Suomalaisten kulku jäämerelle vähenemään päin. Syyt siihen.

Viime luvussa on sivumennen arveltu, mikä määrä suomalaisia v. 1878 saattoi jäämerellä olla pyyntiä varten käymässä. Tässä seuraa muutamia tarkempia numeroita meikäläisten nykyisestä käynnistä siellä.

Tietojen mukaan, jotka Oulun lääninhallituksesta suosiollisesti olen saanut, on viime vuosina Suomesta keskimäärin lähtenyt Ruijaan ja ryssän rannalle: Utsjoelta 70 henkeä, Inarista 150, Kittilästä ja Sodankylästä noin 1/10 osa kaikista täysikasvaneista, joka, kun näiden seurakuntain yhteinen väkiluku voipi olla noin 4.900 à 5,000 henkeä (v. 1880 31 p. jouluk. se oli 4,773), tekisi noin 250 à 300 henkeä, sekä miehen- että vaimonpuolia, Kemijärveltä 56, joitten joukossa toistakymmentä vaimonpuolta, Kuolajärveltä 13, Rovaniemestä 25, Kolarista 3 à 4, Alkkulasta (Ylitorniosta) 15, Alatorniosta 30 à 50, Kemistä 30, sekä Oulun kihlakunnasta noin 190, suurin osa Kuusamolaisia. Tämä tekisi yhteensä 832 à 903 henkeä. Kajaanin kihlakunnasta ei ollut tietoja, vaikka senki pohjoispuolelta, Kiannalta, luullakseni aina joku jäämerellä säännöllisesti käypi; samoin Muonionjoen varrelta, joku käypi, vaikkei niin ilmoteta. Sittekään ei sentään jäämerelle pyrkiväin Suomen alamaisten luku nousisi tuhanteen henkeen.

Mahollista, että tässä luetetut numerot eivät ole ihan tarkkoja, sillä ne ovat tietääkseni arviolta lasketut, ja että siis jäämerellä kulkiain lukumäärä on ollut hiukka isompi. Vaan vaikka niinki olisi, en voi kieltää, että yhteen saatava summa mielestäni tuntuu jotenki vähäiseltä. Sillä tuota meikäläisten vaellusta Ruijaan on aina kerrottu erittäin suureksi, ja matkallaniki kuulin, että Pykeijan kautta yksistänsä usein kulkisi Vesisaareen pari kolme tuhatta "lantalaista", niinkuin meikäläisiä Lapin puolella kutsutaan. Tämä määrä kyllä lienee umpimähkään otettu, vaan liian isostahan Pykeijalaiset olisivat erehtyneet, jos todestaan vain 5—600 lantalaista tavallisesti olisi matkassa ollut.

Asianlaita kuitenki on, että tulva jäämerelle ennen on ollut isompi kuin se nykyään on. Sitä todistaa joka haaralta kuultava ilmotus, että Ruijassa ei enään käydä niin kovasti kuin ennen. Kun ei mitään luetteloita meillä ole pidetty jäämerellä kulkioista, on kuitenki vaikea edes suunnille määrätä kuinka paljoon kysymyksen-alainen väkitulva nousi silloin kuin se oli ylimmällään eli vuosina 1807 vuoden kadon jälkeen. Vaan kun jo v. 1860 sanomissamme kerrotaan, että tuskin ainoaakaan seurakuntaa Oulun läänissä oli, josta ei jäämerelle olisi joku eli joitakuita lähtenyt, voidaan päättää, että niiden määrä, jotka mainitun katovuoden jälkeen pyrkivät pohjoiselle valtamerelle, oli niin suuri, että Pykeijalaisten äskön kerrottuun ilmotukseen ei isosti jää tinkimisen varaa.

Jos ruvetaan tutkimaan, mitkä syyt ovat vaikuttaneet vähennystä kulussa jäämerelle, niin voidaan semmoisia löytää useoita. Pääsyyksi lienee katsottava, että kalanpyynti itsessään, jos kohta se antaa kohtalaisen vaivojen palkan, ei kuitenkaan ole niin tuottava, että kaikkina aikoina kannattaisi sitä varten liikkeelle lähteä monen kymmenen penikuorman päästä, Jos sattuu hyvä vuosi tulemaan Suomeen tai muu parempi rahan-ansion tilaisuus, on epäilemättä Lapin eteläpuolella asuvain edullisempi pysyä kotona kuin jäämerelle mennä; ja verraten hyviä vuosiahan maamme on saanut nauttia nyt toistakymmentä vuotta yhteen mittaan, jonka ohessa tuo väkevä tukkiliike 8—9 vaotta takaperin tarjosi työstä hyvän palkan. Sitäpaitsi suomalaisten kalastusta, puhumatta heidän etäisyydestään pyyntipaikalta, nykyään haittaa varsinki se seikka, että kalastus on harjotettava vieraan vallan alueella. Siitä seuraa monta hankaluutta: paljaasta oikeudesta pyyntöön suomalaisten täytyy suorittaa vero, joka nykyään on ollut 1 peesi s.o. 5 markkaa 60 p. hengeltä, vaan joka milloin hyvänsä voidaan korottaa; he eivät omilla veneillä saa pyytöä harjottaa, vaan ovat pakotetut rupeamaan kippareiksi rantalaisten veneisiin, joten veneen laikoksi saaliista menee suuri osa; kun kauppiaat meren rannalla, jotka ovat vierasta kansallisuutta, ylönkatsovat, jopa vihaavatki heitä heidän kansallisuutensa tähen, jos kohta itse hyötyäkseen käyttävätki heitä työssään, ei ole sanottu, että kaikissa kaupoissa heille oikeus tapahtuu, eikä suomalaisen tarvitse ajatella lain huutamista avuksi, sillä riidassa norjalaisen kanssa hän aina on väärässä. Tuo edellisessä mainittu lainan anto pyydön alussa saattaa myöski usein olla pyytömiehelle enemmän vahingoksi kuin hyödyksi, koska tietenki kauppias koron kanssa perii saatavansa; sanotaanpa myöski kauppiaan usein koko venekunnaltaan eli palkkaväeltään perivän, mitä joku yksityinen on jäänyt velaksi eikä ole maksanut. Kun tämän lisäksi tulee, että meikäläiset, havaiten olevansa norjalaisten mielessä jonkulaisia halpoja nurkkavieraita, toisinaan lohutuksekseen väkevillä rohkaisevat sydäntään — jota he sitäpaitsi satunnaisen pyytö-onnen tähen voivat ilostaki tehä — voipi ymmärtää, että useanki säästö, kun hän pitkältä matkaltaan kotia palaa, on jotenki vähäinen. Äskön lueteltuihin tietoihin pyynnissä käviäin paljoudesta on myöski liitetty arviolta lasketut ilmotukset heidän säästöjensä suuruudesta ja tietävät nämät ilmotukset: että Kuolajärveläisten säästö henkeä kohti vain on ollut 25 à 50 kr., Kemijärveläisten 100 kr.. Kolarilaisten 100 markkaa, Alkkulalaisten korkeintaan 150 kr., Ala-torniolaisten noin 200 m., Kemiläisten 1—300 m., Kuusamolaisten lähes 200 m. Kumma kyllä ilmotetaan lähimpänä pyyntipaikkaa asuvain Inari- ja Utsjokelaisten säästöä kaikkein vähimmäksi: yhtenä vuonna 170 markaksi, toisena puolta vähemmäksi, kolmantena ei miksikään, neljäntenä velaksi (?!). Nämät tulot eivät kyllä ole niin isot, että ne voisivat houkuttaa ihmisiä à tout prix lähtemään pitkälle ja vaivaloiselle matkalle ja tukalaan työhön.

Joka myöski on isosti vaikuttanut jäämerellä käyntiin, on epäilemättä viime puolena vuosikymmenenä niin kovaksi kasvanut siirto Amerikaan. Sinnehän Oulun läänistä vuosittain on muuttanut monta sataa henkeä ja niistä luultavasti suuri osa on ollut semmoisia, jotka muuten olisivat pohjaan päin kääntyneet. Monesta paikasta ilmotetaanki etupäässä Amerikaan muuttoa syyksi jäämerellä käynnin vähenemiseen.

Pitkä matka, tunkeuminen vieraaseen maahan, monesta asianhaarasta syntyvä huononpuolinen tienesti jäämerellä ja Amerikaan siirto — siinä helposti huomattavia syitä, miksi Oulun läänin keski- ja etelä-osan asujamet ovat herjenneet jäämerellä kulkemasta. Niihin voipi vielä lisätä yhen seikan, joka kyllä on kaikille pohjan puolen asukkaille tuttu, vaan johon tottumuksesta luullakseni pannaan liian vähän arvoa. Se on teitten eli yleensä kulkukeinojen alkuperäisyys Lapissa. Ne kun aina ovat olleet samanluontoisia kuin nykyään, s.o. lyhyesti sanoen olemattomia, ei niitä niin oteta lukuun, jos kansantulva sattuu joskus heiketä; vaan syrjäinen, joka tietää hyväin teitten arvon ja kuulee minkälaisia tiet Lapissa ovat, on varmaan valmis myöntämään, että ne jäämerellä käynnin vähenemisen suhteen ovat tärkeämpiä kuin ylipäänsä luullaan. Kruununvouti Lapissa Ch. Em. Ahnger, joka kaiken aikaansa on osottanut valpasta harrastusta laajan voutikuntansa asiain suhteen, lähetti pyynnöstäni jo vuosi takaperin hyväntahtoisesti minulle selityksen teistä Lapissa ja siitä tahon tähän ottaa sen osan, joka puhuu lantalaisten enimmän käytetystä tiestä Ruijaan. Lukia voipi siitä helposti muodostaa itselleen käsityksen niistä vaivoista, joita jäämerellä kulkiat saavat matkalla kärsiä.

"Viides valtatie Lapissa", kertoo selitys, "kulkee Sodankylästä Inarin kautta Näytämönvuonoon. Katselkaamme ensin, mistä paikoin tätä tietä talvella kuljetaan."

Kun Kemijärveltä on tultu Kemijokea ylös Sodankylän rajalle Kantolan taloon, jatketaan matkaa pitkin jokea eli jokivartta ensin 1/2 penik. Saunavaaran suuriin ja komeoihin taloihin ja sitte toinen l/2 penik. Pelkosenniemen taloihin. Vähän ylempänä näitä laskee Kemijokeen Kitinen, jota kuljetaan joku neljännes Luirojoen suulle; siitä käännytään viimemainitulle, joelle ja kuljetaan sitä kappale matkaa ylöspäin Luiron taloihin, joihin Pelkosenniemeltä luetaan 2 penik. Luirosta on noin viisi penik. Tanhuan taloon, jolla välillä on ainoastaan hyvin pieni metsävahintupa 3 neljännestä etelämpänä Tanhuaa. Tanhuaan tulevat myöski Kuolajärveltä jäämerelle pyrkiät, joille pitäjänsä rajalta on hyvä tie Savukoskelle Kemijoen ylävarrelle, vaan siitä noin kuusi penikuormaa erämaata Tanhuaan, jolla matkalla vain on Arojärven ja Värriön talot. Tanhuasta on talvella oijustamalla ainoastaan viisi penik. asumatonta taivalta Lokan kylään; kesällä 9. Lokasta sitte 2 penik. Rieston taloihin ja niistä sama määrä Sompioon eli Muteniaan. Muteniasta sitte on kaheksan penikuorman matka tunturein ja metsäselkosten poikki Törmäsen taloon Kyrön kylään Ivalojoella. Tällä pitkällä taipaleella löytyy kuitenki v. 1870 rakettu ja minun (hra A:n) esityksestä v. 1879 perinpohjin korjattu autio tupa, suuri ja hyvä. Lantalaiset olivat polttaneet penkit, pöydän ja lattian kun maaliskuulla 1878 kävin täällä, vaan nyt on kaikki kunnossa taas. Tupa on melkein keskitaipaleella, vähän lähempänä Inaria ehkä. Sen ja Törmäsen välillä vähän tiepuolessa Luttojoen lähteillä on asumaton kullankaivajain mökki, jossa hätätilassa saapi suojaa.