Kesänsä Topelius vietti kotiseudulla tehden kalastusretkiä sukulaisten ja toverien kanssa, vieraillen kaupungissa, harrastellen metsästystä ja ampuen maaliin pistoolilla. Vielä syyskuussakin hän ottaa osaa kotitalon syysaskareihin, nuotanvetoon, elonleikkuuseen y.m. ja lueskelee tämän ohella Ovidiusta, keveämpää kirjallisuutta sekä sanomalehtiä alkaen harrastaa yleisiäkin asioita. Kaiholla hän usein muistelee tähän aikaan Tukholmassa oleskelevaa Matildaansa.

Lokakuun 1 p:nä hän palaa Helsinkiin ja asettuu asumaan entisen opettajansa Blankin kanssa.

Nyt hän rupesi harjoittamaan yliopistollisia opintoja kandidaattitutkintoa varten, johon kuului 11 ainetta, ja isän lausumaa toivomusta noudattaen lääkäriksi aikovana hän antautui luonnontieteellisiin opintoihin. Tämän ohella hän kirjoitti ruotsin- ja latinankielisiä aineita Runebergin johdolla. Heidän yhdessäolonsa ei supistunut vain tähän. Tuntien päätyttyä sunnuntaiaamuisin seurustelu jatkui hilpeän, nuorelle ylioppilaalle runsaita herätteitä antavan tarinoimisen muodossa ja opetuskin oli maksuton.

Tietysti kaunokirjallisuuden harrastus jatkuu. Topelius lueskelee m.m. Walter Scottia ja Lafontainen romaaneja, Almqvistin Törnrosens bok nimistä kirjaa ja ravitsee orastavia runoilijavaistojaan suurten ruotsalaisten Tegnérin, jota hän pitää runoilijain kuninkaana, niinikään suuresti ihailemansa Franzénin, Geijerin y.m. runoilla. Hän tutustuu myöskin saksalaisen kirjallisuuden merkkimiehiin.

Latinaa ja kreikkaa hän lukee tutkintoaan varten hyvin perusteellisesti. Ensiksi mainittuun kieleen hän perehtyy verrattain pian siihen määrin, että pystyy esiintymään vastaväittäjänä tähtitieteessä osakunnan latinalaisessa väittelyharjoituksessa. Homeroon Iliaadia hän arvostelee, osittain pisteliäästikin, mutta lopputuloksena on sentään, että hän pitää sitä maailman etevimpänä luonnonrunouden tuotteena ja sen tekijää runoilijain kruununa. Suurella innolla Topelius niinikään harjoittaa opintoja kemiassa, eläin- ja kasvitieteessä sekä kuuntelee kirjallisuushistorian ja historian luentoja. Viimemainitussa aineessa luennoitseva G. Rein kuului hänen »suosikkeihinsa». Suomen keskiajan historia innostutti Topeliusta erittäin, koska se enemmän kuin mikään muu tiede ravitsi hänen runollista mieltään ja isänmaantunnettaan. Nyt hän sai arvatenkin kiihkeästi kaipaamaansa täydennystä siihen, mitä ennen oli lukenut tai kuullut omaistensa kertovan samoista asioista. Hän rakastaa historiaa ja tahtoo siinä korkeimman arvolauseen.

Kerran hän kumminkin poistuu luennolta »sydämensä pohjia myöten suuttuneena». Rein on luennoidessaan Suomen sodasta Kaarle XII:n aikana kaunistellen tapahtumia »raukkamaisen lempeästi» kertonut venäläisten julmuuksista. »Mitä taas voitiin sanoa venäläisille kiitokseksi, siitä hän ei unhoittanut pienintäkään pikkuseikkaa.» Topelius sanoo luulleensa Reiniä toisenlaiseksi mieheksi ja lisää, ettei historia ole mikään »nöyrin palvelijattarenne», joka unhon vaipalla peittää ylhäisten hairahdukset. Totuutta ei voi koskaan valevärillä kaunistaa. Ken kateederista puhuen yrittää semmoista, hän on syypää majesteetinrikokseen tiedettä vastaan. —

Hän on ahkera kuin muurahainen, järjestää tarkoin työnsä, määrää työhön käytettävän ajan pituuden lueskellen vähintään 7, mutta joskus 9, jopa 10:kin tuntia päivässä. Hän ottaa yksityistä opetusta ranskan ja saksan kielessä, pianonsoitossa ja piirustuksessa, eikä hän unhoita luistelua, voimistelua eikä miekkailuakaan. Sydän rehellisenä, puhtaana ja lapsellisena hän pyrkii eteenpäin, eikä hän sano tahtovansa vaihtaa lapsensydäntään paljoonkaan hyvään. Hän toivoo, että tulevaisuus kypsyttää hänessä piilevät hyvät siemenet ja tukahuttaa pahat sekä että pyhän totuuden henki on johdattava hänen askeliaan.

Äidin huolia lievittääkseen — tämähän kustansi oleskelun yliopistokaupungissa — poika suoritti stipendiaattitutkinnon. Tämä yliopiston pienin apuraha teki 11 riksiä 5 killinkiä pankkoa.

* * * * *

Yliopiston muuttaminen Turusta Helsinkiin aiheutti tietysti suuria muutoksia korkeakoulun elämässä. Elettiin uuden ja vanhan välistä murrosaikaa. Kehitystä ehkäisevä, ylimmälle hallitusvallalle nöyristelevä, mutta hallittavien kanssa rettelöivä virkavaltaisuus oli yliopiston johdossa päässyt valtaan. Politiikkaan ylioppilaat eivät mitenkään saaneet sekaantua, heidän tuli sokeasti totella annettuja ohjeita, alistua »erehtymättömän» auktoriteetin, arvovallan, holhoukseen, heidänkin tuli osaltaan niin paljon kuin suinkin vaikuttaa siihen, että toteutuisi kenraalikuvernööri Menschikowin surkeankuuluisa tunnuslause, ettei Suomesta saisi kuulua mitään, ei hyvää eikä pahaa. Yliopistopiireissä vallitsi ahdasmielinen ja valonarka vanhoillisuuden henki, joka vastusti uudistuspyrintöjä ja todellista edistystä, opetusmenetelmät olivat vanhentuneet ja vanhat kielet muita opintoaineita sortavassa valta-asemassa.