Syötyäni Nakkilan nahkiaisilla katetun voileivän sekä vastakeitetyn maksapalan — erinomaista reppuruokaa — painuin Kallioisten torppaa kohti.
Koirat saivat sitten uuden jäniksen liikkeelle torpan läheisyydessä olevan harjun rotkossa, josta se läksi kiertämään harjun molempia lappeita, pysyen yksinomaan metsässä. Loppui senkin poloisen elämä karjapolulla harjun alareunassa. —
Kun syksyinen aurinko jo rupesi koristamaan takamaan honkia kultasivellyksillään, oli aika lähteä kotiin päin, varsinkin kun teerikukko Niemistönmäen visakoivuisella valtakummulla vielä oli laittamatta.
Soudatin itseni torpasta kartanonpuoleiselle Niemistön maalle, jossa paikkasin erään sala-ampujan kokkopahan seuraavan aamun varaksi.
Saavuin kartanoon juuri, kun vanha Liena juhlallisesti ilmoitti, että sauna oli valmis. "Lehtuor olis hyvä ja tulis oitis!" lisäsi.
Jaa, kyllähän tässä maailmassa on paljon hyvää, mutta kysyn: mikä vetää vertoja sille nautinnolle, jonka kaupunkilainen tuntee päästessään öisen laivamatkan ja sitä seuranneen kokopäiväisen metsäsamoilun jälkeen oikeaan hämäläiseen maalaissaunaan?
Jo aamuhämärissä läksin seuraavana päivänä sala-ampujan kokolle, ollakseni asemissa teerien puihin noustessa.
Kauan sain kuitenkin — kuulo- ja näköaistit korkeimmilleen jännitettyinä — odottaa. Teeriä ei vain tullut; niinpä ei kuherrustakaan mistään päin kuulunut. Arvasin heti, että parvi ei ollut sinä päivänä Niemistön maalla. Mainita tulee kuitenkin, että yksitoikkoisuutta katkaisi tähän vuodenaikaan harvinainen punarintasatakieli ja talitiaiset, jotka iloisesti kellivät ja häärivät kokon ympärillä.
Olin jo päättänyt kavuta alas kokosta, kun äkkiä kuului kokotus ja siipien suhina aivan läheltä, ja iso teerikukko istua suhahti läheiseen koivuun. Tuskin oli pamahtanut ja ruudin savu vähän hälvennyt, kun tulee toinen samaa tietä ja joutuu saman kohtalon alaiseksi. Vähän ajan kuluttua kuuluukin jo ajajan kuivia puolukan varsia ja kanervia tallaavien anturain rapinaa. Ajajani, aito metsämies muuten, kertoi, että teerit olivat olleet hyvin kaukana Saksalan puolella ja että pääparvi oli lentänyt poispäin ajajan pään yli. Ainoastaan muutama yksilö oli totellut ja suurella vaivalla saatu "kyörätyksi" kokkoa kohti.
Kun päivä oli valjennut, huomasin, ettei kokkopaikka ollut oikein valittu: se oli liian avonainen ja liian matalapuinen, käyrää koivikkoa kasvava ylämaa. Näköala oli kuitenkin mitä ihanin yli Päijänteen aavojen selkien.