Hieta-ampiaista on verrattava salakavalaan murhaajaan, mutta lieventävänä asianhaarana on oikeuden nimessä mainittava, että koko sen elämä ja kaikki siihen liittyvät toimenpiteet tarkoittavat "rakkauden työtä" — sikiöiden toimeentuloa.
Se kokoaa nimittäin itseään suurempia toukkia — tavallisesti perhosten toukkia — joita se ei tapa, vaan lamauttaa sikiöilleen ravinnoksi. Ja tällaiseen tehtävään on sen ruumis miltei kaikkine osineen aivan erikoisen sopiva. Niinpä on sen ruumis jo kokonaisuudessaankin aivan ainutlaatuinen ja omituinen.
Pää on suhteellisesti hyvin kehittynyt ja kannattaa suuret verkkosilmät ja verraten pitkät tuntosarvet. Pään etupuoli on kova ja liittyy liikkuvasti keskiruumiiseen. Leuat ovat hyvin voimakkaat. Keskiruumis on oudon näköinen, lyhyt, tanakka, takareunaltaan tylppä ja leveäkantainen, melkein kuin poikki lyöty. Takaruumis aivan erikoinen sekin. Liittyen keskiruumiin leveään kantaan pitkällä ja ohuella sekä sangen liikkuvalla varrella, on se pitkä ja liereä sekä terävän sukkulan muotoinen. Jalat ovat pitkät niinkuin hämähäkillä ja päättyvät voimakkaisiin kynsiin. Siivet ovat sangen liikkuvaiset, ohuet, suhteellisesti kapeat lenninsiivet.
Kokonaisuudessaan tekee eläin sangen keveän, siron ja liikkuvan vaikutuksen — sanoisinko hämähäkin ja lentomuurahaisen välimuodon tapaisen.
Kapeapiirteisenä kuin noidannuoli ja äänettömänä kuin pöllö liitää hieta-ampiainen nopeasti ja sirosti kaartaen pitkin maata, tutkien suurilla silmillään tarkasti sen vaihtelevaa pintaa.
Seuraavassa kerron eräästä kohtauksesta hieta-ampiaisen elämässä semmoisena kuin seurasin sen vaiheita omilla silmilläni mitä suurimmalla mielenkiinnolla.
Maasto: sileä polku, vieressä rehevä ruohikko, etempänä hietainen kunnas.
Ilmasuhteet: aurinkoinen kesäpäivä.
Polun poikki riensi ruohikon houkuttelemana suurehko, lihava ja kalju perhostoukka, kiirehtien vaarallisen avonaisen paikan yli mahdollisimman nopeasti. Voimakkaat iholihakset panivat pitkän ruumiin nopeaan, aaltomaiseen liikkeeseen ja monet jalat survoivat ja jarruttivat maata hurjasti. Maantiellä liikkuvien pikkuolioiden silmissä lie toukka muistuttanut metsien ja vuorien läpi kaartavaa tavarajunaa. Tiellä auringon helteessä oleskelevat pikkueläimet — kovakuoriaiset, punkit ja kärpäset — pakenivat nopeasti oudon näköistä "junaa". Edempänä kulki, veturina suuntaa määräten, sarveisaineinen, suuri pää lyhyine tuntosarvineen, voimakkaine leukoineen, huulineen ja rihmoineen. Yksityiset muurahaiset tarkastivat levottomina kummitusta sorakivien lomitse, mutta eivät uskaltaneet käydä käsiksi. Pitkä mies hallitsi vielä tilannetta täydellisesti sivuhyökkäyksiltä.
Mutta tilanne muuttui ennen pitkää.