohdanneesta kadosta. Itsenäisyyden merkitystä hän pontevasti teroitti holhokilleen. Tämän tuli noudattaa omaa luontoaan, olla vapaa ja itselleen uskollinen. Hänen ei pitäisi antaa pois omaa itseänsä eikä lukea muiden kirjoituksia enempää kuin että taisi säilyttää oman itsensä. — Vieraampi oli suhde runoilijan hiljaiseen, nuoreen puolisoon. Tämä näytti Topeliuksen tiedonannon mukaan hieman väsähtyneeltä ja huolestuneelta, joka lienee aiheutunut pääasiallisesti siitä, että hänen oli pidettävä huolta kuudesta runsasruokaisesta pojasta, jotka olivat lähteneet hyvin erilaisista kodeista ja kenties olivat jossain määrin hemmoteltuja.

Opintojensa ohella Topelius jatkoi romaanien lukemista entiseen tapaansa, lueskeli myös hyvin ahkerasti Fryxellin kertomuksia Ruotsin historiasta ja Runebergin kirjastosta löytämäänsä runokalenteria, josta hän jäljenteli lauluja ja kirjoitti nuotteja.

Jouluiltansakin Topelius nyt viettää runoilijan kodissa, ja hän kertoo siitä m.m., että hän muutettuaan pukua meni sisään. Oli paljon vieraita ja juotiin teetä. Kun he sitten klo 11 istuivat pöytään, oli hauska, sillä maisteri luki muutamia pilarunoja. Sakke sai kotoaan kauniit hiuksiset, kultahelaiset kellonvitjat ja maisterilta 16 vahatikkua sisältävän lompakon. Lompakossa oli raapaisulaatta (= plån), josta tikulla raapaistiin tulta. Joululahjoja tuli paljon, koko vaatekorillinen. Klo 2 noustiin pöydästä ja klo 3 Sakke meni levolle. Joulunpyhiksi hänet oli kutsuttu Runebergin sukulaisten luo, jotka myös kohtelivat häntä erittäin ystävällisesti. Kaikki tämä lujitti vanhemman ja vastaisen runoilijan jo ennestään hyviä välejä. Topelius on myöhemmin pikku kuvauksessaan »Kuinka maailma edistyy» kertonut, miten hän seuraavina iltoina oli asettunut pimeän huoneensa kadunpuoleiseen ikkunaan odottamaan, että joku tulisi kadulla ja kulkisi ohitse. Kun joku tuli, niin hän raapaisi tulta tikullaan. Se syttyi sinervään, aavemaiseen liekkiin ja poika luuli tämän herättävän suurta ihmettelyä kaikissa, jotka sen näkivät. Ylioppilaat, hän jatkaa, hankkivat itselleen näihin aikoihin, kun tulitikut vielä olivat milteipä tuntemattomat, tuollaisten tikkujen avulla loitsijanmaineen siten, että he tultuaan rahvaan pariin vain ottivat lastun lattialta, pyyhkäisivät sitä uuninkylkeen tai seinään, jolloin lastu syttyi palamaan. Tarvitsi vain olla tulitikku kätkettynä »loitsijan» käteen!

Topelius tutustuu jo ensimäisenä talvena pääkaupunkielämään. Hän katselee ilotulituksia, käy markkinoilla, katsoopa luvalliseksi juoda joskus vähän oluttakin, koska oluen juonti hänen mielestään on halpaa huvia verraten toverien paljoa suurempaan tuhlaavaisuuteen tällä alalla! Hän käy ahkeraan teatterissa, konserteissa ja, suoritettuaan tanssikoulun, usein julkisissa tanssitilaisuuksissakin ja naamiaisissa. Tämän ohella hän luistelee, voimistelee, vieläpä harjoittelee miekkailuakin. Kevään tultua hän ui jo toukokuussa.

Toverielämän raaempiinkin puoliin, kortinpeluuseen ja juomatapoihin, Topelius jossain määrin tutustui. Etenkin korttia hän pelasi usein ja uhrasi siihen verrattain paljon aikaakin sekä Helsingissä että kotikaupungissa ollessaan. Hän ei kumminkaan joutunut näiden huonojen tapojen uhriksi. Siksi vankka oli hänen vastustuskykynsä, joka perustui hänen omaan oikeudentuntoonsa ja niiden molempien kotien vaikutukseen, joiden turvissa hän oli kasvanut ja kehittynyt.

Riittävää vapautta Topeliukselta näin ollen ei suinkaan puuttunut. Opinnot ylioppilastutkintoa varten olivat tietenkin pääasiana, eikä niitä saanut laiminlyödä. Opetusta tosin ei aina ulkonaisesti hoidettu ankarinten kasvatusopillisten sääntöjen mukaan. Olihan Runeberg jo Helsingin lyseossa sovelluttanut luonnollisia, uudenaikaisia opetusperiaatteita, ja olihan kaikki pikkumainen turhantarkkuus vierasta hänen raittiille luonnonlaadulleen ja hänen kaikkea aiheetonta tyrkytystä ja pakotusta vastustavalle, humaaniselle katsantotavalleen. Niinpä joskus sattuu, että pojilla oli lupa, kun »maisteri lähti pyydystämään lintuja kuvilla»; toisen kerran opetus alkaa maisterista tuntua niin ikävältä, että hän lyö kirjat kiinni ja rientää oppilaittensa kanssa pihalle lumipalloja heittelemään! Kumminkin Runeberg oli opettajana erittäin perusteellinen ja tunnollinen. Se, mikä näennäisesti pienten helpoitusten kautta oli menetetty, korvattiin pian uusin voimin ja suuremmalla ahkeruudella, eikä Runeberg liioin suvainnut pintapuolisuutta eikä leväperäisyyttä opinnoissa. Hän kohteli oppilaitaan ystävällisesti ja toverillisesti, mutta vaati samalla tarkkaa velvollisuuden täyttämistä. Hän vetosi heidän parempiin puoliinsa, kunnian- ja oikeudentuntoon, mieluummin kuin käytti vanhanaikaisia, usein tehottomia rangaistuskeinoja. Ankaruutta ja nuhteita tietysti ei kumminkaan aina voitu välttää.

Liiallisen ja tylsyttävän ulkoluvun asemesta vaadittiin, että oppilaat itse oppivat ajattelemaan ja tekemään johtopäätöksiä. Vanhentuneet kirjat vaihdettiin uudempiin ja, mitä erikoisesti historiaan tulee, vakuuttaa Topelius, että vasta Runeberg opetti hänet ymmärtämään, mitä historia on.

* * * * *

Kesäkuun alussa v. 1833 Topelius neljän toverin kanssa suorittaa ylioppilastutkintonsa, josta hän pian antaa tiedon äidilleen kysyen m.m. eikö tämä ollut iloisin kirje, minkä hän koskaan oli kirjoittanut. Hän lupaa kiiruhtaa kotiin »yötä päivää, lentävää karkua». Hänen tämän jälkeen toimeenpanemissaan ylioppilaskekkereissä oli kutsuvierasten joukossa Runebergkin, joka »oli niin ystävällinen 15-vuotiaalle kokemattomalle nuorukaiselle, että ajoissa otti hänen kätensä kainaloonsa ja pelasti hänet vaarallisista veljenmaljoista».