Taipaleen loppupäässä tuli vastaamme pari meidänpuolista miestä. Me sivumennessä heitä tervehdimme, mutta he vain töllistelivät meitä suu ja silmät auki, niinkuin olisimme olleet mitäkin kummituksia. Sen arvoisina eivät meitä pitäneet, että kohteliaaseen tervehdykseemme olisivat vastanneet.
Hyrystä jatkettiin matkaa seuraavana päivänä, 1 p. elok., aikaisin aamusta, sittenkuin talossa myöskin yötä olleelle Isossimalle oli sanottu jäähyväiset, jotka hänen puoleltaan varsinkin olivat hellät. Matka kulki aluksi pitkin erästä täältä lähtevää Oulujoen lähdehaaraa, joka oli niin pieni, että venosemme tuskin ui; sitten tultiin vesirikkaammalle Vuokkijärvelle, jonka pohjoisrannalla Kyllösessä käytiin päivällistä syömässä. Iltasella laskettiin Alanteen rantaan ja siitä sitten astuttiin Suomussalmelle Ämmän ruukkiin, jonka hoitajan luo saattajamme äkkinäisestä toimesta vastoin tahtoamme tulimme yövieraiksi.
Matkasta Kiannalta Ouluun Puolangan ja Utajärven kautta, jonka ajoimme 2 ja 3 p. elok., ei ole erityisempää kertomista. Kyllähän kulku tuntui mukavammalta, kun oli sileä maantie edessä. Huvittavinta oli huomata, kuinka matkalla ketkä täydessä uskossa, ketkä enemmän tai vähemmän epäillen luulivat meitä karjalaisiksi, johon luuloon tietysti heidät jätimme. Kuitenkin oli kohtelu ylipäänsä kiitettävää, josta päättäen karjalaisia meillä kohdellaan hyvin; joku harva paikka teki poikkeuksen. Kun Muhoksen läpi ajoimme, täytyi meidän arvella: Toisennäköiset ovat täällä pellot ja viljat kuin Karjalassa; siellä tuskin koko matkalla yhteensä näimme sen verran viljeltyä maata kuin tässä yhdellä silmäyksellä.
Loppulause,
Ennenkuin lukijasta erkanen, olkoon vielä muutama sana sanottu karjalaisista ja Karjalasta.
Meikäläiselle, joka tulee Karjalaan, pistää ensi katseella moni seikka outona silmään. Kylien ja talojen rakennusmalli, kansan puku, sen kieli ja osittain käytöstapakin ovat toisenlaiset kuin meillä ja tuntuvat siis vierailta. Joka tyytyy paljaaseen pintapuoliseen silmäykseen eikä huoli asioita sen tarkemmin tutkia, voipi sentähden jäädä siihen luultavasti jo ennestään hänessä olevaan vakaumukseen, että hän rajan poikki tultuaan tosiaan vaeltaa vieraassa maassa.
Mutta ken tahtoo lähemmin tarkastella rajantakaisia oloja sekä vähän enemmän oppia tuntemaan Karjalan kansaa, hän varmaan tulee kohta huomaamaan, että tuommoinen vakaumus on väärä. Se vierauden tunne, joka hänessä aluksi syntyy, katoaa vähitellen, kuta enemmän hän maahan ja kansaan perehtyy, ja aivan toisentapaiset tunteet pääsevät hänessä vallalle, kun hän havaitsee, että yhdenlaatuisuus molemmin puolin rajaa on monta vertaa suurempi kuin erilaisuus, ja että erinäköisen ulkokuoren alla on aivan yhtäläinen sydän.
Rehellisyys, lainkuuliaisuus, mielen vakavuus, kohtuullisuus ja jumalanpelko ovat ominaisuuksia, joista suomalaisia, s.o. tässä tapauksessa suuriruhtinaskuntalaisia, yleensä kiitellään, mutta nämä ominaisuudet sopivat yhtä hyvin myöskin karjalaisten tunnusmerkeiksi. Mitä ensin rehellisyyteen tulee, niin olkoon mainittu, että matkalaukuistamme, jotka olivat lukottomat ja siis helposti kenen hyvänsä aukaistavat, ei nuppineulan arvoista kadonnut, vaikka ne usein taipaleilla tuntikausia olivat näkyvistämme poissa. Lönnrot todistaa karjalaisten rehellisyydestä samaa; mutta paras todistaja on ehkä Friis, jolla niinkuin norjalaisilla ylimalkaan ei näy karjalaisista olleen erittäin ylevä ajatus, mutta jonka täytyy tunnustaa, että häneltä ei Karjalassa kadonnut edes tulitikkua, ja joka sen ohessa kertoo, kuinka m.m. kerran eräs hänen isäntänsä eräässä paikassa tuli monta penikulmaa soutaen hänen jälkeensä tuomaan muutamia vaatteita, jotka hän oli pesettänyt, mutta unohtanut taloon. Joku lukija kenties on valmis tähän muistuttamaan, että meillä liikkuvain laukkumiesten kauppa yleisen puheen mukaan isommassa tai vähemmässä määrässä perustuu petokseen. Että semmoinen puhe käypi, ei sovi kieltää, mutta varmaa on, että se suureksi osaksi on perää vailla. Kuinka esim. voisi ymmärtää, että sama laukkumies aina joka vuosi palaa samoille paikoille, jos koko hänen kauppansa olisi sulaan pettämiseen perustettu? Totta kai hän siinä tapauksessa tarkasti varoisi tulemasta takaisin siihen paikkaan, jossa olisi petoksiaan harjoittanut. Ja olkoon että tarkempi arvostelu voisi muistuttaa niitä näitä laukkumiesten kaupanteon suhteen, sitä en tahdo mahdottomaksi väittää, koska karjalaiset lähimmiltä kauppatuttaviltaan venäläisiltä eivät liene saaneet erittäin kehuttavia perusteita kaupantekotavan suhteen; tässä on yksi seikka huomioon otettava, ja se on, että kauppa ja mitä siihen kuuluu on karjalaisten mielestä jonkunlaisena poikkeuksena muista elämän oloista. "Se on kaupan asia", on vastaus, jonka usein saapi karjalaisilta kuulla ja joka merkitsee, että tavalliset toiminnan säännöt eivät puheenalaisessa tapauksessa tule kysymykseen. Tämä lause tosin tavallansa ikäänkuin vaieten myöntää, että kaupan suhteen ei aina käy eikä tehdä niinkuin pitäisi, mutta toiselta puolen se taas on tukena väitteelle karjalaisten rehellisyydestä ylipäänsä, koska vanhastaan on sanottu, että exceptio firmat regulam, poikkeus vahvistaa säännön.
Mitä karjalaisten lainkuuliaisuuteen taikka ehkä paremmin sanoen oikeudentuntoon tulee, mainitsee Friis Tshubinskijn mukaan, että Kemin kihlakunnassa, joka käsittää noin puolet koko Karjalasta, rikosten luku viiden vuoden kuluessa yhteensä teki 39. Niistä oli varkauksia 5, murtovarkautta 1, luvatonta metsänhakkuuta 22, kunnianloukkausta 6, väkivaltaa naista vastaan 2, murhayritystä 1, tottelemattomuutta virkakuntia vastaan 1, karanneen sotamiehen salaamista 1. Jos tästä lukumäärästä suljetaan pois luvattomat metsänhakkuut, vähenee rikosten määrä 17:ään, joka tekee noin 3 rikosta vuosittain eli 1 rikoksen 5,500 henkeä kohti ja 1 varkauden vuosittain 16,000 henkeä kohti. — Meillä teki v. 1865 vangittujen lukumäärä 1,461, ja kun väkiluku silloin oli noin 1,800,000, tuli siis 1 rikos 1,232 henkeä kohti eli runsaasti neljä kertaa niin paljon kuin Karjalassa Vangituista tosin joku saattoi olla syytön, niin ikään niiden luvussa saattoi olla semmoisia, jotka vedellä ja leivällä sovittivat metsänhakkuu-sakkojansa.
Kohtuullisuudessa karjalaiset epäilemättä jättävät meikäläiset pitkän matkan jälkeensä. Kemiä ja Kierettiä lukuunottamatta emme koko matkalla kuulleet väkeviä juomia olevan missään emmekä nähneet ainoaakaan juopunutta; Uhtualla ainoastaan Ondronon talossa tarjottiin jonkunlaista mietoa rommin-tapaista. Friis kuitenkin mainitsee, että Pan-oserossa, joka merkinnee Paanajärveä, oli hänen Karjalassa käydessään ollut kapakka; vieläkö se nyt oli olemassa, emme tulleet tiedustelleeksi. Sama kohtuus vallitsee muassa; leipä ja kala ovat pääravintona ei ainoastaan paastopäivinä kahdesti viikossa, vaan muinakin, joina sentään on lehmänantia särpimeksi. — Tämän ohessa mainittakoon, että Friis sanoo Karjalan naisia tunnetuiksi siveydestänsä.