Keväällä tämä kotieläin tuli niin rohkeaksi, että se tunkeutui kanalaan, jossa luonnollisesti syntyi kauhea kahakka ja kaakatus. Sattui sen kanalan hoitaja onneksi kuulemaan ja riensi avuksi tappaen varkaan sangolla.
Talvehtija oli muuten sangen älykkäästi huolehtinut siitä, että sen olo yli pitkän ja kylmän talven tuli niin mukavaksi kuin mahdollista. Se oli siten varustanut itselleen talveksi aivan erikoisen suojapaikan erään alustan suojaan. Kun samassa alustassa säilytettiin erityisiä kanojen talviruokia, kävivät varpuset ahkerasti siellä.
Haukalla oli siis sekä hyvä suojapaikka kylmyyttä vastaan, että päivittäin katettu ruokapöytä edessään.
LOPPUSANAT — TÄLLÄ KERTAA.
Kun nyt julkaisen nämä muutamat pikkumuistelmani elämäni tien varsilta, teen sen siinä toivomuksessa, että nykyajan ankarat arvostelijat hyväntahtoisesti katselisivat niitä hiukan sormien välitse ja muodostaisivat arvostelunsa sen mukaan.
Nämä ovat aivan vaatimattomia kertomuksia sellaisista retkistä ja elämyksistä ulkona luonnossa, jotka ovat olleet minulle päivän tapauksia kiinnostavammat ja joihin tutustuminen ehken tuottaisi iloa muillekin.
Osa niitä on ollut eri aikakauskirjoissa, varsinkin Suomen Urheilulehdessä, jonka metsästys- ja kalastusosastoa aikoinaan toimitin. Ne on silloin kirjoitettu nuoruuden innolla ja urheilijan hengessä.
On selvä, että vanhempana usein näkee tapahtumat toisessa valossa ja suojeleva puoli astuu yhä enemmän näyttämön etualalle.
En kuulu kuitenkaan niiden joukkoon, jotka täydellisesti tuomitsevat n.k. urheilumetsästyksen. Silloin olisi metsänriistan hoito ja järkiperäinen harventaminen kokonaisuudessaan jätettävä harvojen ammattimetsästäjien ja kaikenlaisten huolimattomien huviampujien ja vastuuttomien tuliluikun heiluttajien käsiin.
Sellainen asiain järjestely ei olisi eläinystävällisessä enempää kuin muussakaan suhteessa asialle eduksi.