Pummankilaiset ovat enin osa Kuusamosta kotoisin ja ainaki kahelle miehelle Pummankiin oli Kuusamossa uskottu meidän vietäväksi terveisiä. Toisen näistä, Kuoringin talon pojan, tapasin ja sain hänelle jättää tervehykset, vaan toista, Antti Kukkeaa eli Kallunkia, en tavannut; hän oli neljä päivää ennen tuloani lähtenyt Amerikaan. Hänen vanha äitinsä kävi meidän puheilla Välijärven talossa Kuusamossa ja pyysi hartaasti ja pidätetyllä itkulla meitä kysymään pojalta, ja käskemään häntä kotia ilmottamaan, aikoiko hän tosiaan lähteä Amerikaan, niinkuin äiti oli kotiapalanneilta pyytömiehiltä kuullut; sillä siinä tapauksessa uhitteli nuorempi veliki seurata toisen perässä ja ajatus molempain poikain kadottamisesta heitti äitin sydämen kovin katkeran murheen valtaan. Valitettavasti äitin pelko vanhemman pojan suhteen oli käynyt toteen.
Mikä koettelemusten ja surujen laakso tämä mailma on, siitä sain Pummangissaki nähä esimerkin. Lähellä Rikinän taloa joen varrella oli turvemökki, jossa erään rautio Ahosen leski asui. Häneltä oli mies ja vanhin poika hukkunut, kun Vuoreijasta kerran palasivat — samalla kertaa kolme muutaki henkeä hukkui; toinen poika oli viety viimeiseen Turkin sotaan ja sieltä kyllä hengissä palannut Vienaan asti, vaan sinne kuollut; kolmas poika 30-vuotias, oli viime talvena kuollut kotona; ja kaksi poikaa tänä kesänä oli lähtenyt Amerikaan! Yhelle ihmiselle tuossa kyllä saattaa olla huolen ainetta kyllin. Lohutuksena leskellä sentään vielä oli kaksi poikaa, vanhempi 28-vuotias ja nainut, nuorempi 5—6 vuotias, syntynyt isän kuoleman jälkeen, sekä 12-vuotias tyttö. Kasvisto Pummangissa ei näyttänyt niinkään köyhältä. Kun kävin tunturilla kylän länsipäässä, huomasin sivumennen niityn laidassa komeoita Trollius-kukkia, useoita ranunculus-lajeja ja umbellateja, cornus svecican, muutaman punaisen alsinacen, katajapensaita y. m. Pottuja viljellään kylässä myöski vähin. Uurassa ne huonommin menestyvät.
Talon-isäntäin nimet Pummangissa olivat: Ervasti, Törmänen, Armi,
Kärjen-aho, H. Törmänen. Kuorinki, Ahonen, Regina, J. Niskanen, G.
Marsi, A. Granroth, A. Enojärvi, Is. Moilanen, Konr. Granroth, M.
Saukko, G. Pesonen, Er. Niskanen, Uutela, J. Häki, J. Törmänen, H.
Pesonen, A. Karjalainen, Parkkinen, Granroth, M. Mursu, H. Marsi, Er.
Huotari, J. Nevala, G. Törmänen, Alb. Itteliin.
Muotkan isäntäin nimet olivat: Anttilainen, Flinkki, Is. Haverinen,
J. Ervasti, L. Tauriainen, S. Pitkänen, A. Sankala, M. Vaarala.
Pummangista Nurmensättiin.
Lauvantaina 22 p. heinäk. epp. lähin Pummangista kulkemaan eteenpäin. Matkan lähin määrä oli Nurmensätti Petsamonvuonon suulla, johon luetaan 3 penik. Saattajina oli Erkki Sunnari pnolikasvaneen poikansa kanssa ja Turun puolelta syntyperäinen pyytömies K. Wenberg — sama mies, joka Uhtualla Karjalassa asuessaan kesällä 1879 sai kärsiä uskonvainoa ja viiden muun kumppalin kanssa pari kuukautta pidettiin Kemin vankilassa. Tuuli oli itä-etelässä, siis vuonon suuhun perintakainen, vaan hyvin vaisto s.o. heikko, niin että toisinaan loppui kokonaan ja pakotti airoihin turvaamaan, joten matka kului hitaanpuolisesti. Aika ajoin tuli sadetta, joka aina ajoi minun ja pojan veneen kajuttaan ja toisinaan, kun oli hyvin rankkaa, myöski molemmat miehet, vaikka heillä oli olevinaan öljyvaatteet päällä. (Semmoiset öljyvaatteet, takki ja housut, maksavat Ruijassa 6:sta 9 kruunuun.) Nämät sadekuurot eivät kuitenkaan kestäneet kauoa erältänsä. Pummanginnimen kohalta, jonka nimi norjaksi taitaa olla Haabrandsnäs, kääntyi kurssi suorakulmaisesta länsi-etelää kohti ja pysyi semmoisena perille asti. Kun tulimme Maattivuonon (Maddefjordin) edustalle, joka 1/2 penik. etelämpänä Pummanginvuonoa pistää maahan, tuuli kiihtyi jonku verran, että viimeinen osa matkasta lyheni aivan äkkiä. Maata lähetessämme, joka hyvin korkeana ja pystyjyrkkänä kallioseinänä merestä nousee, erotimme vähitellen selvästi Petsamonvuonon suun, kallioportteinsa välissä, vaan veneemme kulki sen sivutse vähän lännemmäksi, missä Nurmensätti on. Tätä paikkaa ei mereltä päin ollenkaan voinut aavistaa olevaksi, sillä ranta näytti katkaisemattomana seinänä jatkuvan länteen käsin; vasta kun tuosta kallioseinästä oltiin kivenheiton parin päässä, aukeni äkkiä länsi-etelää kohti kapea, kaareva sola, ja kun sitä oli puoliväliin laskettu, näkyi sen perältä matala ranta ja asuinrakennuksia — se oli Nurmensätti. Kello saattoi olla 8—9 illalla, kun matkamme päättyi.
Tällä matkalla olimme alkutaipaleesta kulkeneet linturikkaudestansa kuulusain Haaneian saarten sivutse. Nämät saaret, norjaksi kutsutut Han- eli Hen-öarne, meidän kartoissa arvaamalla pantu "Heinäsaariksi", ovat kaksi pientä, matalaa luotoa ulkona aavassa meressä, joku kolme neljännestä Pummanginniemestä länteen. Valitettavasti en niissä voinut käydä, koska miehet arvelivat, että niihin poikkeamalla kovin joutuisimme tuulen alle, vaan että tuo puhe saarten linturikkaudesta on oikea, saatoin helposti huomata niistä suurista lintuparvista, jotka lentelivät ei ainoastaan saarten rannassa, vaan lähellä meidän venettämmeki. Se lintu, joka runsaslukuisimmin saaressa pesii ja jota etupäässä pyydetään on eräs Kuikansukuinen lintu, Lunni. Pyytö, jota harjotetaan pitkin kesää, tapahtuu enimmästi verkoilla, jotka levitetään sen pehmeän multamaan päälle, johon lintu pesänsä tekee; vaan usea myöski harjottaa pyytöä paljain käsin tai kepakolla. Friisin mukaan saarissa paitsi muita lintuja myöski haahkatelkkä tavataan. Lintujen pyytämiseen ei kukaan ole etu-oikeutettu, vaan saa sitä harjottaa kuka haluaa; lakkoja saarista jokaisella, joka tahtoo, niin ikään on valta poimia. Sitävastoin Venäjän kruunu pitää saaria arennilla siitä toisesta hyvyydestä, minkä ne tarjoavat, eli heinistä. Arennin omistajana on tähän asti toistakymmentä vuotta ollut yhtiö, johon nyt kuului 10 osakasta, enimmästi muistaakseni Pummankilaisia; arenti-aika, 12 vuotta, oli nyt kuitenki loppumassa. Vuosimaksu on kruunulle tehnyt 30 ruplaa, vaan että arentimiehet eivät ole tappioon joutuneet, osottaa se ilmotus, minkä Rikiniltä sain, joka myöski kuului arentimiehiin. Hänellä oli 3 osaa ja niille tulevista heinistä hän viime kesänä, jolloin heinillä oli ollut hyvä hinta, oli saanut 90 kruunua. Jos toiset osamiehet yhtä edullisesti möivät heinänsä ja jos osakkeita, niinkuin luulen, kaikkiaan oli 30, olisi siis saarista yhteensä lähtenyt arentimiehille tuloa 900 kr. — Itse korjattava heinämäärä ei kuitenkaan näy mainittavan suuri olevan. Vämpööriin sanottiin saatettavan lastata satamäärä viekoa s.o. vähän yli 200 leiviskää heiniä, ja kun semmoisesta lastista hinta oli 300 kruunua, ei noista saarista siis lähtisi enempää kuin 3 lastia, s.t.s. kolmen lehmän talviheinät; sillä vämpöörin lasti luettiin yhen lehmän talviheiniksi.
Nurmensätti, norjaksi Normansät, ei ole mikään kylänpaikka, jossa talveaki asuttaisiin, vaan ainoastaan kalastuspaikka kesällä. Siinä löytyy toistakymmentä kalastajanmökkiä ja vähän paremmalta näyttävä kauppiaantalo. Ne ovat rakennetut sitä lahtea kohti, johon me olimme tulleet ja jota enimmästä käytetään paikan haminana, vaan mökkien takapuolelle pistää toinen lahti lännestä ja luoteesta päin ja paikka siis sijaitsee kapealla kaulanteella eli kannaksella. Friis ei voi kyllin kiittää Nurmensättiä sekä sen haminasta että soveliaisuudesta pienemmän kaupungin perustamiseksi, ja arvattavasti hänen kertomuksensa mukaan Suomen säädyt viime valtiopäivillä, pyytäessään Suomelle luvattua alaa jäämeren rannalla, arvelivat välttämättömäksi, että kaikissa tapauksissa tämä paikka tulisi sanottuun alaan kuulumaan. Mikä Friisille on antanut aihetta hänen kiitoslauseisiinsa, en kuitenkaan voi oikein ymmärtää, Hamina kyllä saattaa olla välttävä, vaikka se on itää kohti aukinainen, vaan selittämätön asia on, mistä sijaa tuolle "pienemmällekään" kaupungille olisi saatava; sillä kannaksen koko ala tuskin on laajempi kuin tavallinen kaupungin kortteli. Jyrkät ja korkeat kalliot kohoavat sekä pohjan että, varsinki etelän puolella, ja idässä ja lännessä on merenlahet. Muuhun vakuutukseen ei siis voi tulla, kuin että Friisiä hänen muistinsa on pettänyt, joten hän on tullut paikan hyviä puolia kovin liiottelemalla esittämään. Varmaa on, että säädyt ovat kerrassaan erehtyneet paikan suhteen — joka ereys sivumennen sanoen ei ole ainoa heidän anomuksessaan.
Tupakkini oli kokonaan loppunut ja sen ostamisen otin asiaksi, käydäkseni kauppiaan talossa. Totta puhuen samalla salaisesti toivoin saavani talossa paremman yösijan kuin minkä vämpöörin alias kajutta saattoi tarjota; ja siinä toiveessani en pettynytkään. Kauppias oli nimeltä Anton Dahl, syntyisin Norjasta, vaan nykyään asuva Petsamonvuonon perässä, Parldrinassa, josta hän kesän ajaksi perheineen oli muuttanut tänne, ollakseen kalansaantia, lähempänä. Vastattuaan, että hänellä ei ollut tupakkia kaupan, vaan että hänen omista sikarreistaan saisin jonku osan, hän ystävällisesti kehotti minua jäämään hänen luokseen yöksi, ja kun siinä huoneessa, jossa hän yksin makasi, oli toinenki joutilas makuusija — frouva lasten kanssa makasi porstuan toisella puolen — jäin mielihyvälle taloon, jossa hyvä illallinen teen ja kahvin kanssa sitte syötiin.
Vakinaiset kalastajat ja noitten mökkien omistajat Nurmensätissä ovat sekanaista seuraa: ryssiä, karjalaisia ja kolttia. Se yhteisyys näillä kuitenki on, että ovat kaikki samoilta seuduilta kotoisin, s.t.s. Petsamonvuonon perältä ja samannimisen joen varrelta. Muutamia karjalaisia puhuttelin ennen maatapanoa rannassa ja ne olivat sydämellisiä niinkuin ainaki. Joku heistä, eräs vanhanpuolinen mies, oli, jos en muista aivan väärin, aikanaan käynyt Oulussaki.