Röhönjärvi ulottuu pohjasta etelään, mutta tekee syvän lahden itäänpäin. Kylä, johon kuuluu 21 taloa, on rakennettu sekä länsirannalle, jossa me olimme, että itäpuolelle, sille niemelle, joka tulee itäisen ja pohjoisen lahden väliin. Luukkonen taisi olla varakkain talo kylässä. Niitä oli ainakin ollut kolme veljestä, mutta yksi oli kuollut Oulussa ja toinen oli murhattu Jokijärven sydänmailla moniaita vuosia takaperin. Hän oli Pudasjärveltä pestannut muutaman heittiön kesämiehekseen ja lähtivät tavallisia sydänmaan oikoteitä Karjalaan, mutta kun muutaman järven rannalle asettuivat maata, löi mies isäntäänsä kivellä päähän ja upotti ruumiin järveen. Tornion markkinoilla nykyisen isäntämme onnistui jonkun ajan kuluttua toimittaa veljensä murhamies kiinni, joka sitten tutkittiin ja tuomittiin Pudasjärvellä. Murhatuksi eli ammutuksi oli tämä kolmaskin veli kerran ollut vähällä joutua muutaman meidänpuolisen herran toimesta Ukkolan kestikievarissa Kiimingillä, josta tapauksesta aikanaan paljon puheltiin. Syyksi säärensä kolotukseen isäntämme selitti vetehisen vikaa. Joku vuosi takaperin häneltä keväällä oli nuori hyvä hevonen uponnut sulaan eikä hän yksin ollut saanut sitä ylös, vaikka tuntikausia oli puuhannut, vaan se oli mennyt veden saaliiksi. Tästä vimmoissaan hän oli puhjennut kirouksiin ja sadatuksiin, ja niistä vedenhaltia nyt oli hänelle kostanut laittamalla taudin. Kun arvelin, että hän pelastuskokeissaan ehkä oli kovasti vilustunut, hän hetkisen näytti miettivältä, mutta pudisti sitten päätään ja pysyi entisessä ajatuksessaan.

Sunnuntaina 27 p. heinäk. matkustimme Röhöstä Uhtualle. Paitsi alkuosaa, vajaata neljännestä, joka veneellä kuljettiin pitkin järveä ja siihen juoksevaa puroa, oli koko taival jalkamatkaa, aluksi suota, sitten kangasmaata. Inbergin kartan mukaan tämän taipaleen pitäisi olla vain runsaasti 2 penikulmaa, mutta se on toista vertaa pitempi, eli neljä; Uhtua on kartassa aivan väärälle paikalle pantu, niinkuin kohta osoitan. Tämä oli pisin taival koko matkallamme, nim. jalan kuljettava. Kantajina meillä oli kaksi naista ja yksi mies — ammatiltaan paimen ja muuten niin etevä taidoltaan, ettei veneessä osannut pitää perää —; he olivat muutenkin menossa Uhtualle, sikäläisestä kruununmakasiinista jauhoja saamaan. Kolmelle hengelle jaettuina eivät kapineemme paljoa painaneet, ja kun itse koko ajan kuljin etupäässä, joutui matka niin, että kun 8:n aikana aamulla oli liikkeelle lähdetty, jo 6:n tienoissa illalla oltiin Kivinenän hiekkaharjulla, josta Uhtuan kylä ja Keski-Kuitti järvi sen edustalla näkyy. Tahtoivathan nuo vaimonpuolet tuon tuostakin muistuttaa, että "elä sie astu niin terävään", mutta perässä he sentään kokivat pysyä. Kantopalkka teki muistaakseni kutakin kantajaa kohti 40 kop. Stahvei Pikkarainen oli eilisestä taipaleesta saanut 1 ruplan.

Puolitoista penikulmaa pohjoiseen päin Uhtualta oli muutamia, lännestä itään kulkevia, erittäin jyrkkiä vuorenharjuja, joiden ylitse oli mentävä ja joista korkeimman nimi muistaakseni oli Ironsyrjä. Sen lähellä, jollen erehdy, olivat Reuhonjärvi ja Pälkjärvi.

* * * * *

Uhtuan kylä on rakennettu loivasti Kuittijärveen viettävälle lakealle kankaalle eli tasangolle kolmeen eri ryhmään, jotka ovat noin 1 1/2 virstan päässä toisistaan. Pohjoisin ryhmä, Lamminpohja, sijaitsee kappaleen matkaa järvestä ylöspäin molemmin puolin luoteiselta ilmalta juoksevaa Uhutjokea, itäisin molemmin puolin itse joen suuta ja kolmas, Likopää, järvenrannalla länteen joensuusta ja etelään Lamminpohjasta. Keskimmäisellä ryhmällä on kaksi nimeä sen mukaan, kumpaa joenpuolta tarkoitetaan: Mitkala ja Ryhjä. Sen ja Lamminpohjan välillä joki levenee lammintapaiseksi suvannoksi josta arvatenkin Lamminpohja on saanut nimensä. Yksinäisiä taloja on sitäpaitsi moniaita sekä pohjaan että länteen päin Lamminpohjasta. Taloja sanottiin yhteensä olevan 160 tai 170, joten väkiluku, jos taloa kohti laskee 6 henkeä, tekisi noin 1,000 henkeä. Kyläläiset kuitenkin ilmoittivat väkiluvun olevan kappaleen matkaa toista tuhatta, mutta paikkakunnan pappi taas väitti, että se ei noussut kuin 7-800:aan, en muista tarkkaan numeroa. Mitä tuo sitten ihan tarkalleen tehnee. Kaikissa tapauksissa Uhtua on vankin kylä koko pohjois-Karjalassa. Sitä todistaa muun muassa se seikka, että kylästä pohjaan päin on runsas penikulma kärryillä ajettavaa tietä — ensimmäinen ja viimeinen semmoinen, minkä matkalla näimme. Myöskin oli kylässä kaksi kirkkoa, molemmat laudoitetut ja maalatut muistaakseni, vaikka vanhempaa ja pienempää ei enää käytetty. Maalatuita olivat useat yksityisetkin talot kylässä, ja niistä joku kymmenkunta, niinkuin jo olen maininnut, oli rakennettu meidän malliin.

Lönnrot mainitsee 1835 vuoden Morgonbladissa, että hänen käydessään
Uhtualla joku vuosi varemmin kylässä luettiin olevan 80 taloa.
Puolen vuosisadan kuluessa kylän talojen määrä siis on kasvanut
kaksinkertaiseksi.

Inbergin kartan mukaan pitäisi Uhtuan olla noin puoli penikulmaa Uhutjoen suusta ja Kuittijärvestä ylöspäin. Vastasanotusta lukija kuitenkin huomaa, että kartta on aivan väärässä: sekä Ryhjä että Likopää on aivan järven rannalla ja molemmat kirkot (Ryhjässä) niin ikään. Kartan erehdys kylän paikan suhteen on sittenkin suhteellisesti vähemmänarvoinen kuin erehdys Kuittijärven suhteen. Tämä järvi on nimittäin ainoastaan penikulmaa leveä, vaikka sen pitäisi kartan mukaan olla lähes kolme! Järven muoto on siis kartalla ihan toinen kuin todellisuudessa. Merkillistä kyllä näkyy Lönnrotkin erehtyneen järven leveyden suhteen, sillä jossakin muistan nähneeni, että hän ilmoittaa matkan Jyvälahdesta (järven tuolta puolen) Uhtualle 3 penikulmaksi, vaikka sitä on vain runsaasti yksi. Toisessa paikassa (1834 vuoden Morgonbladissa) hän sentään sanoo, että Vuokkiniemestä on 4 penik. Uhtualle, joka on oikein; mutta matka Vuokkiniemestä Jyvälahteen on 3 penik. Uhtualta Enonsuuhun on 1 penik. ja Enonsuusta länteen päin Jyvälahteen myöskin 1 penik., joten nämä paikat muodostavat tasasivuisen kolmion. Uhtualta Luusalmen kylään Kuittijärven itäpäähän sanottiin olevan 2 penikulmaa (kartan mukaan lähes 4).

Keski-Kuittijärvessä on kaksi suurehkoa saarta: Suurisaari ja Uhutsaari. Uhtuan papin selityksen mukaan, jonka hän antoi kulkiessamme yhtä matkaa järven poikki, pitäisi Uhutsaaren ja Uhutjoen oikeastaan kuulua Yhytsaari ja Yhytjoki. Tuo sana "yhyt" merkitsee näet yhtymistä, ja lappi oli aikoinaan nämä nimet keksinyt, koska näillä paikoin metsämiesten oli ollut tapana kohdata toisensa ja tulla yhteen.

Kestikievari, jossa olimme majaa, oli Lamminpohjassa, joen eli ojan etelärannalla ikkunaimme alla toisella puolen jokea oli meidän malliin rakennettu, punaiseksi maalattu talo, jota oli mieluinen katsella. Vähän siitä ylöspäin kankaalla oli Ondronon yksinäinen talo, joka varmaan on varakkaimpia koko kylässä. Se oli rakennettu Venäjän malliin, mutta laudoitettu ja maalattu; länteen päin etusivulla oli 7 ikkunaa ja etelään päin yhtä monta. Siinä asui yhtenä perheenä kolme veljestä — neljäs oli kotivävynä Enonsuussa — kaikki vankkoja kaupanmiehiä, mutta sen ohessa myöskin maanviljelijöitä, sillä talossa kylvettiin 3 tynn. rukiita ja 6-7 ohria. Kahden vanhimman veljen kanssa olin tullut tutuksi Oulussa, kun heidän siellä moniaita vuosia takaperin täytyi riidellä takaisin 4-500 ketunnahkaa, jotka oli heiltä ryöstetty Kuusamossa (joka riita voitettiinkin kaikissa oikeusasteissa). — Ihan kestikievarin vieressä oli talo, jonka isäntä Matti Pällinen, Ondronon lankomies, myöskin oli tuttu. Paitsi näitä kolmea en muita tuttavia tavannutkaan, sillä sattui olemaan heinänteon aika ja kylän väestä oli suurin osa etäisillä niityillä.

Pari kolme viikkoa ennen tuloamme oli Uhtualla sattunut tapaus, joka yhä oli vereksenä kyläkunnan mielessä. Se oli tuo kuuluksi tullut tutkinto Uhtuan uskovaisten kanssa. Hallitukselle oli ilmoitettu, että siellä toimi joku valtiokirkosta luopunut seura, joka kokoontui yhteisiin hartaudenharjoituksiin, joissa raamattua ja muita hengellisiä kirjoja tutkittiin, joka ylenkatsoi ja viskasi veteen ne "pyhät kuvat", jotka ovat jokaisessa venäjänuskoisessa talossa ja joille ahkerasti kumarretaan, ja joka lopuksi julisti valtiokirkon opin vääräksi ja koki omaan uskoonsa käännyttää ihmisiä. Ilmiannon tekijä taisi olla pitäjän pappi, joka kyllä oli siivoluontoinen mies, mutta jota oli alettu kovin kovasti hätyytellä. Tutkinto, joka ilmoituksen johdosta määrättiin pidettäväksi ja jota johti venäläinen tuomari Nekrasov, alkoi 6 p. heinäk. Syytettyjä oli yhteensä 21 henkeä, niistä 3 meidänpuolelaista. Tutkinto näkyy etupäässä koskeneen kysymystä "obrasain" eli pyhäinkuvien merkityksestä, jonka suhteen tuomarin kerrotaan lausuneen, että ne eivät olleet mitään jumalia, vaan ainoastaan pyhäin kuvia, niinkuin jokainen näki; tämän mukaan siis uskovaisten mielestä venäjänuskoiset pitivät noita kuvia jumalina. Säikäyksissään 15 uhtualaista luopui uskostaan, luvaten taas ruveta kuvia kumartamaan, ja laskettiin heti vapaiksi, mutta kolme uhtualaista: Timo Hilppainen, Riiko Mauranen ja Aleksi Pällinen — näillä on tutkintokirjoissa kaikilla toisin kuuluvat venäläiset nimet — sekä nuo kolme meidänpuolelaista: kaksi Venberg veljestä Turun läänistä, kylässä Tuppureiksi nimitetyt, ja eräs nuori kuusamolainen Kaarle Tauriainen, pysyivät uskossaan järkähtämättöminä, "vaikka pää menköön". Mitä tuomio sisälsi, lienee tuskin yksikään ymmärtänyt, kun se julistettiin venäjäksi eikä suomeksi selitetty, vaikka syytetyt olivat tämmöistä selitystä pyytäneet; mutta kestikievarista, jossa tutkinto oli toimitettu, tuomitut kohta siirrettiin "pravleniaan" eli kunnan- ja vankihuoneeseen Likopäähän ja sieltä sitten 18 p. heinäk. istutettiin veneeseen ja vietiin Kemiin. Se luulo tuntui kylässä olevan yleinen, että vangitut tältä matkalta eivät koskaan palaa takaisin, vaan joutuvat ikipäiviksi Siperiaan. Omaisten suru ja valitus silloin, kun vangittuja kylästä vietiin, oli ollut hyvin katkera, niin että esim. Pällisen nuori vaimo oli useita kertoja mennyt tainnoksiin.[18]