Syrjätulona unralaisilla on varsinki voin ja halkojen vienti Ruijaan. Voista on hinta ollut 1 kruunu naulasta ja haloista 15—20 kr. syltä, jolloin halot ovat kahta kyynärää pitkät. Lakkoja myöski poimitaan paljo ja keitetään huupaksi, joka sitte myödään Ruijaan 18 kruunuun ankka (ankkuri=15 kannua). Hylkeenpyyntiä uuralaiset ja ryssän rantalaiset yleensä eivät luullakseni vielä ole varta vasten ruvenneet harjottamaan, vaikka senki pitäisi kannattaa, koska heidän oman ilmotuksensa mukaan suuria hyljeparvia toisinaan ilmestyy. Tuon ilmotuksen he tekivät valittamalla, sillä hylkeet ajavat kalan pakoon.
Talvisydän, s.t.s. vuoden pari viimeistä ja pari ensimäistä kuukautta, on jäämeren rantalaiselle ikävin aika. Kaikki tienestin tilaisuus on silloin loppunut ja jolla viime suvena on ollut huono kala-onni tai joka, niinkuin usein ehkä tapahtuu, ei taitavasti ole tulojansa käyttänyt, hän saapi nyt kärsiä puutetta ja nälkää. Meri kyllä ei ole jäässä, vaan kaikki — liike vesillä on mahoton siihen aikaan vuodesta raivoavain, kauheain myrskyjen sekä merenpintaa usein peittävän sakean "konnon" eli sumun tähen. Suurena esteenä ulkotoimille yleensä on myöski se pimeys, jonka valtaan pohjola nyt on joutunut: lopulla marraskuuta aurinko katoaa eteläisen ilmanrannan taa eikä taas tule näkyviin ennenkuin lopulla tammikuuta, kahen kuukauden perästä. Varsinki äkkinäiseen sen poissaolo mahtanee vaikuttaa hyvin masentavasta; vaan epäilemättä tämä valoton aika yhessä työttömyyden kanssa tekee päivät pitkällisiksi kauvemminki pohjan perällä asuneelle. Jonkulaisia huvituksia voipi Ruijan kaupungeissa olla ajan kuluksi tarjona, vaan maaseuduilla niistä varmaan on täydellinen puute. Lopuksi pohjan perä on talven aikana melkein tykkönään erotettu muusta mailmasta. Kaikki ne lukemattomat ihmislaumat, jotka kesäksi ilmestyvät kalanpyyntiin, ovat syksyn tullen paenneet pois eikä uusia vieraita talveksi tule sijaan. Matkustavaisten liike, jotka meilläki vielä suuressa määrässä välittävät yhteyttä eri paikkakuntain välillä, on loppunut kerrassaan, ainoastaan parilla kolmella kaupunkeihin saattavalla valtatiellä joskus saattaa porokyytejä ja raitoja nähä.
Postikulkua tosin on Ruijan puolella, vaan se on talvella kovin hidas, myöhästyen viikottain säädetystä ajastansa; niin Oulusta esm. kirje Vesisaareen, joka vain on 5—6 penikuormaa Suomen rajalta, viipyy viisi ja kuusi viikkoa eli puolta vertaa enemmän kuin Amerikaan! Ja ryssän rannalla ei talvella ole postikulkua ollenkaan; Kuolaan asti kirjeet etelästä kulkevat (jos kulkevat), vaan siihen sitte jäävät, siitä ei niitä enään lähetetä pitkin rannikkoa ennenkuin kesällä. Sähkölennätin Ruijan puolella tosin myöski on, ja sitä täytyy sanoa suureksi eduksi ainaki sivistyneelle.
Kovin synkäksi älkäämme sentään ajatelko talven kuvaa pohjan perältä. Varjoja siinä kyllä löytyy enemmän kuin meidän puolisessa, vaan aivan musta se ei siltä ole; valokohtia löytyy myöski. Tuota auringon näkymättömyyttä esm. ei saa ajatella aivan pilkkopimeydeksi: päivää on pimeimpänäki aikana noin 4 tiimaa, ja kun on kirkas päivä, ettei taivas ole pilvessä, näkee hyvästi lukea ilman kynttilättä kolmisen tiimaa. Illan ja yön pimeyttä taas karkottaa milloin kuutamo, milloin komeat revontulet, joitten palo joskus on niin väkevä, että, niinkuin olen kuullut sanottavan, voipi erottaa neulan jalkainsa juuressa hangella; liekö tuossa sitte perää. Maanteitä ei Lapissa vielä ole, paitsi Ruijassa joku pikku pala siellä täällä, vaan kun joet ja järvet ovat jäässä ja valkea lumivaippa peittää maan, ottaa Lapin hevonen, poro, joutusaan kuljettaaksensa matkamiestä laajakylkisten tunturein poikki paikasta paikkaan; ja jos on hyvästi varustettu pakkasta vastaan ja sattuu kauniit ilmat, lienee semmoinen matkustus sangen huvittava. Erillään muusta mailmasta jäämeren rannikko talvella tosin on, vaan se on asia, jota kerran, sittekun sanotun rannikon arvoa paremmin käsitetään, voidaan auttaa parempain kulkulaitosten ja paremman postikulun kautta.
Tietysti kuitenki talvi tuolla ylhäällä pääluonteeltaan aina tulee olemaan toisenlainen kuin meillä, kolkompi ja mieltä enemmän rasittava: luonnon lakeja ei ihmisvoima pysty muuttamaan. Vaan onhan pohjan perällä sen sijaan korvaus ihanassa kesässään, jolloin erotus yön ja päivän välillä viideksi kuukaudeksi häviää ja aurinko parina kolmena kuukautena lakkaamatta taivaalta paistaa. Jos talvi on ollut hämärä, on kesä sitävastoin niin kirkas, että elämä jäämeren rannalla silloin äkkinäiselle näyttää unelmalta.
Uuran rukoushuone.
Uuran alakylän rakennusten joukossa oli vielä yksi, josta edellisessä varta vasten olen ollut mainitsematta, säästääkseni sille oman luvun. Se oli Uuran rukoushuone eli niinkuin paikalla sanottiin, kirkko. Sen historia on lyhyt, vaan surullinen.
Keväällä 1870, kun kirkkoherra Thauvon ensi kerran Uurassa kävi, päätettiin kokouksessa, jonka hän kyläläisten kanssa piti, ryhtyä hankkeisiin rukoushuoneen aikaansaamiseksi, jota varten uuralaiset suostuivat maksamaan kukin miehenpuoli 2 ruplaa vuosittain kahtena vuonna sekä, kun näin ehkä toinen puoli rakennussummasta saataisiin kokoon, toisen puolen suhteen pyytämään Suomen hallitukselta lupaa kollehtien kantamiseen Suomen kirkoissa. Rakennuskustannusten arveltiin nousevan 500 ruplaan. Päätöksen johosta keräiltiin seuraavina vuosina rahoja niin hyvin tuon sovitun verotuksen kuin kollehtein kautta, ja vuoteen 1873 tarvittava summa oli saatu kokoon. Siitä kuitenki oli Suomesta tullut 1200 markkaa eli 400 ruplaa ja uuralaisilta vain lähes 100 r.; he kyllä sanoivat kuki maksaneensa 4 ruplaa, vaan tottapa "kipparit" eli satunnaiset pyytömiehet, joilta he myöski olivat laskeneet veroa saatavan, olivat kieltäyneet maksamasta, koska lopullinen summa oli niin paljo pienempi laskettua.
Rakennustyö nyt jätettiin urakalla tehtäväksi uuralaiselle Maurits Bergströmille, joka viipymättä kävi siihen käsiksi. Venäjän hallitus osotti suosioansa hanketta kohtaan siten, että ilmaiseksi antoi puut metsistänsä. Kun Thauvon viidennen ja viimeisen kerran kesällä 1874 kävi Uurassa, seisoi rakennuksen kehä valmiina kivijalallansa. Uutta — sen edemmäksi ei työ edistynyt. Se loppui kerrassaan siihen. Ei edes kattoa tullut rakennukselle, saati lattiaa, ovia ja akkunoita.
Yksimielisesti kyläläiset syyttävät urakkamiestä epärehellisyydestä, että hän, kun oli saanut keinotelluksi itselleen koko urakkasumman, piti rahat ja jätti työn sikseen; ja valitettavasti tässä syytöksessä lienee perää. Sillä paljas kehä ei ole voinut maksaa 500 ruplaa. Bergströmillä kyllä oli takuumiehet ja kirkkoherra Thauvon, jonka kiitettävästä toimesta koko rakennushommaa saanee arvata etupäässä lähteneeksi, kirjotti jälestäpäin kylän staarostalle, eräälle ryssälle nimeltä Filipoff, että hän ahistaisi takuumiehiä, vaan kirje ei näy vaikuttaneen mitään. Filipoff, joka on siivoluontoinen mies, kenties tahtoi riitoja välttää tai kenties takuumiehiltä ei ollut mitään ottamista. Bergström on nyt lähtenyt Amerikaan. Rakennusta ei ollut aiottu mitenkään komeaksi: kehä on yksinkertainen nelikulmainen huoneus, noin 8 syltää pitkä ja puoleksi niin leveä, kolmella akkunan aukolla kummallaki sivullansa. Lähellä olevain mökintapaisten talojen rinnalla se sentään nytki vetää huomion puoleensa ja olisi varmaan valmistuneena kaikessa halpuudessaan ollut paikkakunnalle kaunistukseksi.