Kaupungin rakennukset eivät ansaitse mainitsemista; kuitenki kauppamiesten talot rantakadulla olivat sekä suurempia että laudotetuita ja — joskin moniaat hyvin mauttomasti — maalatulta, joten ne ulkoapäin ilmaisivat jonkulaista varallisuutta. Kauppiaita ilmotettiin kaupungissa olevan kuusi: Hohlova, Serebtsova, Basarnoi, Hipaakkina, Hartsova ja Malistova, niinkuin nimet kuuluivat kaupungin suomalaisten suussa. Basarnoista mainittiin erittäin, että hän piti hevosta — asia, joka kyllä sietiki mainitsemista, koska tämä hevonen oli ainoa koko kaupungissa. Malistovalla taas oli neljä poroa; muilla kaupunkilaisilla ei yhtään (?).
Kuolan väkiluvun muuan kauppias vakuutti nyt nousevan 700:aan henkeen. Karjaa kaupungissa sanottiin elätettävän 30—40 lehmää. Hevosten tehtävää kotitaloudessa, niinkuin veden ja halkojen vedättämistä, toimittaa koirat.
Suomalaisia oli kaupungissa 3 perettä, kaikki nykyvuosina sinne muuttaneita, ja Kuolajoen varrella jonku 3 neljänneksen päässä kaupungista asui myös yksi suomalainen, Kuusamolainen Matti Kuha perheinensä. Yhteensä oli näitten suomalaisten luku 20 henkeä. Sitäpaitsi kerrottiin Nuortijärven länsipäässä kaksi suomalaista perhettä asuvan.
Olomme Kuolassa kesti keskiviikko-aamusta 12 p. heinäk. tuorstain puolipäivään 13 p.s.k. Ainaki toinen puoli tästä ajasta oli omistettu Morfeus jumalalle, joka nyt väkipakolla peri saatavansa. Toista puolta käytimme kaupungin katselemiseen, johon tosin ei paljoa aikaa eikä vaivaa tarvittu, sekä kaikenlaisten ostosten tekoon. Pastori S. toimitti useoita virkaansa kuuluvia töitä. Majapaikassamme, joka oli muuan pikkutalo kaupungin itäpuolessa vastapäätä Kuolajoen rantaan rakennettua pientä kappelia, tultiin hyvästi toimeen: huone oli siisti, emäntä siivoluontoinen, ja ruuan puolesta saatiin mitä vaan haluttiin, kunhan ensin pantiin talon poika kaupungilta aineita ostamaan. Kielen puolesta koimme joko omin neuvoin selvitä tai käytimme tulkkina varsinki jo mainittua Kuhan Mattia, joka useat vuodet oli asuskellut Kuolan tienoilla ja siis laski venäjää kuin vettä — vaikka kohta hirveästi suomeksi murtamalla. Hän oli lyhyenlainen, vaan vankka mies, vakava käytöksessään ja hidas puheessaan, eikä suinkaan kaikessa köyhyydessänsä mikään aivan kelpaamaton Suomen edustaja kansan seassa, jota syytetään viekkaudesta ja taipuvaisuudesta pettämiseen. Kömpelyytensä kautta semmoiset luonteet useinki voivat vilkkaammassa kansassa herättää naurua, vaan lopuksi heidän suoruutensa kuitenki vaatii kunnioitusta. Matti ja hänen vaimonsa nyt vihittiin aviopariksi — jonka toimeen suhteen vaimon sanottiin osottaneen suurempaa intoa kuin Matin itse — ja useat heidän lapsensa ristittiin. Kun vaimo oli kirkkoon otettava, notkisti Mattiki kankeat polvensa lattialle, luullen asian koskevan häntäki. Vihkimistä varten asetimme morsiuspalleiksi lattialle kaksi tuolintyynyä, vaan vihittävät eivät rohjenneet niitä käyttää.
Kaupunki muuten näytti aivan kuolleelta siellä ollessamme. Kaduilla ei ollut minkäänlaista ihmisliikettä eikä rannassa tai munalla likitienoilla huomannut mitään hommaa. Miehenpuolista varsinki tuntui olevan täydellinen puute: paitsi tuota jo mainittua nelijalkaista herrasmiestä näimme kaduilla ainoastaan jonku poliisin ja pari kauppamiestä. Kaikki arvaten olivat merellä — tai kenties muutamat niitylläki. Tätä pyydän lukian panemaan mieleensä, sillä kun tullaan toiseen kaupunkiin jäämeren rannalla, Vesisaareen, saadaan nähä jotaki aivan toista.
Tuosta miesten puutteesta oli meilleki hankaluutta, vaan siitä likemmin toisessa luvussa.
Tuulomajoki.
Koska lukia ehkä on utelias kuulemaan, minkälaatuinen Tuuloman jokilaakso on, vaan me emme itse käyneet sitä lähemmältä katselemassa, tahon tähän Friisin edellämainitusta teoksesta suomentaa kertomuksen siitä matkasta minkä hän ja prof. Daa v. 1807 tekivät kappaleen matkaa ylöspäin jokea. Se kuuluu:
"Niistä kahesta joesta, joitten suu on Kuolan kaupungin kohalla, on suurempi nimeltä Tuuloma. Se juoksee Nuortijärvestä ja on vedenpaljoutensa puolesta samankokoinen kuin Alattionjoki eli 3:nnen luokan joki Norjassa. Sen nimi on lappalainen. Tulom-jok, oikeastaan Tulvom- eli Dulvom-jok, merkitsee Tulvajokea, jonka nimen se ei ilman syyttä ole saanutkaan. Se on hyvin leveä, ettei aina tiedä, pitääkö sitä kutsua joeksi vai järveksi. Laajalta sen matalat rannat peittyvät kevät- ja syystulvan alle. Eli kenties nimi, Tulvajoki, on siitä alkunsa saanut että nousuvesi vuonosta tuntuu joen ensimäiseen koskeen saakka, noin 10 virstaa merestä.
"10 p. heinäk. teimme retken ylöspäin jokea veneessä, jonka vuokrasimme isännältämme ja jota kaksi suomalaista souti, joista toinen, Isojussi, oli asunut Kuolassa monta vuotta. Matkaan lähettiin silloin, kun ullivesi vuonosta alkoi nousta jokeen eikä siis ainoastaan heikentänyt virran voimaa, vaan lisäksi usein synnytti kosteita, joissa oli myötävirta. Tuulomalla on kauniit, matalat ja metsäiset rannat. Ensimäisellä puolella penikuormalla ylöspäin koivumetsä, joka alenee vesirajaan asti, on vielä hyvin matala, melkein paljasta varvikkoa, vaan niin tiheä, että etäältä näyttää, ikäänkuin tasaisesti viettäviä törmiä peittäisi rehevin heinikko. Siellä täällä yksinäinen kuusi kohoaa varvikosta ylös. Se muistuttaa aikaisemmin kasvaneesta metsästä, jonka ihmiset ja valkia arvaten ovat hävittäneet. Sen mukaan kuta ylemmäksi tullaan, alkavat rannat vähitellen kohota ja virta tulla kovemmaksi, vaan joki on vielä noin virstaa leveä. Kuusia sekaisin mäntyjen kanssa alkaa olla tiheämmässä. Haapaki ilmestyy kolmen neljänneksen päässä, vielä 11 p. heinäk. punaisenruskeoilla lehillä, niin ikään pihlaja, raita ja leppä, ja niitten suojassa tapaa siestarpensaita niin hyvin joen törmillä, kuin kahiloita ja pajupensaita kasvavilla monilukuisilla pikkusaarilla, joissa myöski kasvoi vahvaa heinää sekä runsaasti vatukka- ja mansikkakukkia. Vaan elävää olentoa ei näkynyt ei kuulunut ainoaakaan tässä viljavassa erämaassa, ennenkuin tulimme vähän ylemmäksi, noin 8 virstaa kaupungista, jossa ensimäinen lohenpyyntipaikka on. Pyyntiä harjottaa Kuolan papin hyväksi muutamat lappalaiset, joista yksi oli todellinen rupikoltta (skurveskolt). Merkillistä kyllä emme myöskään nähneet mitään vesilintuja, vaikka jokiseutu näytti olevan etenki suorsien olopaikaksi varsin sovelias. Koko retkellä en nähnyt kuin kaksi kappaletta ja ne olivat hyvin arkoja, joka minusta tuntui varsin kummalliselta ja epäiltävältä tässä aito kreikalais-katholisessa maassa, jossa toinen puoli vuotta ollaan lihaa syömättä ja jossa metsä- ja vesilintujen luulisi saavan elää paratiisin tapaisessa rauhassa ja olevan aivan kesyjä. Siksi epäilen, että lappalaiset eivät niin tarkasti noudata paastosääntöjä linnunlihan syömisen suhteen, ja tätä epäluuloani vahvisti se seikka, että lappalaisen veneessä havaitsin pyssyn. Täällä ei sitä voinut käyttää muuhun kuin linnustamiseen, jollei sillä tarkotettu kaataa tokastansa eksynyttä poroa. Me ostimme 12 naulan lohen lappalaisilta 60 kopeekalla. Lappi joutui ihmeisiinsä kun käskin hänen itsensä ilmottaa, milloin hän oli tarpeeksi maksua saanut, ja niin rupesin laskemaan rahan toisensa perästä hänen aukinaiseen kouraansa. Niin suurta luottamusta hänen rehellisyyteensä ei luultavasti koskaan ollut hänelle osotettu. Ei hän kuitenkaan ottanut kopeekkaakaan enemmän kuin sovittu oli.