Äänetön, hiljainen pimeys vallitsee selillä ja hivelee ruumista sametinhienona takaisin soutaessamme. Ainoat elonmerkit ovat airojen pehmeät kosketukset veteen ja kaukaa pikkukotien ikkunoista kirkkaasti tuikkivat valotervehdykset.— — —
Kolmannen ja samalla tällä kertaa viimeisen erämatkani alotin taas kokossa istuen.
Metsästysalueeni oli nyt aivan toisella suunnalla, Verhon kartanon ja
Evon kruununpuiston välisellä edelliseen kuuluvalla laajalla takamaalla.
Metsänriistaa oli tällä alueella, joka oli havumetsää kasvavaa, tasaista järvi- ja suorikasta nummimaata, ennen sangen runsaasti. "Lönnin kulma" oli kuuluisa linnuistaan ja sittemmin hirvikannastaan.
Kokko, jonka olimme aamuyönä pystyttäneet, sijaitsi takamaalle johtavan syväraiteisen metsätien vieressä, suuren vasta viljellyn Kukkarosuon ja erään pienen metsäjärven, Kukkarojärven, välisellä niemekkeellä. Paikan olin, kuten sitten huomasin, hyvin valinnut, sillä teerit olivat aikaisemmin syksyllä tottuneet pitämään Kukkarosuon kykkiä jokapäiväisenä laitumenaan. Kiertäen suot ja lähellä olevat järvet ajoi ajajani havumetsässä olevat teerit miltei yksitellen kokolle. Sain niitä aamupuhteessa kuusi kappaletta.
Saatuani koirat, jotka ajajani jo edellisenä iltana oli vienyt erääseen lähellä olevaan torppaan, päästin ne heti ja rupesin painumaan puistontapaista nummimaata pitkin kauemmaksi takamaalle, suurta Tarusjärveä kohti.
Vähän matkaa kuljettuani kuului koirien haukuntaa ja kauas yli salomaan kantava omituinen, komea, puhaltava ammuminen suon reunalta erään matalan harjun takaa. Nousin nopeasti kummulle ja sieltä sain nähdä näyn, joka ei koskaan mielestäni haihdu. Siinä seisoi harvinaisen suuri ja komeasarvinen, miltei musta, hohtavan valkeakoipinen uroshirvi ja vieressä tiukasti sen kupeeseen painautuneena naarashirvi. Molemmat kääntyivät samassa kiintonaisessa asennossa, koiraksen vähän väliä äänekkäästi ryhkiessä, haukkuviin koiriin päin.
Syysauringon kylmänheleässä, hienon suonsavun verhoamassa kauniissa valossa, huurteinen maa taustana, oli näky kerrassaan suurenmoinen.
Tällaisia tilaisuuksia ei luonnon ystävälle usein tarjota ja ne painuvat hänen mieleensä ja muistiinsa kuin kallisarvoisen timantin uurteet sileäksi hiotulle lasipinnalle. —
Huusin koirat pois, ja hirvet jäivät paikalleen omaan valtakuntaansa korven helmaan yhä toisiinsa painautuneina.