Noin k:lo 8 seuraavana aamuna 17 p. heinäk. oltiin taas matkassa. Päivä oli sumuinen, aina väliin tuli sadettaki, vaan tuulta, jota hartaasti haluttiin saada, ei tullut. Miesten oli siis pakko soutaa raskasta alustamme koko tuon 1 1/2 penik. pitkän taipaleen Jeretnikaan asti, joka työ, itsessäänki voimia kysyvä, tuli kuninkaan kaimoille kahta vaivaloisemmaksi sen kautta, että eilispäivän juonnin jälkeen kova kohmelo heitä ankarasti ahisti. Tämä oli ikävänlainen matka, kun ilma oli ruma, miehet huonolla tuulella ja veneen kulku tuskallisen hidas, Viimein, kun kello jo kävi kolmea päivällä, tultiin Häräntaljansaaren itäpuolta kulkien Jeretnikaan.
Jeretnika eli Jeretik, niinkuin venäjäksi taidetaan sanoa, on vähäinen kalastuspaikka Häräntaljansaaren pohjoispäässä Uuravuonon suussa. Eräällä venäläisellä, Voroninalla, on siinä kauppa, jota Uurassa ennen asunut toinen venäläinen, Filipoff, meidän käydessä hoiti, ja 5—6 muuta taloa siinä myöski löytyy; talvea ei kuitenkaan paikalla sanottu asuvan muita kuin yhen vahtimiehen. Jeretnika on hyvä kalansaantipaikka, vaan sen merkillisin puoli on epäilemättä sen erinomainen hamina, jonka vertaista ei monessa kohti löytyne. Uuravuonon itäisen haaran suun salpaa nimittäin merelle päin useat rinnakkain olevat saaret — Friis sanoo niitä kaikkiaan olevan kuusi — joista läntisin ja suurin on Jeretnikan saari, ja näitten sekä Häräntaljansaaren ja Kuolanpuolisen mannermaan väliin syntyy noin 4 virstaa pitkä ja 2 leveä (Friisin mukaan noin 1/3 penik. pitkä ja 1/2 penik. leveä) selkä, joka on kaikilta tuulilta turvattu, kun sekä nuo likekkäin olevat saaret että mannermaa ovat erinomaisen korkeoita. Tavallinen kulkuväylä mereltä tähän umpiselkään on itäpuolitse Jeretnikan saarta, jossa on kapea, vaan syvä salmi; mutta Friisin mukaan on mannermaan ja noiden viiden pienemmän saaren välissä myöski hyvä väylä. Selän itäpuoleen tulee Siukun lahti, johon Siukunjoki laskee. Tuskin voipi suurelle kauppa- eli sotalaivastolle ajatella parempaa suojapaikkaa kuin tämä selkä tarjoaa. Eikä siinä kyllä: sen pohjoispuolesta pistää länttä kohti pieni lahelma, noin 1/2 virstaa pitkä ja leveä, jonka etelä- ja länsisyrjänä on Häräntaljansaari, pohjoissyrjänä Jeretnikan saari. Tämä lahelma, jonka pohjois- ja etelärannalle Jeretnikan kalastuspaikka on rakettu, on vielä paremmin kuin edellämainittu selkä turvattu kaikkia myrskyjä vasten; itään selälle päin se ainoastaan on aukinainen. Pienemmille aluksille ja pyytöveneille se siis on erinomainen hamina ja sen mukavuutta jälkimäisille vielä enentää se seikka, että sen perältä kulkee suoraan pohjaiseen molempain vastamainittuin saarten välitse kapea salmi mereen, tarpeeksi syvä veneille, vaikka laivoille liian matala.
Jeretnikan veroista haminaa en nähnyt ryssän rannalla enkä Ruijassa Tromssaan asti ainoaakaan; ja Friiski sitä kiittelee erinomaiseksi. Venäläiset kirjailiat mainitsevat sen rinnalla, eli oikeammin sen edelläki, Petsamon haminaa lännessä ja Jekaterinaa Kuolavuonon suussa; vaan edellinen ainakaan ei voi kilpailuun edes yrittää, niinkuin vasta tullaan näkemään, ja Friisiin sopinee luettaa, kun hän asettaa Jekaterinaa Jeretnikan jälkeen. Ainoastaan Stolbova voipi vene-, vaan ei laivahaminana turvallisuuden puolesta vetää Jeretnikalle vertaa.
Me laskimme veneemme ankkuriin Jeretnikan sisähaminaan, jossa paitsi muutamia pienempiä veneitä oli kaksi skuunaria ja yksi sotalaiva, seki skuunari nimeltä Bakan. Sillä välin kuin toiset miehet veneessä ryhtyivät päivällispuuhiin ja kalan keittoon, souti Marjavaara Raninin ja minun kauppiaan taloon, joka oli rakettu lahen etelärannalle muutamaan vuorenrotkoon; minulla oli näet varsinki tarve saada ostaa joko uudet kalossit Kuolavuonon törmälle heitettyin sijaan taikka voidesaappaat. Puodissa kyllä oli kaikenlaista kaupankalua, myöski meille sopivaa, niinkuin tupakkia ja nisua, vaan kalosseja ei ollut — kukapa täällä semmoisia tarvitsisi — ja saappaat olivat kaikki liian suuria. Veneeseen palattuamme ja päivällisen syötyä arvelivat miehet, että tänäpänä ei sopinut ajatella edemmäksi lähtöä, kun ei tuulta ollut, jonkatähen aikoivat hetkeksi asettua etsonetta makaamaan, S. ja minä silloin astuimme uudestaan paaskiin ja luvattuamme korkeintaan tiiman päästä palata, lähimme lahen perukkaa kohti soutamaan noustaksemme sille korkealle kalliovuorelle, jolla Häräntaljansaari merelle päin päättyy. Olimme näet uteliaat sopivalta paikalta näkemään pohjoisen valtameren laajaa pintaa. Lahen perältä kohosi ensin yksinäinen, itse päävuoresta ulkoneva, sileä kalliokukkula, joka ei ollut erittäin korkea, satamäärä jalkaa ehkä. Kun sen päälle olimme nousseet — pohjan puolelta sitä kyllä olisi saattanut kiertääki — oli sen takana syvä kuru, jonka toisella puolen vuori pystyjyrkkinä penkereinä kohosi arviolta ainaki 300 jalan korkeuteen; ylimpänä huipulla näkyi patsaantapainen merkki. Kiertelemällä nousimme tälle huipulle, jonka luulimme olevan vuoren korkeimman nikaran, sillä sen takaa ei veneeseemmekään ulos lähelle ollut korkeampaa kohtaa näkynyt; vaan kun aloimme päälle päästä, oliki uusi, vielä korkeampi huippu länteen päin näkö-alaa rajottamassa. Sille ei R. enään huolinut ruveta kiipeämään, vaan istui vastamainitun patsaan viereen, katsellen alas Jeretnikan haminaan, jonka laivat ja veneet olivat ikäänkuin jalkaimme alla. Haluten nähä Uuravuonon länsihaaraa ja myöski jäämerta avarammalta — vuori nimittäin jatkui luodepohjaan päin ja esti sieltä puolen merta näkymästä — en minä kuitenkaan malttanut tähän jäädä, vaan jatkoin nousemista. Uudelle, lahesta lukien kolmannelle, vuorenkukkulalle tultuani, mikä harmi: neljäs kukkula, yhä korkeampi, oli edessäni! Hiisi ja muut pakanalliset jumalat nousivat hetkeksi manalan syvyydestä kielelleni tänne ylös kalliolle, vaan sitte ponnistin tämänki kukkulan päälle. Turha vaiva, näkö-ala ei muuttunut: uusi kukkula, viides järjestyksessä, ja se koko mokoma kohosi edessäni! Sen etäisellä, varmaanki 1000 jalkaa ylemmäksi merenpintaa nousevalla huipulla näkyi iso puuristi, josta päättäen siellä viimein oli vuoren korkein kohta. Olisin kenties vielä yrittänyt senki päälle nousta, vaan ensiksi oli edessäni syvä kuru, jonka poikki näytti olevan hankala päästä, ja toiseksi ajattelin että kumppali R. ehkä rupeaisi aikaansa pitkäksymään ja lähtisi jälkiäni noudattamaan, joten tulisin häntä vasten hänen tahtoansa houkuttamaan tänne; paitsi sitä alkoi oudoksesta tuntua vähän kaamealta yksinänsä tuolla jylhässä vuoristossa. Päätin siis palata takaisin, vaikken ollut matkan päähän päässyt; vaan oikeastaanhan olimmeki vain aikoneet tuolle toiselle kukkulalle, johon R. oli jäänyt ja jossa hänen alas laskeudessani tapasin odottamassa. Siihenki kyllä näkyi jäämeren mahtavia selkiä koilliseen päin silmän siintämättömiin asti.
Kun olimme paaskissa jälleen, poikkesimme pikku ostoksia varten uudestaan kauppamiehen taloon. Rannassa tapasimme täällä useoita Kilttinästä kalanpyynnistä palanneita uuralaisia, niitten joukossa Ludvig Bergströmin, jonka rouvalle olin Oulusta tuonut kirjeen; hänen kanssa astuimme puotiin ja maistelimme muutaman lasin erittäin hyvää olutta. Kun siinä juttelimme, tulee hra Filipoff sisähuoneesta ulos ja käskee meitä sinne juomaan lasin tshaijua. Käskyä noudatettuamme tapasimme sisällä nuoren luutnantin Bakanista, erään laivakapteenin, erään pappismiehen, taisipa olla joku muuki. Teetä juotiin konjakin sekotuksella ja seura oli iloisella tuulella, jota varsinki ensimainittu sankarin alku ylläpiti. Meidän tulomme johosta tehtiin m.m. kysymys, mitä varten olimme täällä matkustamassa, ja kun minä puolestani siihen vastasin, vain huvikseni kuljeksivan!, arveli luutnantti nauraen ja sanojani kertoen: "nje värno, nje toljko dlja sabaavi", "se ei ole totta, ette ole paljaastaan huviksenne matkassa", joka arvelu kyllä oli yhtä odottamaton kuin huvittava. Sen laajempaa selitystä en kuitenkaan ruvennut antamaan eikä sitä vaadittukaan. Sitte "tehtiin" soittoa harmonikalla ja soitti laivakapteeni norjalaisen kansallislaulun "Ja vi elsker detta landet", joka ei kuitenkaan ollut luutnantille mieleen niin että hän puolestaan ehotti ja lauloi "booshe tsarjaa hranii'n". Juotuamme lasimme loppuun erkanimme jonku tiiman päästä seurasta, joka jäi libationejansa jatkamaan.
Kun palasimme miesten tykö veneeseen, pelkäsimme vähän nuhteita, koska olimme ainaki neljä tiimaa olleet poissa, vaan niitä ei kuulunut, sillä miehet yhä makasivat sikeässä unessa, josta meidän tulomme vasta heidät herätti.
Seuraavana päivänä olisi jo aamusta saattanut liikkeelle lähteä, sillä ilma oli kaunis ja maalta myötäinen tuuli. Vaan miehet eivät kiirettä pitäneet, arvellen että maatuuleen ei ollut luottamista ja että viisaampi oli odottaa, kunnes päivän päälle luultavasti syntyisi itätuuli. Eiköpä heillä lie ollut toinenki syy vastahakoisuuteensa lähön suhteen, sillä liian paljo asiaa heillä tuntui kauppamiehen luo olevan nyt niinkuin edellisenä iltanaki. Viimein kuitenki 12 seudussa lähettiin matkaan, kun maatuulta yhä kesti. Se meitä kuljetti pari kolme neljännestä Häräntaljansaaren nokan itäpuolitse aavalle merelle, vaan lakkasi sitte niinkuin miehet olivat ennustaneet; mutta ulkona aavikolla puhalsi raitis itäinen, joka astui edellisen sijaan ja hopusti lähti viemään meitä eteenpäin. Kun katselimme taaksemme, jäi idän puoleen ensin saaret Uuravuonon itähaaran suulla, sitte Siukunniemi mantereella ja uloimpana tuo somaniminen Korelan eli Karjalan niemi Kuolavuonon tällä puolen; saman vuonon suun tuolla puolen sijaitsevaa Kilttinän saarta, johon niiltä paikoin missä nyt kuljimme tuli 4 penik., ei sitävastoin voinut erottaa, kun siellä päin oli "konto" eli merisumu. Selkeällä ilmalla saattajamme sanoivat saaren kyllä näkyvän, se kun on hyvin korkeaa maata. Suoraan etelään käsin meistä tuli Uuravnonon länsihaaran suu ja korkeat niemet sen kahen puolen: idän puolella Häräntaljansaaren pää, lännen puolella kaitainen Einaniemi, jonka toisella puolen pienoinen Aaravuono eli Aarskopa tunkee maahan. Vasemmalle kädellemme lännen puoleen aukeni suuri Muotkavuono, joka erottaa mantereen ja Karabellan niemimaan toimistansa. Viimemainitun maan korkeat, lumenpeittämät kalliorannat astuivat veneenkeulan vasemmalta puolen yhä selvemmin näkyviin kuta edemmäksi ennätettiin. Oikealle kädellemme taas tuli valtameren värehtivä pinta, jolle ei mitään rajaa näkynyt. Näissä kaikissa oli siksi paljo katselemista, että jos tuuli olisi pysynyt heikkenemättä, matkan päähän varmaan olisi päästy aikaa pitkäksymättä. Vaan valitettavasti oli liian myöhään taipaleelle lähetty: ennenkuin vielä oikein olimme edes puolivälissä, loppui tuuli tykkänään. Ei muuta kuin turvata airoihin samoin kuin eilen, vaan tällä kertaa taas soutua vaikeutti tuulen perästä seuraava kova merenkäynti eli niinkuin täällä suomalaisten kesken sanotaan, siikanne, joten matkan lyheneminen oli tuiki hidasta. Ainoastaan joku harva purje oli nähtävänä äärettömällä vedenpinnalla ja ainoa vaihetus oli lopulta katsella, kuinka Muotkavuonoon päin valaskalat tuo tuostaki suihkuttivat vesipatsaita ilmaan, josta syntyi sama tömähtävä ääni kuin kaukaisesta tykinlaukauksesta. Sillä välin kuin veneemme kiikkuu aaltojen harjalla, verkalleen kulkien eteenpäin, tutkikaamme mitä Muotkavnonosta voipi olla mieleen pantavaa. Siinä en kyllä itse tullut käyneeksi, niin että tietoni ovat korvakuulon mukaan saatuja.
Muotkavuono, eli tarkemmin Iso Muotkavuono, on suustansa Einaniemen kohalla lähes 2 penik. leveä ja kulkee, matkallansa vähän kaveten, suoraan länsiluodetta kohti 4 penik., jolloin jyrkästi kääntyy koillista sekä viimein luodetta kohti. Inbergin kartassa kutsutaan, arvattavasti Friisin kartan mukaan, ainoastaan vuonon suupuolta Muotkavuonoksi, vaan sisä-osaa "itäiseksi Puumangin (lue Pummangin) vuonoksi". Tätä jälkimäistä nimitystä en kuitenkaan kertaakaan kuullut: suomalaiset jäämerellä tuntevat ainoastaan yhen Pummanginvuonon ja se on se jota kartoissa nimitetään "läntiseksi" P. vuonoksi. Muotkavuonosta tunkee, paitsi jo mainittua Aarskopaa juuri vuonon suulla, seuraavat vuonot mannermaahan, nimittäin: Kassivuono, noin penikuormaa lännempänä Aaravuonoa, Läätsivuono (kartassa Laskivuono), ainoastaan kapeanlaisen niemen kautta Kassivuonosta erotettu, Kolttavuono (kartassa Titovskaja), kolmisen penik. lännempänä Läätsivuonoa, ja viimein Maalomuotka eli pikku-muotka (Inbergin kartassa Kutovaja, Friisin kartassa Kutovajok) Karabellan niemimaan juurella, johon lännen puolelta vastaa Maattivuono (Maddefjord). Pohjoisrannalleen en kuullut Muotkavuonon muodostavan mitään mainittavia lahtia. Asukkaita ilmotettiin Muotkavuonon laiteilla olevan: Aaravuonossa yksi lappalaisperhe[6], Kakkarissa (venäjäksi Litsa), Läätsivuonon suupuolessa 3 suomalaista. 1 lappalainen ja 1 venäläinen (karjalainen?) talo, Läätsissä ja Räätsissä, jotka ovat vähän lännempänä Kakkaria, 6 taloa, joista 2 kylmillä, ja kolmattakymmentä vakinaista asukasta (suomalaisia), Kolttavuonon perällä Vaalisjoella 1 lappalaisperhe ja l/2 penikuorman päässä siitä Maalomuotkassa myöski 1 lappalaisperhe; vuonon luoteisimmassa perukassa Muotkassa 8 taloa ja 45 henkeä (suomalaisia) — siitä vasta tarkemmin — sekä lopuksi vuonon pohjoisrannalla Einassa varakkaan Jooni Pieran lappalaistalo 7—8 hengellä. Jos luetaan taloa kohti niissä paikoin, joista ei asukaslukua tietty ilmottaa, keskimäärin viisi henkeä, joka ei ainakaan liene liian paljon, tulisi Muotkavuonon asukasluku siis tekemään 115 à 120 henkeä, joista 25 à 30 lappalaista, muut paitsi joku venäläinen suomalaisia; vaan sekä Kakkarissa että Läätsissä sanottiin myöski asuvan hyyryläisiä toisten taloissa, joten koko väestön sopinee arvata kenties 130 hengeksi, joista noin 100 suomalaista.
Kuinka tarkkoja nämät numerot ovat, sitä en ota taatakseni, koska niinkuin jo mainitsin en itse tullut näissä paikoissa, paitsi Muotkassa käymään; mahotonta ei suinkaan ole, että niissä on joku ereys. Ylimalkaan on matkoilla hyvin, vaikea saada luotettavia tietoja niistä paikkakunnista, joissa ei itse käy, jonka selvästi huomaa siitä, että jos samaa seikkaa tiedustelee eri henkilöiltä, melkein aina saapi enemmän tai vähemmän eroavaiset vastaukset. Mitä erittäin Muotkavuonon seutuihin tulee, olivat ilmotukset niistä sitä sekavammat, kun kansa ei tunne kartassa käytetyitä nimityksiä ja lisäksi samaa paikkaa näytettiin kutsuttavan eri nimillä; niin esm. puhuttiin Valasjoesta ja Määlisjoesta, jotka eivät voineet olla muuta kuin jo mainittu Vaalisjoki eli kartan Puumanki, joka viimemainittu samoin kuin Punmankijärvi oli kansalle aivan outo. Kuitenki luulen, että tässä annettu lyhyt kuvaus Muotkavuonosta ei voi olla kovin väärä; ainaki suunnille sen pitäisi oikea olla. Vuonon pohjoisrannalla vakuutettiin ei olevan muita asukkaita kuin Jooni Piera Einassa vuonon suulla, vaikka kartalla löytyy kuudessa seitsemässä paikassa pilkkuja muka asuinpaikkojen merkitsemiseksi.
Saatuamme muun ikävän lisäksi vielä vähin taistella merikipeänki kanssa tulimme vihoin viimein klo 9 tienoissa matkan perille Karabellan haminaan.