Häiden vietto — elämän onnen korkein potenssi — tansseineen, leikkeineen, muutamia nopeasti kuluvia ajan hetkiä ja sitten hiljainen kuolema nurmikolla.
Mutta niin hauras ja avuton eläin kuin päiväkorento onkin, on se kuitenkin osannut ennenaikaista kuolemaansa pitää huolta sukunsa ylläpidosta munimalla veteen, jossa toukka elää aivan toisenlaisissa oloissa kuin itse korento.
Olemme mykkinä kuokkavieraina ihailleet kaunista pienoiskuvaa koivujen välissä järven rannalla.
Olemme iloiset siitä, että vielä on edes yksi rauhallinen paikka, joskin tosin vain pienten valtakunnassa, tässä muuten rauhattomassa maailmassa. Mutta suuresti erehdymme. Taistelua on täälläkin. Kun häidenvietto on parhaillaan, lähenee järven puolelta suurella nopeudella hämmästyttävästi pienen kääpiöilmalaivan näköinen hirviö. Sillä on tummempi keskiosa ja ulospäiset vaakasuorat siivet, ja vieläpä kuuluu matkan päästä voimakas surina — aivan kuin ilmalaivasta. Se tulee nopeasti, pysähtyy, tekee äkkinäisiä mutkia sinne tänne ja ryntää vihdoin äkkiä tanssivien surviaisten joukkoon, tarttuen yhteen niistä voimakkaalla pihdintapaisella alahuulellaan. Saaliineen lentää se sitten suristen lähellä olevan koivun sadepisaroista kimaltelevalle lehdelle, jossa se etujaloillaan pitäen kiinni paloittaa poloisen leuoillaan.
Ennen pitkää ilmestyy paikalle toinen sudenkorento, kolmas, neljäs — ja murhenäytelmä uudistuu.
Ihailtuamme korennon ruumiin komeita, helmiäisen tavoin sateenkaaren väreissä hohtavia siipiä, lähdemme taas matkalle.
Kulkiessamme hakamaan polkuja hyppää tuontuostakin pitkäkoipinen sammakko edellämme. Kun niiden iho helposti kuivaa kuivassa ja ne osaksi juovat ja hengittävät ihon kautta, on miesparkojen viikkokausia ollut pakko oleskella ahtaissa, kosteissa lymypaikoissaan. Toipa ukkossade niillekin ilon päivät, kuten polulla ryömiville lukuisille etanoillekin.
Hakamaasta painuu polku järven rannalla olevaan suohon, kulkien sen yli risaisena porrastienä. Keskellä suota kiertelee suolammesta tuleva hidasjuoksuinen joki, jonka yli pääsee yksinkertaista tukkisiltaa pitkin.
Väkevä, miltei päätä huimaava sammalen, suopursun, juolukan ja vaivaiskoivun lemu lehahtaa sateen jälkeen suosta vastaamme. Lukemattomat sääsket leikkivät iloisia leikkejään lämpöisten ja kosteiden sammalmättäiden yllä, joilla kihokki karvaisilla, limaisilla lehdillään uhkaa niitä alituisesti turmiolla.
Pysähdymme hetkeksi sillalle.