Maksojen suhteen en tiedä pyytömiesten pitävän muuta tointa kuin että keräävät niitä tynnyreihin ja ammeisiin, joista sitte myövät ne kauppiaille. 10:stä puudasta turskasta Uuralaiset sanoivat keskimäärin saatavan 1 puudan maksoja, ja kun tynnyriin, joka vetää noin 40 kannua, sanottiin menevän 6 puutaa maksoja, vaadittaisiin siis maksatynnyriin 60 puutaa turskaa, s.t.s. 115 leiviskää, (kun puuta on 38 1/2 naulaa). Jos turskan painoksi keskimäärin ottaa 1/2 leiviskää, olisi siis yhtä maksatynnyriä varten pyydettävä kappale kolmattasataa turskaa; vaan puoli leiviskää on ehkä keskimääräksi liika paljo, jos tuo uuralaisten lasku muuten on oikea, koska Norjan tilaston mukaan yhteen hektoliiteriin (38 kannuun) maksoja vaaditaan neljättäsataa turskaa (v. 1876—8 esm. 313 kapp.). Maksoista kauppiaat sitte keittävät traania, vaan ainoastaan turskan maksasta saadaan medicinitraania ja tynnyri turskan maksoja onki sentähen hinnan puolesta usein kahta kalliimpi kuin esm. tynnyri saidan maksoja.
Se pyytöneuvo, jota suomalaiset ryssän rannalla melkein yksistään käyttävät turskanpyynnissä, on hansnööri; liinaa ei monella ole. Venäläiset käyttävät etupäässä jarussaa, joka eroaa liinasta senkautta, että on jykeämmin tehty; ruijan puolelaiset sekä liinaa että hansnööriä, edellistä varsinki kotirannoilla, jälkimäistä, jos ulommaksi täytyy kalaa lähteä etsimään. Ryssän rannan suomalaiset kyllä kernaasti käyttäisivät liinaaki, vaan venäläiset eivät sitä suvaitse: pyytömiesten poissa ollessa käyvät liinoja kokemassa ja vievät kalat, vieläpä usein liinatki, ja jos tapaavat suomalaisia tupulilla makaamassa, s.t.s. liinainsa luona, "tekevät tappelun". Saidanpyynti ei ryssän rannan suomalaisten kesken vielä ole päässyt oikein voimaan, kenties nuottain kalleuden tähen; saitanuottaa esm. Pummangissa ei ollut ainoaakaan, ja Uurassa luullakseni vain yksi ainoa. Verkoilla kuitenki joku määrä saadaan.
Kalastaminen jäämerellä ei ole mitään helppoa työtä, jos pari kuukautta kesäsydännä luetaan pois. Sekä keväällä että syksyllä pakkanen ja myrskyt kilvan tahtovat ahistella kalamiestä. Tosin jäämerellä ei liikuta jäitten keskellä ja päällä, niinkuin äkkinäinen nimestä päättäen ehkä on valmis luulemaan; päinvastoin jäämeri kappale matkaa rannikosta ei koskaan jäädy — seuraus tuosta lämpimästä Golfvirrasta, joka kiertää pitkin Norjan, Ruijan ja Lapinniemen rantaa — ja ilman-ala meren rannikolla on paljo lauhempi kuin etelämpänä Lapin tunturimaissa. Vaan meren aavikolla vähempiki pakkanen tuntuu, kun liikkumatonna veneessä istua kököttää, varsinki jos tuulen henget ovat vallatonta elämäänsä pitämässä, niinkuin jäämerellä enimmästi ovat. Kokonaan kurjaa mahtoi entisinä aikoina kalastaminen olla, kun käytettiin veneitä ilman kajutatta ja tulisijatta, ja suurena edistyksenä täytyy pitää, että nyt veneessä löytyy kajutta, johon sopii pistäytyä lämmittelemään ja keittämään sekä lepäämään, jos kohta veneet, samalla kun ovat tulleet mukavammiksi ja kelvollisemmiksi, myöski ovat tulleet raskaammiksi hoitaa.
Mutta jos kalastus kysyy miehen voimia ja kestävyyttä, palkitsee se myös hänen vaivansa, aina, voipi sanoa, kohtuullisesti, vaan toisinaan ylönpalttisestiki. Kalarikkaus on jäämeressä niin suuri, että esm. saitoja toisinaan yhellä nuotannostolla, johon, niinkuin ylempänä on kerrottu, tarvitaan 4 venettä ja tavallisesti 12 miestä, saadaan kymmenen veneen lasti, joka raha-arvossa tekee kappaleen toistatuhatta kruunua. Niin ikään ei ole kovin harvinaista, että turskia yhellä kokemalla, kun liinassa on 30—50 pookaa, saadaan pienen vämpöörin lasti, s.t.s. raha-arvossa noin 300 kruunua. Kun hansnöörillä ollaan pyytämässä ja kalaparven kohalle satutaan, ei ole muu työnä kuin kalojen lappaminen veneeseen minkä kerjetään, ja sievät rahat silläki pyytötavalla voidaan irti saada. Niin kuulin matkallani eräältä kauppiaalta (Seebekiltä Karabellassa), että hän keväällä oli maksanut 160 ruplaa kalasta, minkä 3 pyytömiestä yhtenä vuorokautena olivat saaneet — hyvän syönnin aikana pyytömiehet näet eivät enemmän kuin aurinkokaan muista yöksi levolle mennä. Usein kala, ylös tullessaan on kyljestä kiinni — niin tiheässä kaloja meren pohjalla kihisee. Turska on erittäin nälkäinen otus; kun ei syötiksi ole pikku kalaa eli niitä noin korttelin pituisia lieroja, joita hieruasta eli laskuveden ajaksi paljastuvasta merenrannasta kaivetaan, leikataan turskanvatsasta kaitainen viipale, joka pannaan koukun mutkasta riippumaan, ja se on turskalle yhtä tervetullut. Luulenpa toisinaan turskan ottavan paljaaseen koukkuun.
Aina kyllä ei kala-onni ole myötäinen; joku kerta sattuu, että saadaan retkeltä palata aivan tyhjin käsin. Vaan toisella kertaa Ahti taas on anteliaampi ja tappio tänään voipi siten huomena tulla korvatuksi.
Tässä astuu eteemme kysymys: kuinka paljoon kalastajan vuositienesti pyynnistä on arvattava? Siihen on vähän vaikea vastata, semminki kun tienestit saattavat jossaki määrin vaihetella; ainoastaan suunnille rohkenen siis vastausta yrittää. Säästöksi kevätpyynnistä Kuusamolaiset esm. lukevat 2—300 kruunua, jolloin he ovat olleet kolmatta kuukautta perillä ja kuukausi toista matkalla edestakaisin. Jos nyt matkakustannuksiin ja perillä-oloon lukee 100 kruunua, tekisi heidän tienestinsä kaikkiaan 3—400 kruunua, siis noin 500 markkaa keskimäärin. Kevätpyynti on kuitenki paras, vaikka se kestää ainoastaan kolmannen osan koko vuoden pyynti-ajasta, ja siksi voinee tuloa kesä- ja syyspyynnistä tuskin ottaa muuta kuin noin puoleksi ensimainitusta; olkoon siis 300 m. Tämä tekisi koko vuoden tienestiksi 800 markkaa, jota summaa en huilisi liialliseksi. Osotteeksi minkä arvoinen tämä summa jäämeren rannalla on, tahon mainita, että Uurassa yksinäisen miehenpuolen kortteeri (huone, ruoka ja pesu) Kekristä Maariaan, siis lähes viideltä kuukaudelta, maksoi 40 ruplaa eli 100 markkaa, joten koko vuoden kortteeri maksaisi 250 markkaa.
Kalastuksesta väestö jäämeren rannalla on määrätty etupäässä elämään, sen menestymiseen kansan varallisuus kokonaan perustuu. Löytyy kuitenki muutamia muitaki apulähteitä elämiseen tuolla pohjan perällä, tosin itsessään vähänarvoisia ja talouden kannattamiseen yksistänsä riittämättömiä, vaan lisänä kalastuksesta lähtevään tuloon ei aivan ylönkatsottavia. Semmoinen apulähe on varsinki karjanhoito ja niittyviljelys. Hyvin harvassa on jäämeren rannalla, paitsi kaupungeissa, se talo, jossa ei löytyisi ainaki yksi lehmä, vaan useassa on kaksi ja kolme, joissakuissa enempiki. Suurin osa karjantuotteita arvaten käytetään omiin tarpeisiin, vaan joku määrä sentään liikenee myötäväksiki, ja voilla ja lihoilla on Ruijan kaupungeissa hyvä hinta. Heinillä on niissä niin ikään hyvä hinta, ja kaupungein likitienoilta sentähen tuodaan niihin joku määrä heiniäki, jolloin myönti tapahtuu vähemmän painon kuin mitan, s.o. tynnyrimäärän jälkeen. Paitsi lehmiä pidetään hyvin yleisesti lampaitaki, joitten hoitoa kuitenki sudet isosti häiritsevät, joku määrä poroja sekä Ruijan puolella vähän kilejä ja sikoja. Toinen tulolähe jäämeren rantalaisille on halkojen hakkuu ja myönti kaupunkeihin ja äärimmäisenä meren partaalla asujille. Että haloista toisinaan saattaa lähteä hyvä maksu, voipi käsittää kun kuulee, että niiden hinta joskus keväillä on esm. Vesisaaressa noussut 40 kruunuun kuutiosyltä! Sillä kyllä vaiva tulee palkituksi. Länsi-Ruijassa lienee vähän tuloa myöski muista metsäntuotteista, niinkuin hirsistä ja laudoista. Paitsi karjaa ja halkometsää, joista jotenki yleisesti nautitaan hyötyä, on eri paikkakunnilla millä mikin erityinen ansiolähteensä, joka on toimeentulolle apuna, niin yhellä jonkumääräinen maanviljelys, toisella lintujen pyynti, kolmannella turvetten keräys j.n.e. Niistä saamme vasta puhua enemmän aina paikallansa.
Jos tuloa lehmästä vuoden kuluessa laskemme noin 200 kruunuksi ja taloa kohti luemme 1 1/2 lehmää, olisi siis jäämeren rantalaisella vuotista tuloa karjastaan keskimäärin noin 300 kruunua eli päälle 400 markkaa. Jos sitte summissa otamme hänen tuloansa muista pienistä ansiolähteistä 150 à 200 markaksi, tekisi hänen tulonsa kaikesta muusta paitsi kalastuksesta noin 600 markkaa, ja kun edellisessä arveltiin kalastamisen yksistään tuottavan 800 m., olisi siis taloa omistavan jäämeren asukkaan koko vuositulo noin 1400 markkaa.
Kovin ylpeältä tämä kyllä ei kuulu, vaan sen verran siinä sentään on, että 5—6-henkinen perhe hiljaisesti eläen voipi sillä vuoden päähän päästä. Moni perhe Suomessa saapi vähemmällä tulla toimeen ja meikäläisten alituinen siirtyminen jäämeren rannalle osottaa parhaiten, että oloa siellä pidetään parempana.
Tässä on vielä se kalastajille edullinen seikka huomattava, että kalain ja maksain hinta ainaki ryssän rannalla — jos luotuamme yleisen katsauksen kalastukseen jäämerellä palaamme takaisin Uuraan — näyttää ilmaisevan taipumusta kallistumiseen suuremmassa määrässä kuin muut tavarat. Thauvon mainitsee (l. c), että tuoretten turskain hinta v. 1870 oli 20 à 30 kopeekkaa puuta taikka jos Ruijaan vietiin, 2 peesiä, s.o. 8 kruunua sadalta; maksain hinta taas Kurjaan vietynä 1 rupla 20 kop. viekosta[5]. Meille uuralaiset ilmottivat hintain olevan: turskista 40—50 kop. puuta tai Ruijassa 28 kruunua sadalta; maksoista 1,50 à 2 ruplaa puuta ja Ruijassa 6:lta puudalta eli 1 tynnyriltä 20 ruplaa, siis päälle 3 ruplaa puuta. Erotus hinnoissa on varsinki Ruijanpuolisten suhteen suuri, joka kuitenki jossaki määrin saapi selityksensä siitä, että turskan saalis Ruijassa keväällä 1882 oli huono ja hinnat siis kalliit; vaan isosti eli lähes kahenkertaisesti ovat hinnat Venäjänki puolella, niinkuin näkyy, nousseet. Jauhojen hinta sitävastoin ei yhtä suuresti ole noussut: Thauvonin mukaan kulen hinta Kuolassa kevättalvella 1870 oli 12 ruplaa 30 kop., meidän käydessä hinta taas oli 16 ruplaa, jolloin tosin oli kesän aika ja hinta siis halvempi. Talvella hinta oli ollut 18, 19 ja 20:ki ruplaa.