Hieta-ampiainen ei kuitenkaan ollut toimetonna kauan, vaan rupesi toukan lähettyvillä leuoillaan hajoittamaan yhdestä paikasta kiviä, pikkulastuja y.m. ja heitti ne kiireesti ympärilleen. Ja niin aukeni edessäni verraten iso aukko, johon kaivaja katosi. Tarkoitus oli selvästi tutkia, uhkaisiko jokin vaara ennen kaivetusta haudasta. Tutkimus lienee ollut suotuisa, koska se ennen pitkää palasi ja rupesi nyt sille ominaisella, sanoisinko hermostuneella kiireellä vetämään toukkaa aukosta sisään.
Tunneli oli siksi laajaksi kaivettu, että toukka helposti mahtui siihen. Ennen pitkää se katosi maan alle, ja lyhyen ajan kuluttua palasi hieta-ampiainen sieltä ilman toukkaa. Aukko peitettiin pikkukivillä y.m. niin taidokkaasti, ettei aukkoa voinut mitenkään erottaa ympäristöstä. Hieta-ampiainen itse katosi lentäen näkymättömiin.
Esimerkkinä siitä, kuinka erinomaisen tarkasti n.k. suojelevaa yhdennäköisyysaatetta oli noudatettu, mainittakoon, että kun minun viimeiseksi piti tutkia toukan hautaa tarkemmin, en enää löytänyt aukkoa vaikka kykkysillä istuen aivan läheltä seurasin ampiaisen askartelua.
Kaiken tämän ihmeellisen toiminnan tarkoituksena luonnollisesti oli, että perhostoukka lamautettuna, mutta ei kuolleena säilyisi tuoreena, kunnes munasta kehittynyt hieta-ampiaisen oma toukka käyttäisi sitä hyödyksensä.
VÄHÄN METSÄSTÄJÄKAVEREISTA.
Metsästäjäkaverit muodostavat aivan erikoislajin ihmisiä, niin väitetään. Niillä on monta niin luonteenomaista tunnusmerkkiä, että ne helposti voi erottaa tavallisista ihmisistä. —
Linné jakoi ihmissuvun kahteen osaan: viisas ihminen (Homo sapiens) ja metsäihminen (Homo silvestris). Nyt on kysymys siitä, mihin luokkaan nämä kaverit kuuluvat: ovatko he H. sapiens vai H. silvestris (viisaan muunnos). Toisten mielestä metsästäjäkaverit ehdottomasti ovat vähän molempia. Sitä mieltä ovat poikkeuksetta kaverien rouvat. He sanovat, että kaikilla metsäihmisillä — niin heidän omillaan kuin muidenkin — on samat tunnusmerkit: aivan äkkiä aamupuhteessa leimahtava, sanomattoman kiihkeä halu ja kiire metsään. Ja silloin joutuu koko koti mullin mallin. Rouvat, lapset, rengit, piiat, morsiamet, sedät, tädit — vieläpä anopitkin heräävät tahi herätetään ja hälytetään liikkeelle. Sitten seuraa hakemiset: kaapit, laatikot, alustat — kaikki mahdolliset ja mahdottomat kolhitaan.
Missä ihmeessä on minun reppuni? Kellä se viimeiseksi on ollut? Onko Tilta nähnyt sitä suurempaa reppua jossakin? — Jaha, tuopas se tänne ja pian!
Peijakas nyt muistan — torvenihan on Petterssonilla lainassa — voi juupeli — Ville, nouse äkkiä ja koeta keittiön kautta päästä Petterssonille, sano, että tulit nyt noutamaan sitä torvea. Mars, mars, älä nuku matkalla!
Halloo, muistakaa, ettei koiria saa päästää ulos! — – Onkos kukaan nähnyt urheilukaupasta juuri tullutta laatikkoa, joka oli täynnä patrooneja — patrooneja, no panoksia — voi kauhea, kuinka te olette tyhmiä — pieniä, raskaita, messinkipohjaisia paperitykkejä — eikö ole tullut — se vielä tarvittaisiin — no onneks' kiitos, kiitos!