Mainitussa kokouksessa ehdotti prov. A.S. Forsman yhtiön perustamista väestön käsityöteosten ostamista varten. Tämä varsin viljava ajatus, joka nähtävästi oli sa maan aikaan ilmilausuttu parissa muussakin kaupungissa sai kohta harrasta kannatusta, ei ainoastaan Helsingissä, vaan useissa muissakin kaupungeissa: Turussa, Hämeen linnassa, Waasassa. Mainittakoon tästä harrastuksesta ainoastaan, että Novgorodissa majailevassa Savonlinnan rykmentissä palvelevat suomalaiset upseerit kirjoittivat 15 osaketta Helsingin käsityö-osakeyhtiöön. Warsin valaisevaa olisi saada tietoja siitä, kuinka suuria summia nämä yhtiöt panivat liikkeelle ja mitä vahinkoa osakkaat kenties lopullisesti tulivat kärsimään. Mutta ei ole edes Helsingin yhtiöstä ollut saatavissa mitään tietoja ostosumman yhteisestä määrästä; ainoastaan loppusuorituksesta tiedän, että osakkaat saivat 80 % takaisin osakkeiden sisäänmaksetusta hinnasta. Werraten siihen apuun, minkä yhtiö tuotti, oli tämä tappio pidettävä mitättömänä. Sillä omasta paikkakunnastani voin sanoa yhtiön vaikutusta semmoiseksi, että juuri sen kautta kunnallishallitus ilman tappiota sai autetuksi niitä perheitä, missä äiti oli edes johonkin määrin taitava kankuri. Mitä kotiteollisuus voi tuottaa, se tuli kyllä silloin ilmi.

Useissa muissa kaupungeissamme oltiin yhtä hartaassa toimessa sekä käsityö-yhtiöitä perustaessa, että rahojen keräyksessä. Lopputuloksia en ole mistään paikasta sattunut löytämään, vaan ainoastaan muutamia satunnaisia lähetyksiä. Marraskuussa oli Wiipurissa jo koossa 24,000 markkaa, jota paitsi sikäläinen rouvasväenyhdistys oli saanut neulomuksillaan kokoon 600 m. Waasasta mainitaan kootuksi 30 p. Lokakuuta 19,000 m.

Keisarikunnassa olivat keräykset erittäin runsaat. Kohta kun tieto saapui Syyskuun onnettomista halloista, muodostettiin hätäapukomitea H.K.K. Perintöruhtinaan, nykyisen armollisen Keisarimme johdolla avunhankkeita varten hätääntyneille sekä Pohjois-Wenäjällä että Suomessa. Yksinomaan Suomea varten pani H.K.K. Prinsessa Eugenia Maksimilianovna toimeen erityisen keräyksen. Kummaltakin taholta lähetettiin kohta 10,000 ruplaa. Lopputuloksista, jotka olivat erittäin runsaat, en ole saanut tietoja. Toukokuussa lähetti keis. senaatti sekä Perintöruhtinaalle että Prinsessalle kiitoskirjeet. Kansa puolestansa osoitti kuinka syvästi meille osoitettu myötätuntoisuus oli sen mieleen painunut, kun se kykynsä mukaan ja innokkaasti otti osaa siihen keräykseen, joka muutamia vuosia myöhemmin Wenäjällä ja täällä pantiin toimeen Samaran kuvernementin hädänalaisia varten. Paitsi näitä yleisiä keräyksiä tuli Wenäjältä muutoinkin arvokasta apua. Ensimmäisiä oli eräs kauppamies Orloff, joka puolestansa antoi 100 kulia jauhoja sekä kuljetuskulungit Kuopioon. Mutta pitkäksi tulisi luettelo kaikista sanomalehdissä tapaamistani lahjoituksista, jotka eivät sittenkään antaisi sinnepäinkään täydellistä tulosta. Riiasta saapui ainakin 16,000 m., Räävelistä, Moskovasta jopa Tulasta suurempia ja pienempiä lähetyksiä. Mutta melkeinpä useimmissa Europan valtakunnissa muistettiin maatamme. Saksa ja Englanti kävivät etupäässä. Hampurista olen laskenut tulleeksi ainakin 36,000 m., Bremenistä 14,000, Lybekistä 3,500 m. Englannin kvääkerit lähettivät yhdellä kerralla 25,000 m.; sittemmin saapui "Englannin perhekunnilta" noin 11,000 m. Sveitsistä, Ranskasta, Unkarista, Saksenista olen löytänyt tiedon-antoja. Kööpenhaminassa pani nykyinen provessori Thomsen keräyksen toimeen. Kuinka vaillinaisesti sen-aikuisista sanomalehdistä yleensä saa tietoja keräyksien tuloksista, käy selville siitä, että olen niissä tavannut ainoastaan yhden tiedon saapuneista 4,500 markasta. Yksityiseltä henkilöltä olen kuitenkin kuullut, että Kööpenhaminasta tuli noin 27,000 markkaa, joka kyllä lienee oikein, koska eräässä Pielisjärven seurakunnan julkaisemassa tilissä mainitaan sinne lähetetyksi Kööpenhaminasta 9,000 markkaa. Sama tili osoittaa, että seurakunta oli saanut kruunulta lainaksi käsityöteoksien ostoa varten 3,000 markkaa, työhuonetta varten 700 m., vaivaishoitoa varten 3,200 m. ja 260 mattoa jauhoja, sekä lahjoja yhteensä 16,472 markkaa. Jos olisi kaikista seurakunnista samanlaatuisia tiliä saatavissa, niin vasta silloin voitaisiin saada täysi selko yksityisten uhrauksien määrästä.

Kuvernöörien viisivuotiskertomuksista saadaan ne tiedot, että hätäapukomiteain kautta Oulussa jaettiin yhteensä 303,187 markkaa, 170 tynnyriä viljaa, 149 kulia ja 250 säkkiä jauhoja; Kuopiossa 113,918 markkaa, 150 kulia jauhoja, ja Waasassa 124,129 markkaa ja 270 tynnyriä viljaa. Muista lääneistä ei anneta mitään tietoja, paitsi Mikkelin läänistä, jonka kuvernööri lausuu, että "lääniin saapui runsaita lahjoja sekä omasta maasta että sen ulkopuolelta, semminkin keisarikunnasta."

Waikka siis hallitus, kunnat ja yksityiset näin auliisti riensivät apuun, ei voitu sittenkään ehkäistä katovuoden kauheita seurauksia. Walitettavasti täytyy sanoa, että kaikki ponnistukset olivat ainoastaan tippa meressä, verraten tarpeesen. Tilastolliset tiedot vuosilta 1866—1870 osoittavat seuraavat satomäärät:

1866 . . 4,210,834 tynnyriä viljaa. 1867 . . 2,424,530 " " 1868 . . 3,951,574 " " 1869 . . 4,954,092 " " 1870 . . 5,324,514 " "

Näiden numerojen täsmällisyys on pidettävä ainakin verrannollisesti riittävänä. Mutta ne osoittavat noin 2 miljoonan tynnyrin vajavuuden, ja kun siihen lisätään, että perunansato arvattiin noin 600,000 tynnyriin alle tavallisen keskimäärän, niin laskee tilastollinen virasto sen vahingon, joka 1867 kohtasi Suomen maanviljelijöitä, 45 miljoonaksi markaksi. Että tästä vajavuudesta kärsi kaikki muukin liike, oli välttämätöntä. Sellaiset numerot ovat riittävänä selityksenä vuoden kauheihin tapahtumiin.

X.

Kerjäläiset.

Muistellessa niitä kauhun kuvia, jotka lakkaamattomana panoraamana pitkin loppumatonta talvea 1868 liikkuivat silmien edessä, yksitoikkoisesti esittäen kelkkaa vetävää miestä, jonka alastomuutta ankarassa talvipakkasessa tuskin peitti surkeat repaleet, äiti perässä kulkien vanhempien lasten ympäröimänä, ja molemmat, portaille saavuttuansa, kaivaen esille ryysyjen joukosta pienimmät, usein sairaat lapsensa, vuotavat uudestaan särjetyn sydämen heikosti umpeen kasvaneet haavat, ja käsi vastenmielisesti muodostaa nuo mustat kirjaimet, jotka eivät pysty kuvaamaan sitä, mitä veripunaisilla kirjaimilla on muistiin painettuna. Taikka astui raskaita askeleitaan joku 10—12vuotias pienokainen, tuskin enää muistaen kaukaista kotipaikkaansa, taikka vanhempiansa, jotka, kun viimeinen leipäpala oli syötynä, epätoivossa oli lähettänyt hänet pois lämpöisestä kodista kylmän ja pimeän talven valtaan. "Mene hakemaan elatuksesi maailmalta;" kuka kuvaa ne kyyneleet, joita tuhansissa kodeissa tällä kamalalla eronhetkellä vuodatettiin.