Vesisaari (jatkoa).
Oloni Vesisaaressa kesti lauvantaista 29 p. heinäk. keskiviikkoon 2 p. elok., siis 4 vuorokautta. Niin kauoa en ollut aikonut kaupungissa viipyä, vaan kun olin päättänyt täältä jatkaa kulkua eteenpäin höyrylaivalla ja semmoinen vain joka keskiviikko kulki länteen, oli viipymiseen pakko. Pitkäksi ei kuitenkaan aika ennättänyt tulla. Sittekun olin viettänyt kuukauden luonnon helmassa ja alkuperäisten yhteiskunnallisten olojen keskellä, tuntui palaaminen takaisin sivistyneeseen elämään jonkulaiselta vaihetukselta. Täältä saatoin sähkölangalla antaa tiedon itsestäni kotia, jota en matkallani vielä ollut tehnyt, koska tiesin, että kirje Karjalasta eli Lapista, Vienan ja Pietarin kautta kulkien, ei kuitenkaan kerkeäisi perille niin aikaisin kuin telegrammi Vesisaaresta. Täällä sai lukea Kristianian sanomalehtiä, jotka tiesivät kertoa kaksi odottamatonta uutista: että kuulusa venäläinen kenraali Skobelev, joka viime talvena valtiollisten puhettensa kautta taas oli puoleensa kääntänyt mailman huomion, oli sekä kuollut että haudattu, ja että rauhaa rakastava vanha Gladstone oli antanut amiraali Seymourin 11 p. heinäk. pommittaa Alexandriaa. Täällä oli tilaisuus olla konsertissaki, jonka taiteiliat, norjalainen viuluniekka Emil Kortoe ja ruotsalainen pianisti Fredr. Lindholm, matkallansa Vienaan ja Pietariin, antoivat kaupungin kansakoulussa 1 p. elok. Kuuliakunta ei kuitenkaan noussut kuin ehkä 30:een henkeen, josta taideniekat myöhemmin ravintolassa olivat isosti pahoillaan. Kaupungin kirkossa kävin sunnuntaina ja oli niin hyvin provasti Gjölmen enemmän järkiperäinen saarna kuin virrenveisuun nopeampi temppo miellyttävä. Veisuuta säesti urut.
Muuten aika kului, niinkuin vieraassa paikassa ainaki, itse paikkakunnan katselemiseen ja kaikenlaisten tietojen utelemiseen. Usein nousin kirkkomäelle, josta niinkuin jo sanoin oli ihana näköala punaisilla kaakeleilla eli vihannoilla turppailla katettujen kaupungin talojen yli vuonolle päin. Idän puoleen tuli aava meri, vaan etelässä rajotti näkö-alaa etelä-Varangin korkea rannikko, joka ikäänkuin sinertävä muuri kohosi ylös vedestä. Selvästi saattoi siinä erottaa Reis-, Näytämön ja Utsavuonojen suut, Saalomansaaren tunturineen ja Holmakrovan niemen, vaan viimemainitun taa maa katosi päivän autereeseen. Vesisaaren herrasväen kävelypaikkana näytti kuitenki olevan, ei kirkkomäki, vaan rantakatu Säsäpäähän; iltaisin tällä kadulla aina kohtasi käveliöitä, ja vieraaseen teki ilahuttavan vaikutuksen, että usea käveliöistä kohteliaasti tervehti häntäki. Erittäin muistan noista tervehtiöistä erästä ihmeen kaunista puolikasvuista tyttöä. Jonkulainen societeeti on myöski täällä, mailman äärimmäisessä päässä, saatava kokoon. Sen pääpylväinä ovat arvaten kaupungin neljän etevimmän kauppiaan: Brockhoffin, Hans Esbensenin, Rasmus Esbensenin ja Jentoftin, sekä venäjän konsuli Brodtkorbin perheet; näiden ympäri sitte sijottuu perheineen paikkakunnan useat virkamiehet, niinkuin molemmat papit, tohtori, vouti, tullin-, postin- ja telegrafin-hoitajat, apteekari, koulu-opettajat y.m. sekä lopuksi pienemmät kauppiasperheet j.n.e. Mitään varsinaista seurahuonetta ei kaupungissa kuitenkaan löydy. Yläpuolella kirkkoa kulkee idästä länteen matala kangas, jonka harju on täynnä pienoisia, pyöreöitä eli munanmuotoisia kiviä, joita ilmeisesti merivesi aikanaan on silitellyt; jäämeren aallot ovat siis kerran näin ylhäällä lainehtineet ja nykyinen kaupunki on ollut meren pohjana. Että kalastus on paikkakunnan elinkeino, saattoi nähä niistä lukemattomista veneistä, joita oli rannassa pitkin koko kaupungin pituutta, ja veneitä vähän ylempänä seisovista yhtä lukuisista tällingeistä kalain ja pyytöneuvoin kuivamista varten; niin ikään noista pienistä maksatynnyreistä ja summattoman suurista traani-ammeista. Samaan viittasi suutarikylttein paljous talojen seinillä ja tavallansa myöski useassa kohti puodinoven yläpuolella luettava ilmotus: "udsalg af spiritus", s.o. viinan myönti. Näkipä joskus sokkunuotanki kadulle levitetyksi. Joku määrä lehmiä kaupunkilaisilla on, 50 à 100, ja 10 hevosta. Lehmän hinta on ollut noin 100 kr. ja siitä päälle.
Ravintolan isäntä, jonka luona olin kortteeria, oli norjalainen nimeltä Krogh. Niinkuin useimmat Vesisaaren herrat puhui hänki suomea, vieläpä puhtaasti kuin syntyperäinen, vaikka vasta jonku päivän perästä sattumalta tulin tästä hänen kielitaidostansa tietämään; ja keskustelumme, jotka aluksi, niin kauon kuin hän käytti "Norränatungan" tanskalaista, minä sen ruotsalaista murretta, olivat käyneet vähän kankeasti, sujuivat sitte esteettömästi. Hänessä oli hyvä lähe kaikenlaisten tietojen saantiin. Toinen samallainen lähe minulla oli eräässä meidänpuolisessa, hra Z. A. Nordbergissa, joka kymmenkunta vuotta on palvellut konttoristana konsuli Jentoftilla ja "Pohjois-Suomen" sanomalehen lukioille on tuttu niistä huvittavista kirjeistä, joita hän "Pohjanvuoren" nimellä on Ruijasta sanotulle lehelle lähettänyt. Minulla oli hänelle kirje hänen Oulussa asuvalta frouvalta, ja illoilla, kun hän oli työstään joutilas, istuimme vuoroon hänen, vuoroon minun tykönä, nauttien hänen luonaan hyvin fiiniä viiniä ja erinomaisen hyviä sikarreja. Eräänä iltana hän vei minua sen suomalaisen, erään Meethin, taloon Sisäpäässä, jossa kuningas Oskar II v. 1873 oli käynyt suomalaista perhettä katsomassa; se oli pienoinen, vaan siisti talo. Kuningas oli vähän aikaa tulkin kautta puhutellut talonväkeä ja lähtiessään muistoksi antanut sekä omansa että kuninkaattarensa valokuvat, joita vielä talossa säilytettiin. Emäntä, kotoisin Alkkulasta, oli epäilemättä, niinkuin Friis kertomuksessaan kuninkaan matkasta sanoo, aikanaan ollut kaunotar, vaan oli nyt jo vanhennut; vaan hänen puolikasvanut tyttärensä lupasi tulla äitinsä näköiseksi. Hra N:n osotuksen mukaan kävin parissa muussaki suomalaisessa talossa; toisen omistaja oli entinen Oulun värjäri, Helander, kotoisin Kajaanista, joka parikymmentä vuotta aikaa pakeni Ruijaan, oltuaan jossaki kahakassa tullimiesten ja kasakkain kanssa lähellä Tornioa. Hän oli tunnettu ahkeraksi ja onnelliseksi kalastajaksi eli "fiskariksi", niinkuin Vesisaaressa sanotaan, ja eli hyvissä varoissa, jonka saattoi ulkoapäinki nähä, sillä lihava hän oli kuin prouvasti ja hänen vaimonsa, kotoisin Oulusta, vieläki lihavampi. Muutamia päiviä ennen tuloani Vesisaareen hänelle oli merellä sattunut onni, jonka vertaista ei ennen ollut hänen osaksensa tullut. Kun neljällä veneellä, kussaki 3 miestä, olivat lähteneet saidanpyyntiin ja saaneet suuren nuottansa lasketuksi, ilmestyi niin tiheä kalaparvi nuotan päälle, että saalis ei mahtunut noihin neljään veneeseen, vaan oli kaheksan venettä lisäksi haettava; ja lähti kaloista; 25 tynnyriä maksoja, siis, kun hinta oli 21 kruunua tynnyri, 525 kr., 17 mattoa jauhoja vaihtokaupassa kaloista venäläisten kanssa, joka 30 kruunun jälkeen matto olisi tehnyt 510 kr., sekä lopuksi muille myödyistä kaloista ja päistä toistasataa kr., kaikkiaan siis lähes 1200 kr., joista puolet jäi Helanderin perheen osaksi. Yhen iltaman tienestiksi se kyllä välttää. Vanhukset olivat hyvin ystävällisiä; eivät laskeneet ilman kahvitta menemään. "Ruijan suomalaisen lehen" perustajan, kauppias Isr. Bergströmin, tykönä myöski kävin; hänellä oli sievä 2-kertainen talo, vaan hän lienee ryhtynyt liian suuriin yrityksiin, koska oli — konkurssitilassa. Hauska oli kuulla hänen kertomuksiaan mainitusta lehestä, millä hämmästyksellä sitä otettiin vastaan ei ainoastaan Ruijassa, vaan Kristianiassaki, ja millä kiivaudella sen hengeltä-saantiin ryhyttiin; jonka seurauksena oliki, että lehti, jonka toimittaja oli Suomen ylioppilas J.G. Cajan, puolen vuotta eli kesästä 1877 vuoden loppuun elettyään, muutti manalan majoille. B:n ajatuksen mukaan norjalaisten vaino oli ainoa syy lehen kuolemaan.
Svend Foynin tehtaassa en voinut olla käymättä. Se on suurenmoinen laitos. Alinna rannassa on suuri makasiini, jossa pitkissä riveissä seisoi petroleumitynnyrein kokoisia astioita täynnä traania. Makasiiniin kulkee itse tehtaasta pitkä putki eli rööri, jota myöten traani juoksutetaan. Tehtaassa oli eri rakennuksissa ja kerroissa keittohuoneita, survinlaitoksia, myllyjä, kuivaushuoneita, sanalla sanoen jos mitäki. Foyn nimittäin hyväksi käyttää valaasta kaikki osat paitsi sisälmykset; lihasta ja luista valmistetaan guanoa. Muissa valastehtaissa valmistetaan ainoastaan traania. Työmiehiä, joista Foyn keväällä Tönsbergistä tullessaan tuopi suurimman osan muassaan, sanottiin nyt olevan tehtaassa 78. Pyytölaivoja, pieniä höyryjä, on kolme: Spes, Fides ja Gratia, joissa yhteensä on 27 miestä väestönä; kesäkuun alusta, johon asti valas uudesta vuodesta on Varanginvuonossa rauhotettu, ne olivat tänä vuonna jo saaneet 83 valasta. Vähän hankala oli kulkea tehtaan kaitaisia portaita ylös ja alas, kun ne olivat paksussa ihrassa ja siis vietävän liukkaita; ja masiinain räminä, höyryn suhina, työväen juoksu ja polttava kuumuus huoneissa tahtoi panna pään aivan pyörälle, ettei tehnyt mieli kovin kauon sisällä viipyä. Hra Foynia en saanut nähä ennenkuin olin rannasta paluumatkalle lähtenyt, jolloin soutajani osotti sillalla seisovaa vanhaa, pientä vaan vankannäköistä, isopartaista ukkoa, jota ilmotti laitoksen isännäksi. Foyn, joka itse ennen on ollut pyytömies, ei mitenkään kuulu herrastelevan, vaan on itse ylimmäisenä työnjohtajana tehtaassansa. — Se haitta tehtaasta Vesisaarelaisille on, että etelätuulella väkevä paha haju leveää kaupunkiin, joka vain tuskin virstan leveän salmen kautta on tehtaasta erotettu.
Vesisaaren kahessa toisessa tehtaassa, joissa turskanpäistä tehään guanoa, en käynyt sisällä, vaikka eräänä iltana kävelimme likemmäisen, Esbensenin, tehtaan kartanon läpi. Ne ovat pienempiä kuin Foynin tehas; kummassaki oli vain yksi päärakennus, se kuitenki monikertainen. Esbensenin tehas on aivan Sisäpään vieressä, Dahlin siitä joku näpeä virsta lännempänä meren rannalla. Jälkimäinen ei ollut käynnissä ja näkyi viime talven kovasta myrskystä kärsineen isosti vahinkoa, sillä katosta oli toinen puoli hävitetty. Esbensenin tehtaan sekä kartanolla että ulkopuolella riippui jälleissä suuret määrät turskanpäitä, joihin kesähelteellä oli ilmestynyt toukkia, niin että kaikkialla maassa, tiellä, tiepuolessa ja kartanolla, oikein kuohui näitä tuumanpituisia vaaleoita matelioita, jotka olivat päistä varisseet alas; ja senki tähen kiirehittiin tehtaalta takaisin. Turskanpäistä on hinta ollut toista ja kolmatta kruunua vieko.
Suomalaisten ja norjalaisten väli Ruijassa.
Vesisaarta saattaa, jos asukasten kansallisuudesta pitää kiinni, paljo paremmin sanoa suomalaiseksi kuin norjalaiseksi kaupungiksi. Suomalaiset ovat nimittäin väestön suuri enemmistö. Väenlaskussa v. 1875 kaupungin l,764:stä asukkaasta oli 1027 suomalaista, 5 lappalaista, 124 sekarotuista[23] ja 608 norjalaista; viimemainituita siis ainoastaan kolmas osa koko väestöstä. Minkälainen kansallisuutten suhta v. 1882 oli, en voi tarkkaan sanoa, koska provasti Gjölme, jonka luona väkilukuseikkoja varten kävin, ei pystynyt sitä ilmottamaan — virallinen väenlasku toimitetaan näet vain joka kymmenes vuosi; vaan koska yleensä itä-Ruijassa suomalaisten lukumäärän vakuutettiin suhteellisesti nousseen, saanee pitää varmana, että norjalaiset Vesisaaressa v. 1882 olivat vielä suurempi vähemmistö kuin 1875. Paikkakunnan suomalaiset väittivät, että norjalaiset nyt korkeintaan tekivät neljännen osan koko väkiluvusta. Suomea kuuliki kaikkialla puhuttavan, ainoastaan keskimäisessä kaupungin-osassa myöski norjaa.
Koska Friis Vesisaaresta kertoessaan on puheeksi ottanut suomalaisten ja norjalaisten keskinäisen välin Ruijassa, tahon minäki esimerkkiä noudattamalla lausua muutaman sanan samasta asiasta.
Friis sanoo, että "norjalaisten ja suomalaisten väli, kun he ovat naapureita, on erilainen eli enemmän tai vähemmän hyvä eri paikkakunnissa, vaan että he ylipäänsä sopivat paremmin, kuin voisi odottaa kahelta kielensä puolesta niin eroavalta kansalta". Syrjäinen ei voi tästä tulla muuhun käsitykseen, kuin että mainittu väli on niin hyvä kuin olevaisiin oloihin katsoen olla saattaa eikä siis anna aihetta mihinkään muistutuksiin. Joka on lukenut, mitä ylempänä on kerrottu itä-Ruijan suomalaisten mieli-alasta yleensä Norjaa vastaan, on varmaan kuitenki taipuvainen minun kanssa epäilemään, kuinka tarkasti Friis lienee voinut totuuden perille päästä. En taho väittää, että hänen arvelunsa on käsitettävä ihan päinvastoin kuin mitä se sanoo eli että puheenalaisten kansallisuutten sopu olisi niin huono kuin olla saattaa, vaan varmaa on, että joka Friisin arveluun luottaa, joutuu valitettavaan ereykseen asian laadusta, semmoisena kuin se ainaki nykyään on.