Ikävä muuten on, että tuon 1864 annetun keisarillisen lupauksen täyttäminen on lykkäytynyt näin myöhäiseksi. Puhumatta siitä, että maamme tähän asti on saanut olla sitä hyötyä vailla, mitä se rannikosta jäämerellä olisi saattanut saada, on sitä paitsi sanotun rannikon arvo vuodesta 1884 noussut ei ainoastaan samassa, vaan monta vertaa suuremmassa määrässä, kuin millä kiinteimistö yleensä nousee. Tämän voipi parhaiten nähä, jos vertaa väkiluvun seikkoja v. 1864 ja nyt. Silloin ei itse rannikolla löytynyt kuin muutamia harvoja perheitä Pummanginvuonossa ja kenties nuo pari venäläistä perhettä Jaakobselvassa; sisämaassa oli joitakuita suomalaisia Paatsjoen itävarrella ja muuten vain lappalaisia, joitten lukumäärää tuskin saattanee arvata euemmäksi kuin noin 150:ksi, siitä päättäen että Friisin mukaan v. 1867 kaikkein kreikan-uskoisten, pohjoiseen Nuortijärvestä ja länteen Kuollasta asuvain lappalaisten luku vain teki noin 300. Koko Suomelle nyt pyydetyn alueen väkiluku ei siis silloin mahtanut nousta päälle 200 henkeä, joista ehkä 20—30 asui meren rannalla. V. 1882 väkiluku, niinkuin seuraavasta laskusta näkyy, teki vähintäin neljä vertaa enemmän, joista rannikolla asuvia oli lähes 600:

Paatsjoen itävarrella ja Salmijärven rannalla
suomalaisia arviolta …………………………. 100.
Boris-Glebin kolttalaiset ja venäläinen pappi, arv. … 70.
Jaakobselvan ryssät, arv. ……………………….. 10.
Lapinmutkassa, norj. ja suom, arv ……………….. 10.
Stolbovanlahessa, suomalaisia ……………………. 11.
Peuravuonossa, 1 suom. 3 lapp. ………………….. 4.
Petsamossa: karjalaisia …………………………. 87.
" ryssiä ……………………………… 87.
" lappalaisia (luth. usk.) ……………… 35.
" norjalaisia …………………………. 15.
" suomalaisia, arv. ……………………. 5.
Petsamonjoen varrella, Koltan kylässä, kolttia, arv. .. 70.
Maattivuonossa, lapp. ja norj., arv……………….. 10.
Pummangissa: suomalaisia ………………………… 183.
Kervanassa: suomalaisia …………………………. 50.
" norjalaisia …………………………. 3.
Vaitokupassa: suomalaisia ……………………….. 40.
" norjalaisia ……………………….. 16.
Yhteensä 806.

Muutamat numerot ovat tässä arviolta otetut, mutta pääsumman ei ainakaan pitäisi olla liian suuren, pikemmin ehkä päinvastoin, kun esm. lappalaisten ja kolttain lukumäärää tässä vain olemme laskeneet 168 hengeksi, vaikka arvelimme jälkimäisten yksin v. 1864 jo tehneen 150.

Silminnähtävää on, että kysymyksessä olevalla rannikolla nykyään on ihan toinen, paljo suurempi arvo kuin v. 1864. Kumpi arvo asiaa järjestettäissä nyt on perusteeksi otettava, nykyinen suurempi vai entinen alempi? Näyttää kyllä siltä, kuin kohtuus vaatisi, että ainoastaan jälkimäinen, entinen, tulisi kysymykseen, koska hyvin luultavasti Rajajoen alueen arvo ei ole noussut samassa määrässä kuin jäämeren[12]. Vaan mahotonta ei suinkaan ole, että Venäjän puolelta vain tahotaan silmällä pitää jäämeri-alueen nykyistä tilaa ja arvoa; siis erimielisyys heti valmis. Jos asian selvittämiseen aikanaan olisi ryhytty, ei mitään riidan ainetta tämän puolesta olisi voinut syntyä. Vaan tässä on meille uusi kehotus kokemaan saada kysymystä onnelliseen loppuun niin pian kuin suinki.

Vasta luetetuista asukkaista tuolla pohjassa on 895, lähes puolet siis kaikista, suomalaisia, 130 kolttia, 107 ryssiä (Boris-Glebin papin perhe 10 henkeä), noin 90 karjalaisia (pari kolme Jaakobselvassa ja Vaitokupassa, jotka edellisessä ehkä sentään ovat luetut ryssiin ja suomalaisiin), norjalaisia 44 ja lappalaisia (luth. usk.) 43. Kolttain lukumäärä lienee kuitenki otettu liian vähäksi. Mitä esitetyn uuden rajan kulkuun tulee, on sitä vähän vaikea arvostella, kun ei rajan leikkaamia maita tunne. Kuitenki olen halukas vähän epäilemään, onko rajan kulku pitkin Petsamon_jokea_ aivan sovelias, koska Lapinniemen vähäisiä jokia ei sovi pitää rantojensa erottajina, vaan päinvastoin yhistäjinä; molemmat jokivarret yhteisesti muodostavat kokonaisuuden. Ne jotka Lapissa paljo paremmin sopivat rajoiksi, ovat jokilaaksojen välissä kulkevat autiot tunturit. Jos sentähen Petsamonvuono ja joen suu esityksen mukaan tulisivat kuulumaan Suomen alle, olisi epäilemättä sopivinta, jos koko se sisämaa, jota joen lähehaarat kostuttavat, seuraisi myötä ja raja pantaisiin kulkemaan pitkin niitä tuntureita, joita varmaan löytyy itäisimmän lähehaaran itäpuolella. Siten kaikki maholliset riidat niityistä ja metsästä rajajoen kahen puolen vältettäisiin. Tosin Suomen alue tällä tavoin kartan mukaan tulisi Petsamonjoen itäisen lähehaaran kohalla siirtymään kappaleen matkaa itään päin, vaan ne selitykset, mitkä joen lähehaaroista sain, antavat syytä siihen luuloon, että kartta on väärä tässä niinkuin useassa muussaki kohen ja että joen itäisin lähehaara juoksee paljon lännempänä kuin kartta näyttää. — Rajan päättyminen mereen heti itäpuolella Vaitokupaa ei myöskään tunnu oikein soveliaalta. Kylän kalavedet ulottuvat ulommaksi esitettyä rajanpäätä, ja koska ne kait pitäisi saada rajan sisäpuolelle, olisi rajan mukavammin sopinut tulla mereen joku penikuorma idempänä, jossa löytyy korkea kallioniemi (oikeastaan kaksiki), nimeltä, jos en erehy, Karpion pahta.

Vielä sietänee ehkä Jaakobselvan ja Petsamonvuonon Välisestä rannikosta mainita, että siinä on viime vuosina useassa kohti esm. Suolavuonossa ja Nurmensätissä; haettu kalliosta mineraaleja ja löydettyki tinaa, vaan siksi vähässä määrässä sekä niin isosti vierailla aineilla sekotettua, että työ ei ole katsottu kannattavaksi. Eräs karjalainen, Elias, viralliselta sukunimeltään Kondratiev, jonka matkallamme tapasimme lähellä Kitsaa, ilmotti olevansa löydön tekiä ja sanoi siitä antaneensa tiedon muutamalle Pietarin kauppiaalle, joka sitte oli toimittanut etsintöjä.

Täyssinän rauhanteko ja Suomen raja Lapissa Venäjää vasten.

Sittekun viime luvussa on ollut puhe niistä kahesta perusteesta, joiden nojalla Suomi voipi vaatia itselleen ja on oikeutettu saamaan jonku alueen venäjänpuolisella jäämerenrannikolla, sopii tässä vähän tarkemmin tutkittavaksi ottaa jälempää noista perusteista, minkäluontoinen se oikeastaan oli; tapahtuiko lappalaistemme kalastus jäämeren rannikolla paljaan nautinto-oikeuden nojassa, vai tapahtuiko se paremman oikeuden, s.o. osittaisen eli täydellisen omistusoikeuden perustuksella? Kysymys ei suinkaan ole tärkeyttä vailla. Tietysti nautintoki on oikeus, jota ei ilman vääryyttä tekemättä voi toiselta viedä, vaan Suomen korvausvaatimukset voisivat saada vielä enemmän voimaa, jos tulisi toteen näytetyksi, että puheena oleva kalastus tapahtui jonkulaisen omistusoikeuden nojalla, Sillä edellisessä tapauksessa kalastusta olisi harjotettu toisen alueella ja toisen luvalla, jälkimäisessä omalla alueella, keltään lupaa kysymättä, ja kalastuksen kieltäminen meikäläisille olisi siis jälkimäisessä tapauksessa ollut selvä ryöstö.

Väärinkäsityksen välttämiseksi kiirehän muistuttamaan, että tässä tarkotan ainoastaan kalastamista Varangin puolessa, s.t.s. sillä rannikolla, joka ennen vuotta 1826 tuli varsinaisesta Norjan alueesta itään päin; sillä että lappalaistemme käynti varsinaisella Norjan alueella tapahtui paljaan nautinto-oikeuden perustuksella, siitä ei voi olla eri mieltä.

Yleinen on meillä se ajatus eli paremmin sanoen se miettimätön (reflekteeramaton) arvelu, että semmoinen kuin suuriruhtinakuntamme nykyään on, semmoiseksi niin sanoakseni luoja on Suomenmaan aikonut. Mitä suuriruhtinakunnan rajain sisällä löytyy, se on Suomea, vaan kaikki näitten rajain ulkopuolella on vierasta maata. Sitä ei ajatella, että nykyiset rajamme, missä ei luonto niinkuin osittain lännessä ja etelässä itse oli niitä asettanut, ovat ihmistekoa; että niitä määrättäissä ei ole noudatettu luonnollisten asianhaarain vaatimuksia, vaan sota-onnen oikkuja; että ne siten ovat sattuneet kulkemaan halki suomalaisia seutuja, ja että niiden ulkopuolella sentähen löytyy suuria aloja, jotka historiallisen ajanjakson ensi koitosta saakka ovat olleet ja yhä vielä ovat suomalaisten hallussa ja joita siis täytyy pitää osana Suomenmaasta. Tästä kaikesta ei huolita mitään; Suomenmaa se on Suomen suuriruhtinakunta eikä mitään muuta. Aivan varma olen siitä, että jos kysyisi mihin Suomenmaa esm. Birgen Jarlin aikana ulottui, saisi vastaukseksi: "nykyiseen itärajaan tietenki", vaikka tämä raja tuli toimeen vasta v. 1617.