Väkiluku teki 31 p. jouluk. v. 1875 Ruijan läänissä 24,075 henkeä, joista 5,187 kaupungeissa, ja Tromssan läänin Ruijaan kuuluvassa osassa 22,974, joista 5,409 Tromssan kaupungissa; yhteensä koko Ruijassa siis 47,149 henkeä[22]. V. 1882 väkiluku saattoi tehä 55,000 henkeä.
Vesisaari.
Kun 29 p. heinäk. tulin Vesisaaren satamaan, kohtasi siinä toisenlainen näkemä silmää kuin lähimmässä kaupungissa Venäjän puolella, Kuolassa. Kuolan parin kolmen pienoisen väettömän jähin sijasta makasi täällä joku 30—40 laivaa ankkurissa, useammat suuria 3-mastoisia venäjän jähtejä, vaan joukossa myöski lännestä päin tulleita skuunareita ja prikejä. Laivain veneitä liikkui edestakaisin haminassa, ja kalastajain vämpöörejä oli mikä tulossa, mikä lähössä, mikä laivan kupeella tai möljässä kiinni. Kaupungin ranta oli suuria makasiineja täynnä, joitten ympäri rakettujen lautasiltain päässä seisoa törötti nuo omituisen näköiset, vipuna käytetyt rattaat; silloilla oli vilkas ihmisliike. Sen äänettömyyden sijasta, mikä Kuolassa vallitsi, täyttyi korvat täällä soutajain huudoista, merimiesten laulusta ja yleensä siitä sekavasta melusta, joka isossa ihmistössä aina syntyy; keskellä hälinää kuului joskus jonka höyrypillin kimeä vihellys. Hamina, jossa toimellinen elämä pauhasi joka taholla, tarjosi tulialle yhtä odottamattoman kuin miellyttävän kuvan, ja sen ja siihen verratun venäjänpuolisen haminan välillä oli siis kerrassaan silmäänpistävä erotus.
Kun olimme venetten ja laivain välitse päässeet kulkemaan erään arvaten pakkihuoneeseen kuuluvan sillan päähän, oli ensin noustava parin syllän korkuisia portaita ylös. sillä nousuveden korkeus Vesisaaressa on samoin kuin Ruijassa yleensä sangen suuri, 9—10 jalkaa, jonkatähen korkealle raketuilta makasiinisilloilta on tehty portaat alas, laskuveden liikettä varten. Saattomieheni eivät tienneet soveliaaseen majapaikkaan viedä, vaan kadulla sain muutamalta herrasmieheltä osotuksen, jonka mukaan pian löysin kaupungin ainoan "hotellin" matkustavia varten. Se oli 2-kertainen puurakennus rantakadun varrella, sievällä näkö-alalla vuonolle päin, vaan ei suuren suuri: kadulle päin oli yläkerrassa neljä akkunaa, alakerrassa kolme — neljännen sijalla sisäänkäytävä; huoneita alakerrassa porstua, kööki ja kolme kamaria, yläkerrassa kolme tai olisiko ollut neljä kamaria. Tämän tapaisia olivat useimmat talot keskimäisessä eli vanhimmassa osassa kaupunkia: pieniä vaan kaksikertaisia. Muutamat, etupäässä kauppiasten, talot olivat kyllä isompia, vaan toisia löytyi taas niinki pieniä, että kummassaki kerrassa vain oli kaksi akkunaa kadulle päin.
"Keskimäisessä osassa" sanoin; tämä lausetapa osottaa, ja niin onki asianlaita, että Vesisaaressa löytyy kaksi muutaki kaupungin osaa. Varsinaista kaupunkia on näet viime vuosikymmeninä jatkettu pitkin merenrantaa sekä länteen että varsinki itään päin ja kun ne, jotka ovat näihin osiin asettuneet, melkein yksistään ovat olleet suomalaisia, ovat norjalaiset alkaneet sanotuita osia kutsua "suomalaiskaupungiksi", qvænbyen, lännempää "indre", idempää "ydre" qvænbyen (sisempi ja ulompi suomalais- eli kainulaiskaupunki). Suomalaiset Vesisaaressa kutsuvat edellistä "Sisäpääksi", jälkimäistä pienen puron mukaan "Ulkojoeksi". Sisäpäässä ei löydy taloja kuin ainoastaan pitkin rantaa kulkevan kadun pohjoisvarrella — yhteensä ehkä noin 30, kaikki pieniä; Ulkojoella kulkee toinen katu ylempänä yhtä suuntaa rannemmaisen kanssa ja taloja, joita kaikkiaan on ehkä 70—80, niistä muutamat vankemmannäköisiä, on rakettu kummanki kadun varrelle. Sekä Sisäpäässä että Ulkojoella talot ovat yksikertaisia ja erkanevat siten keskimäisen kaupungin-osan taloista; ne ovat myöski raketut harvempaan — tilavuushan on suomalaiselle vanhasta rakas. Keski-osa kaupunkia, jossa kenties on hiukka enemmän taloja kuin Ulkojoella, on keskuspaikaltaan, missä mereen pistää vähäinen niemi, 4—5 pientä kaupunginkorttelia leveä, vaan muuten vain kahta. Sen pohjoispuolella, johon maa tasaisesti nousee, seisoo aukealla mäen kukkulalla kaupungin sievännäköinen kirkko, jonka edustalta on sangen ihana näkö-ala vuonolle päin. Kaupungin koko pituus saattaa ehkä olla 1 1/2 virstaa.
Vesisaari, norjaksi Vadsö, lapiksi Tshatsesuolo, on saanut nimensä kaitaisesta, vaan kenties lähes virstaa pitkästä saaresta kaupungin edustalla, jossa ennen aikaan on ollut lähe. Alkuaan kaupunki oli rakettu tälle saarelle, jossa myöski kirkko oli, niinkuin saaren toinen nimi "kirke-öen", kirkkosaari, osottaa, vaan lopulla 1600-lukua kaupunki siirrettiin mannermaalle. Nykyään ei saarella asu ketään eikä löydy muita rakennuksia paitsi valaskalanpyytäjä Svend Foynin tehtaat, jotka ovat saaren länsipäässä, sen ja kaupungin välillä olevan salmen varrella. Saman salmen länsisuussa on kaupungin satama, johon päästäkseen laivojen mereltä tullen täytyy kiertää saaren länsinokan ympäri, koska salmen itäsuu on niin matala, että joskus hieruan aikana saatetaan kahloa sen poikki.
Vesisaarella on jäämerenkaupungiksi erinomaisen hyvä asemapaikka. Rannikko on nimittäin kaupungin kohalla noin 5 virstan pituudelta ja 2—3 virstan leveydeltä verraten sangen alavaa ja tasaista, että tilan puutteesta ei ole puhettakaan. Niin laajaa tasankopaikkaa ei Kuolaan asti tietääkseni löydy kuin yksi ainoa, eli Vaitokupa-Kervanan kangas. Pohjoispuolella kaupunkia on laidun- ja niittymaita, jälkimäisistä ainaki moniaat rautalanka-aidoilla suojatut, ja takimaisena rajottaa näkö-alaa matala vuorenharju.
Yhtä puuttuu Vesisaari kuitenki täydellisesti ja se on puuta. Turhaan silmä semmoista etsii: ainoastaan jalankorkuista, vaivaista pajukkoa ja varvikkoa kasvaa siellä täällä. Ennen aikaan on kyllä koivikkoa kasvanut Vesisaaren tienoille asti, vaan se on hakattu pois tykkänään, että koivupuuta tapaa vasta joku penikuorma pari lännempää. Suuren kaunistuksen on kaupunki täten menettänyt, ja heikko lohutus on, että arvaten koivikon kanssa sääsketki ovat kokonaan hävinneet. Vulfsberg esittää, että varta vasten ruvettaisiin koivikkoa istuttamisella kasvattamaan, vaan hänen esitystänsä ei liene otettu korviin, koska en tullut huomanneeksi mitään istutuksen merkkiä.
Kuola, jonka haminaan alussa tätä lukua olemme Vesisaaren haminaa verranneet, on puitten ja metsän puolesta kuta kuinki välttävästi varustettu, että sillä ei siinä suhteessa ole erityistä kaipauksen syytä; ja jos vertausta molempain kaupunkien välillä tahomme jatkaa, on edellinen sikäli siis etevämpi jälkimäistä. Vaan tämä seikka, metsän olemassa-olo, joka etusijassa on luonnollinen seuraus kummanki paikan eri maatieteellisestä asemasta — Kuolahan on toista astetta etelämpänä Vesisaarta — lieneeki ainoa kohta, missä Kuola jättää Vesisaaren takapajulle; kaikissa muissa suhteissa jälkimäinen tuntuu voitolle pääsevän kilpailusta. Kadut ja aukeat paikat, jotka Kuolassa ovat yhtä huonossa jollei huonommassaki tilassa kuin mihin luonto ne on jättänyt, ovat Vesisaaressa, tosin ei kivitetyt, vaan muuten hyvästi tasotetut ajettavaksi ja varustetut trottoareilla jalkamiehiä varten. Aina väliin näki jonku kärryn kiirehtivän sivu, jota ensin oli kyllä outo katsella, sillä hevosta ja kärryä en ollut nähnyt sittekun Kuusamon kirkolla veneeseen istuttiin. Kuolasta ei lähe muuta tietä kuin se polku Suolavarekalle, jota olimme kaupunkiin tulleet; Vesisaaresta kulkee maanteitä sekä länteen että itään, edellinen, jollen erehy, aina vuonon perukkaan Nyborgiin asti, jälkimäinen kappale matkaa Vuoreijaan päin, johon sen on määrä aikanaan ulottua. Kolmaski ajotie erkani kirkolta pohjaan päin, vaan se päättyi jo kaupungin pohjoispuolitse kulkevan vuoriharjun alle. Kaupungin kaduilla, varsinki rantakadulla, liikkui myötäänsä suuret ihmisjoukot ja kauppiasten tilavat kräämäpuodit sanotun kadun pohjoispuolella samoin kuin heidän makasiineinsa edustat eteläisellä puolella olivat ostohaluisia täynnä; Kuolassa joku ainoa ihminen onnen kaupalla tuli kadulla vastaan ja kauppiasten puodit olivat sisällä kartanolla jossaki pienessä aitassa. Josko apteekia Kuolassa löytyi, en tiedä tarkkaan sanoa, vaikka isosti sitä epäilen, koska en ollenkaan muista, että olisin tunnettua kotkankylttiä nähnyt, vaan kirjakauppaa ja kirjapainoa oli kaupunki ainaki ilman; Vesisaaressa löytyi kaikki kolme ja näytti kirjakauppa, jossa kävin, olevan kuta kuinki hyvästi varustettu. Kirjapainosta, jonka omistaja hra F. Kjeldseth on, toimitetaan mailmalle viikkolehti "Finmarkens amtstidende", Meriliikkeestä kaupungissa on jo ollut puhe; siihen sopii tässä lisätä, että tehasliikeki, josta ei Kuolassa löydy merkkiäkään, on Vesisaaressa jonkulainen. Paitsi Foynin suurta valaskalatehasta löytyy kaupungin länsipäässä kaksi tehasta guanon valmistamiseksi turskanpäistä, joista toisen omistaja on kauppias Hans Esbensen, toisen, ulommaisen, kaupp. Herman Dahlin konkurssipesä; jälkimäinen yritys päättyi näet konkurssilla, josko huonon kannattavaisuuden tai muun tähen, en ota ratkaistakseni. Sen ravintolan lisäksi, jossa olin kortteeria, löytyi sievä kahvihuone ja biljardi. Lopuksi kaupunki voipi ylpeillä kahesta laitoksesta, joita ei suomalaisen luulisi Lapin takana tapaavansa, nimittäin vesijohosta, jota Suomessa ei löytyne muualla kuin Helsingissä ja Tampereella, ja telegrafista. Sanalla sanoen, kaikissa, missä ihmistoimi tulee kysymykseen, Vesisaari osottaa verratonta edistystä Kuolan rinnalla ja todistaa loistavalla tavalla, kuinka isosti voimallisempi vapaa, omavaltainen kansa on isällisesti jumalan armolla hallittua kansaa.
Vesisaari sai kauppakaupungin oikeudet v. 1833, vaan niinkuin jo äskön mainittiin, on paikkakunta ammoisista ajoista ollut asuttu. Jo v. 1596 löytyi saarella, jossa kaupunki silloin oli, 35 norjalaista perhettä paitsi virkamiehiä, joten väkiluku saattoi tehä noin 200 henkeä. Vesisaaren samoin kuin ylimalkaan koko Ruijan edistystä hidastutti kuitenki myöhempinä aikoina Tanskan-Norjan hallituksen sopimattomat säädännöt, joista varsinki Ruijan kaupan läänitys yksin-oikeudeksi ensin vuodesta 1680 Bergeniläisille, sitte muutamille Kyöpenhaminan tukkukauppiaille vv. 1729—1789 sekä pahantekiäin lähetys tuonne ylös ikäänkuin Venäjällä Siperiaan oli kovin haitallinen. Vasta sitte kun kaupan vapaus oli säädetty v. 1789, alkoi maakunta taas vähitellen vaurastua, niin että väkiluku, joka Ruijassa v. 1769 teki 5,984 henkeä, v. 1801 oli kohonnut 7,700:aan. Ja tämän vuosisadan keskipaikoilta alkaen on edistys ollut varsin huomattava; väkiluku, joka Ruijan läänissä v. 1835 oli vähän päälle 10,000 henkeä, teki v. 1875 niinkuin jo on mainittu 24,000. Vesisaaren väkiluku oli vielä v. 1845 ainoastaan 388 henkeä, vaan oli 1855 jo noussut 886:een, v. 1865 l,343:een ja 1875 l,764:ään sekä teki tämän vuoden (1883) alussa 2,150. Vähemmässä kuin neljässäkymmenessä vuodessa se siis on enennyt lähes kuusikertaisesti (eli tarkkaan 5,54-kertaisesti).