"Noin penikuorman päässä Kuolasta joki taas laajenee, että on järven kaltainen. Tiheään kuljetaan saarten sivu, jotka kasvavat vesakkoa ja erinomaista heinää. Harjanteet kahen puolen ovat matalia ja, niin kauas kuin silmä siintää, metsänkasvavia harjulleen asti, jossa ilmanrantaa vasten näkee hoikkain kuusten ja leveälatvaisten mäntyjen kilpailevan kumpi likemmäksi pilviä pääsee.

"Ei voi ollenkaan epäillä, ettei pitkin tämän suuren, komean joen varsia, jossa vain löytyy joitakuita harvoja lohenpyynnistä eläviä lappalaisia, jotka asuvat kurjimmissa, tilapäisissä turvekodissa; löytyisi monilukuisia erinomaisia asuinpaikkoja karjanhoidosta elävälle väestölle. Sikäli tosin asiantila täällä on suotuisampi kuin Teno- ja Paatsjoella. Täällä ei uutisasukkaan tarvitsisi tehä paljo työtä saadakseen niittymaata 6:lle eli 8:lle eli useammalle lehmälle. Vaan ainoastaan yhessä kohti, 16—17 virstaa ylempänä joella, näin muutamalla saarella ja samoin itärannalla merkkiä siitä, että ihmiset olivat yrittäneet saada mitään hyötyä tuosta heinän ylenpalttisesta runsaudesta. Täällä seisoi näet keskellä koivikkoa, muutamilla aukinaisilla päivillä, haasioita heinäin kuivamista varten. Arvaten heinää täällä tehtiin Kuolalaisten lehmille ja neljälle hevoselle, Kuolan kaupungin oma alue ulottuu 4 virstaa sisämaahan ja 4 virstaa ulos vuonolle päin. Koko muuta sisämaata, erinomaisilla metsästys- ja kalastuspaikoillansa pidetään lapin kansan omana.

"Tuulomajokea voidaan samoin kuin Paats- ja Tenojokia kulkea veneellä ylös suureen Nuortijärveen asti, jossa löytyy uusi lappalaiskirkko ja pappi, jonka seurakuntaan kuuluu yksistään lappalaisia, Tuuloma kuuluu olevan lohesta hyvin rikas. Varmaa on, että isäntämme 4—5 verkolla, jotka hän laski joen suuhun, kartanonsa kohalle Kuolassa, yhtenä vuorokautena sai 21 puutaa lohta. Lappalaisten ilmotusten mukaan lohi ei ainoastaan nouse Nuortijärveen, vaan kulkee edemmäksiki, ylös niitä jokia, jotka tulevat Suomen rajatuntureilta ja laskevat järveen.

"Me emme nousseet jokea kauvemmaksi kuin 2 penik. Täällä on ensimäinen kovempi koski, joka vaahoten pauhaa kivien ja kalliolohkaretten välissä. Tänne asti aneroidini ei ollut osottanut enempää kuin 12 jalan nousua. Joen leveys täällä ylhäällä on vielä 330 jalkaa. Paikan nimi on Galjebokka njarga ja se on varsin sopiva olinpaikaksi sportsmannille, joka haluaisi pyytää lohta perhosella. Kunhan säännöllinen höyrykulku tulee toimeen Vesisaaren ja Kuolan välillä, löydetään ja anastetaan kyllä tämä paikka. Nyt tässä pyytää lappi, jolla on talvimajansa Kensesjaurin rannalla, vähän idempänä Kuolaa. — — —

"Paluumatka jokea alas Kuolaan kävi hyvin joutusaan ja huokeasti, kun oli laskuveden aika ja meillä siis koko matka oli luja myötävirta."

Kuolasta Uuraan.

Lähtömme Kuolasta Uuraan, venäjäksi v'Uuruu, oli määrätty tuorstai-aamuksi varhain. Ennenkuin keskiviikko-iltana luonamme rukoushetkellä olleet suomalaiset lähtivät kotiansa, tiedustelimme heiltä kyydinsaantia huomiseksi ja lupasi Kuhan Matti siitä pitää huolta. Levollisina sen puolesta siis panimme maata.

Aikaisin tuorstai-aamuna olimme ylhäällä, tilasimme samovaarin ja rupesimme paneskelemaan kokoon elojamme, joita molemmalla kumppalillani oli liiaksiki matkassa. Kyytimiehiä ei ilmestynyt tätä tointa häiritsemään, niin että rauhallisesti saatiin se lopettaa; vieläpä yhtä rauhallisesti saimme ruveta teetä juomaan ja vähän haukkaamaan — joka jälkimäinen oli tarpeellista, kun 8 penikuorman merimatka oli edessä: 6 penik. näet Kuolavuonon suuhun ja 2 siitä länteen päin Jeretnikan haminaan. Vaan kun syödessäkään ei vielä saattajia alkanut kuulua, rupesimme vähitellen oottoa pitkäksymään ja arvelemaan, että mikä lie syyksi tullut ja miten se Matti lie asiamme ajanut. Ja viimein päätimme itse lähteä kaupungille kuulustelemaan. Emäntä antoi vähän epäselvän osviitan missä kyydinpitäjät asuivat, vaan onneksi tapasimme kadulla yhen niistä karjalaisista, jotka Kitsasta olivat yhtä matkaa kanssamme tulleet, seppä Kirilän, ja hän oli heti valmis rupeamaan tulkiksemme. Turhaan yritettyämme ensimäiseen kyydinpitopaikkaan päästiin hänen kyselemistensä avulla vähän ajan takaa toiseen; sivumennen sanoen Kiriläki tuntui venäjässään murtavan aika lailla suomeksi, vaikka tosin ei yhtä mainiosti kuin Matti. Isännän kysymykseen, oliko meillä "podoroshnajaa," s.t.s. paperia joka oikeuttaa kyydin saantiin, vedimme esiin lehtori S:n tämänkaltaisen asiakirjan, (joka myös kulkee "otkriitii listan" nimellä). Hyvä; vaan nyt alkoi isäntä pitää pitkiä puheita, jotka Kirilän selityksen mukaan sisälsivät: että kyytimiehet kaikki olivat lähteneet kyytiin, kuka maitse Kitsaan, kuka Tuulomajokea ylös; että jälkimäiselle matkalle toinen veneki oli mennyt; toista taas ei sopinut antaa, kun stanovoin eli paikkakunnan nimismiehen lauvantaina piti lähteä sillä Jeretnikaan. Siinä nyt seisottiin neuvottomina kappaleen aikaa, — jolla välin huoneesta korjattiin makuusijoja pois; niitä oli lattian syrjät aivan täynnä. Viimein isäntä ilmotti, että jos meillä oli hyvin kiire, sopisi kulkea pienellä veneellä ensin 1 1/2 penik. Kuolanvuonoa alaspäin ja sitte astua maitse tunturein poikki, jota tulisi noin 5 penik. No mikäs tässä muu neuvoksi; kiire meilläki oli, sillä lehtori S. oli seuraavaksi päiväksi ilmottanut tulonsa Uuraan. Vaan kolme kantomiestä ainaki tälle matkalle tarvittiin — mistä ne saataisiin? Tämän kysymyksen selittämistä varten siirryttiin kaikki huoneesta ulos kartanolle, eli kadulle, eli tielle, miksi häntä kutsuisin, jonkulainen läpikuljettava aukkopaikka se oli. Ympärillemme keräytyvästä joutoväestä isäntä pani yhen menemään sinne, toisen tänne, tiedustamaan, oliko se ja seki mies kotona vai poissa, ja kun sanansaattaja toisensa perästä palasi kieltävällä vastauksella, että haettu ei ollut ollut tavattavissa, isäntä aina huudahti: "aa kanálja, eeka kanálja", katso kanaljaa, siten muka osottaaksensa katkeraa harmiaan ja meitä lohutellaksensa. Toista jollei kahtaki tiimaa kestäneitten keskustelujen ja edestakaisin kuljeksimisten perästä, jolla välin Kirilä jo oli kiirehtinyt pois, sittekun Mathias Kuha oli joukkoon ilmestynyt, saatiin lopuksi asia niin selviämään, että kantajiksemme lähtisi kaksi suomalaista ja yksi ryssä, joka viimemainittu tunsi tien ja siis oppaaksi kelpasi. Vaan vieläki antoi yksi seikka tuumailemisen aihetta, nimittäin maksukohta. Kysymykseeni mitä miehistä menisi kyytipalkkaa, herra "Eeka kanálja", vaivuttuaan hetkeksi mietteisiin ja näyttäen hyvin totiselta, vastasi: 10 1/2 ruplaa. Kun kyytipalkka venematkasta vain olisi tullut tekemään 4 ruplaa, vaikka se olisi ollut vähän pitempiki, en voinut olla tuota hintaa paljoksumatta. Kyydinpitäjä silloin Matin tulkinnan mukaan selitti, että meitä oikeastaan oli kolme kyytiä, että matkaa tuli 7 penik., joka teki 3 1/2 ruplaa mieheen, ja että siis kyyti yhteensä nousi vaadittuun määrään. "Hyvä", vastasin minä siihen, "kyllähän me olemme valmiit itsekuki maksamaan kokonaisen kyytipalkan, vaan laittakoon sitte kyydinpitäjä meille kulleki täyden kyydin, s.t.s. toimittakoon kolme venettä ja jokaiseen kolme soutajaa." Kun vastaukseni oli tulkittu, seurasi hetken äännettömyys; sitte kyydinpitäjä kysyy: mitä me tahtoisimme maksaa? Se nyt oli järkevä kysymys, ja arvellen, että kaksinkertainen kyytipalkka eli 1 rupla penikuormalta saattoi riittää, vastasin: "5—6 ruplaa", koska arvasin, että ilmotetussa matkan määrässä oli joku verta tinkimisen varaa (niinkuin oliki). Pään puistutuksia ja muita vähäksymisen merkkejä seurasi, vaan kun en ollut niistä millänikään, kuului viimeinen esitys: "jos kyydinpitäjä maksaa ryssän, maksammeko me suomalaiset?" Tämä outo esitys sai vuorostaan minun äänettömäksi, sillä mahottomalta minusta tuntui, että ventovieras ihminen meidän tähen joutuisi kulunkiin. Miettiessäni, voisinko esitykseen suostua, ei sentähen että se oli kohtuuton, vaan päinvastoin koska suostuminen olisi voinut ilmaista kohtuuden puutetta, meissä uudistettiin kuitenki esitys entistä kiivaammin, ikäänkuin olisi peljätty, että minä pidin sitä kovin kovana enkä sentähen halunnut sitä hyväksyä. Kun muistelin, että jo olin sitounut suurempaan maksuun, kuin mitä kumppalit arvaten olivat laskeneet — Ranin oli ensin ollut muassani tällä retkellä, vaan oli jo kylläyneenä palannut lehtori S:n luo majapaikkaan — kun toiselta puolen ajattelin, että ei suinkaan kyydintoimittaja ilman syyttä olisi tuommoista esitystä tehnyt, ja kun lopuksi näin että suostumustani kernaasti haluttiin saada, hyväksyin viimein, vaikka kyllä vastenmielisesti, esityksen. Niin oli kaikki selvänä ja minä pääsin majataloon palaamaan. Vaan jutun päätös isosti minua arvelutti ja oikeinpa olisin kotia kulkiessani häpeillyt, ellen olisi pannut mieleeni, että kyydintoimittaja ilmeisesti ilostui, kun olin hänen esitykseensä suostunut.

Näin mutkikkaaksi muodostui meille Kuolassa asia, johon ei Suomen kaupungissa olisi tarvittu muuta kuin majatalon isännälle annettu käsky. Syyksi, minkätähen niin huonosti oli lupaustansa täyttänyt, ilmotti Kuhan Matti, että kun hän illalla luotamme lähti, kaikissa paikoin jo oli maattu. Vaan taisi hänellä olla toinenki syy, niinkuin jälestäpäin vähin saatettiin arvata.

Pastori S. oli kyllä vähän kummissaan asian menosta, vaan mukautui kuitenki nurkumatta täytymykseen. Sama ei sitävastoin ollut laita nuorimman kumppalimme Raninin, joka, niinkuin lakia heti on näkevä, oli saada koko tuuman kumoon.