Riensimme nyt rantaan, sillä aikomukseni oli vielä samana päivänä käydä suuren Virmailan saaren itäpuolella olevilla pienemmillä saarilla, joissa tavallisesti oli jäniksiä ja joihin oli noin tunnin soutumatka yli suuren selän.
Hiljaisina, autioina lepäsivät nyt syksyisessä komeudessaan Kirkkoselän aavat, sittenkun tiirat ja lokit olivat jättäneet kesäiset asuntonsa ja siirtyneet etelään paremmille apajille. Ei edes "kakarien" surunvoittoista, valittavaa huutoa kuulunut mistään. Kaukana lännessä kimaltelivat Inkilän lahden pohjukasta nyt asumattoman huvilani, Kerttusalon, ikkunat syysauringon keltaisessa valossa, tuoden terveiset kesäisistä elämyksistä, hauskoilta pyynti- ja kalaretkiltä.
Ilo ja riemu oli siirtynyt vesien alakerroksiin — olihan nyt siikojen ja muikkujen valta-aika…
Ensimmäisessä saaressa — Papinsaaressa, johon päästin koirat, ei ollut jänistä, vaikka jäniksen "pommeja" olikin runsaasti. Aloin jo aavistaa pahinta, sillä yhtä tyhjä oli myös noin kahden kilometrin pituinen Hietasaari. Viimein päästin koirat noin niinkuin leikin vuoksi edellisten välillä ja likellä olevaan Tupasaareen, jossa tavallisesti ei ollut jäniksiä. Olin siitä nytkin niin varma, ettemme menneet maallekaan, vaan istuimme veneessä, pyssy veneen tuhdoilla ja rupesimme eväitämme syömään ensimmäisen kerran sinä päivänä.
Tupasaaren etelä- ja keskiosa on tiheätä havumetsää kasvavaa sileätä hiekkarantaista tasankoa, jotavastoin pohjoinen osa on korkeakallioista ja lohkareista, jyrkkärantaista ylänköä.
Tuskin olivat koirat painautuneet tiheään havukkoon, kun jo kuului raju haukunta ja iso kettu tulla tupsahti metsästä ja sivuutettuansa veneen kokan noin metrin päästä, katosi ennen pitkää näkyvistä, juosten sileätä hiekkarantaa.
Nyt selvisi minulle, mikä oli kaiken elämän saarilta tuhonnut.
Riensin sille paikalle, missä vuoret saaren pohjoisosassa laskeutuvat tasaista maata kohti. Haukku kuului kiertävän saarta, ja sitten näin ketun heleän keltaisena korkealla vuorella, aivan äkkijyrkänteen partaalla, somasti hyppivän kiveltä kivelle, paadelta paadelle, nopeasti läheten.
Näky on hurmaavan kaunis, iso Tehinselkä taustana. Oikeinpa säälintunne valtaa mielen, kun täytyy äkkiä lopettaa kaikki tuo notkeus, kaikki tuo elämänilo ja -halu.
Siinä se nyt makaa kyljellään hienolla valkoisella hiekalla. Poissa on lihasten kiinteä notkeus, ainaiseksi sammunut on pienten kiiltävien silmien pistävän terävä katse. Mutta kun ajattelen tyhjiä, elottomia saaria ja kaikkia niitä kauheita surunäytelmiä, jotka täällä varsinkin lintujen pesimisaikana ovat tapahtuneet, jää hautauslaulu "integer vitae, scelerisque purus" laulamatta!