Luonnon pienet, nopeakulkuiset ja rohkeat sotailmalaivat — nuolihaukat ja sudenkorennot — ovat olleet tuhoa tuottamassa paljon aikaisemmin kuin saksalaiset ja ranskalaiset! Ja ylhäältähän pitkän miehenkin sopi odottaa hyökkäystä kapeanokkaisten hyönteissyöjälintujen muodossa; mutta eihän sentapaista nyt missään sentään näkynyt.
Näkymätön ja aivan aavistamaton, mutta varma tuho oli kuitenkin lähempänä kuin koskaan ennen.
Aivankuin punertava virvatuli olisi nopeasti ja äänetönnä liitänyt polkua pitkin. Se kääntyi äkkiä toukkaa kohti, pysähtyi sen yläpuolelle, teki pari pientä kaarta ilmassa molemmin puolin, selvästi arvostellen saaliin suuruutta ja hyökkäyksen onnistumisen mahdollisuutta. Kokemuksesta tiesi se, mikä suunnaton voima on toukalla iholihaksissaan. Tarkastus lienee ollut suotuisa, koska se taas palasi toukan päälle ja seuraavassa silmänräpäyksessä syöksyi nuolen nopeudella ylhäältä toukan kimppuun.
Silmieni edessä tapahtui hurja kamppailu, joka oli verrattava siihen, kun puussa väijyvä ahma hyppää poron tahi notkea pitkäruumiinen kärppä jäniksen selkään, ratsastaen siinä, kunnes onneton saalis sortuu kaulavaltimot poikkipurtuina verenvuotoon ja vähitellen heittää henkensä.
Keskellä polkua syntyi julma rymäkkä. Toukka kierteli ja kaarteli rajusti miltei hyppien jos mihinkin suuntaan ja iholihakset toimivat voimakkaasti ravistaaksensa vihollisen päältään. Turhat olivat kuitenkin kaikki yritykset. Hieta-ampiainen sai lujan otteen leuoillaan pään puolella selästä eikä hellittänyt, vaikka sitä toukan kierrellessä viskeltiin sinne tänne. Pitkillä jaloillaan se jarrutti molemmin puolin ja siivet liikkuivat nopeasti tasapainon ylläpitämiseksi. Pitkä, notkea takaruumis kierteli ja liukui kuin käärme toukan ruumiin sivuja ja liikkeestä päättäen teki se nopean pistoksen. Toukan selässä istuen se pisti sitten useampia kertoja takaruumiin päässä olevalla myrkkypistimellä toukan vatsan alle. Seuraus oli silmiinpistävä. Jo ensimmäisen iskun sattuessa toukan takaruumis herpaantui ja painui alas kuin kuollut kastemato. Viimeisen pistoksen jälkeen se makasi jo koko pituuttaan polulla liikkumattomana kuin kuollut. Hieta-ampiainen ei ollut hetkeksikään hellittänyt otettaan ja istui nyt kiinni pitäen hajareisin toukan selässä. Hurjaa ottelua seurasi täydellinen lepotila. Toukka oli täydellisesti lamaantunut, vaikkei kuollut, ja hieta-ampiainen nautti voittajan rauhaa.
Lamaantuminen riippui siitä, että toukan päähermoston muodosti vatsapuolella oleva pitkä hermojänne, joka useassa paikassa paisui solmuksi. Kukin solmu oli keskustana määrätyn ruumiinosan liikuntahermoille. Kuta useampaan solmuun myrkkyä valettiin, sitä suurempi osa ruumiista siis lamaantui solmujen herpaantumisen kautta. — Toukka eli, mutta kadotti liikuntakykynsä. Se näkyi siis vaikuttavan samaan tapaan kuin vaarallinen curare-myrkky!
Mutta tilanne metsäpolulla muuttui äkkiä. Hieta-ampiainen oli hankkinut voimia uusiin ponnistuksiin. Raskain työ oli jäljellä — saaliin raastaminen "hautausmaalle" hietakunnaalle, ja välillä oli nurmikko.
Pontevasti se ryhtyi työhönsä tunkeutuaksensa kääpiöaarniometsän lävitse. Paljon oli esteitä, voikukan ja ratamon maata pitkin kasvavat lehdet olivat vastuksena. Nurmiheinän korsipilariston läpi oli tungettava. Pulikoiden, lastujen ja kivien yli oli raastettava raskasta kuormaa, jonka lyhyet tynkkäjalat ja koukkuiset kynnet jarruttivat vastaan. Matkaa oli kokonaista 10 m!
Hieta-ampiainen ponnisti urhoollisesti. Ensimmäisiä otteita "niskasta" ei se hetkeksikään hellittänyt. Silloin tällöin se lepäsi hetken, istuen mukavasti saaliinsa pehmeän ruumiin päällä. Kun pitkä toukka kuljettaessa viskattiin sinne tänne, olivat pitkät jalat ja pitkä notkea takaruumis erinomaisia tasapainon ylläpitäjiä. Alituisesti viimemainittua heitettiinkin molemmin puolin aina sen mukaan, mitä tasapaino vaati. Ja niin saavuttiin vihdoin hietatöyräälle. En tullut katsoneeksi kelloa, mutta kyllä sitä menoa kesti koko kauan. Suurimmalla mielenkiinnolla seurasin nyt edelleen hietamiehen hommia.
Tultuaan hiekkamaalle rupesi se raastamaan toukkaa rinnettä ylöspäin noin metrin verran, jolloin se pysähtyi ja päästi sen ensimmäisen kerran irti. Pienien kivien ja hiekan peittämällä alueella en huomannut nyt mitään erikoista.