Törmäsestä kuljetaan sitte Inarijärven rantaan ja senjälkeen järven poikki seitsemän penik. Partakon taloon järven pohjoisrannalle. Siltasaaren luodolla Inarissa löytyy minun toimestani nykyään (1880) lantalaisille yökortteeriksi rakettu autio tupa, joka on tilava ja hyvässä kunnossa. Partakossa yhtyy matkaan Kittilästä tuliat, joilla Inarin pappilasta on ollut 7—8 penikuorman taival tänne. Partakosta on sitte vain yksi taival Reisivuonoon, vaan se on toistakymmentä penikuormaa pitkä. Yksi eli kaksi taloa on taipaleella.
Kulkekaamme nyt samaa tietä takaisin kesällä.
Lähtökohta on Näytämö, johon mereltä päin ympäri vuotta pääsee höyrylaivalla ja veneellä. Siitä on jalkaisin astuttava kuusi penik. tunturi- ja metsämaata Suolisjärven pohjoispäähän, jolla välillä löytyy vain yksi metsävahintorppa Pakana-ojalla. Polun suhteen ei ole muuta työtä tehty kuin että jossakussa kohti petäjä on kaadettu puron poikki, vaan kun maa ei ole soista, ei kulku ole erittäin vaikeaa. Ajotie olisi tässä kuitenki välttämättömän tarpeellinen, että Inarilaiset voisivat kesän-aikana hevosella vedättää jauhonsa ja muut tarvekalunsa meren rannalta; nyt ne ovat kannettavat, joka maksaa liian paljo. Suolisjärven rannalle olisi joku suoja eli kernaimmin oikea talo saatava, että palaavat lantalaiset tässä pääsisivät katon alle ja myös voisivat saada ruokaa, sillä usein heidän tässä täytyy pari kolme viikkoa odotella venettä. Asujaa tässä ei ole ketään ja venettä saadaan vain siten, että Ivalojokelaiset sattuvat tulemaan lantalaisia täältä noutamaan; joskus sentään vene on jätetty valmiiksi järven rannalle. V. 1870 eräs Ruijan kauppias tarjoutui panemaan toimeen säännöllisen höyrylaivakulun Inarinjärvelle, jos hänelle annettaisiin oikeus käyttää halkoja höyryn lämmitykseksi, rakentaa vajoja laivan säilyttämiseksi talvisaikana sekä viimein suotaisiin joku vähäinen valtio-apu. Senaati kielsi kaikki edut, vaan myöntyi itse höyrykulun toimeenpanemiseen, josta tietysti sitte ei sentään tullut mitään. Paljo hyvää meni tuuman raukeamisen kautta lantalaisilta hukkaan, sillä heitä kulkee vähintäin tuhat joka kesä täältä kautta.
Suolisjärvi on pari penik. pitkä ja on Inarin vesistä erotettu 10—15 syltää leveällä kannaksella, jonka poikki vene vedetään varsinaisesta Inarista koillista kohti pistävän kolmatta penik. pitkän Suolisvuonon perukkaan. Siitä on noin 10 penik. Kyrön kylään Inarin etelärannalle ja tästä 3 penik. Törmäseen. Nyt venematka on loppunut ja kävely on edessä. Taival Sompioon on, niinkuin äskön jo mainitsin, kaheksan penik., enimmästi soita ja rämeitä; parempaa tietä ei ole kuin se polku, mikä lantalaisten astumisesta on syntynyt. Minä kuljin tätä tietä v. 1881 ja esitin sitte sen aukiraivaamista metsissä, porrastamista soissa, sillottamista puropaikoissa sekä viitottamista puuttomilla tuntureilla; vaan siitä ei seurannut mitään. Tänä vuonna (1882) muistutin asiasta uudestaan, vaan sain vastaukseksi, että kun en ollut kustannuslaskua tehnyt, ei esitystä voitu mietittäväksi ottaa. Ensi kesänä jos elän, aion valmistaa kustannuslaskun ja toivon muutamain vuotten perästä sitte saatavan tänne oikean kävelytien. — Sittekun suurella vaivalla on rämpinyt tämän tien päähän ja taipaleella kiivennyt korkean Nattastunturin yli, pääsee taasen ihmisten ilmoille, sillä Sompion pohjoisrannalla aina löytyy veneitä varta vasten lantalaisten tarpeeksi. Järven poikki, jossa pikkukalaa runsaasti pyydetään verkoilla — tunturipuroissa karjalaiset pyytävät helmiäki — kuljetaan Mutenian taloihin, joista sitte jatketaan matkaa pitkin jokia ensin Riestoon, sitte Lokkaan. 2 penik. alempana Lokkaa suuri osa lantalaisista nousee maihin ja astuu jalan tiettömiä metsätaipaleita Tanhuaan 3 penik. Tätäki taivalta aion ensi kesänä mitata ja esittää korjattavaksi. Veneellä kulkien tulee matka kolmatta vertaa pitempi eli seitsemän penikuormaa, kun joki tekee suuria mutkia; lisäksi taipaleella on yhteensä 20 koskea ja nivaa, joista Venään maalimakoski, Ylikangas, Melakoski, Junnikankoski ja Alakotakoski ovat hyvin kovia ja pahoja laskea. Tanhuassa jalkamiehet taas istuvat veneeseen ja sitte kuljetaan jokea alas kuusi penik. Luiron taloihin, jolloin ensin on kolmisen neljännestä suvantoa ja sitte yhteensä 16 koskea, joista Saarikoski ja Alaköngäs ovat hyvin kovia. Luirosta alaspäin ei ole kuin yksi koski.
Niinkuin näkyy, ei matka Suomen Lapin kautta jäämerelle ja sieltä takaisin ole mikään kehuttava. Viiden kuuden, jopa seitsemän, kaheksan tai vieläki useamman penikuorman pituisia, asumattomia ja tiettömiä taipaleita — siinä seikkoja, jotka voivat rohkeaaki matkamiestä arveluttaa. Ajatellaan vain, että tuommoisella taipaleella nöyrä ilma sattuu tapaamaan, tai että matkue joutuu eksyksiin, joka kyllä ei ole kovin harvinaista, ja vähälläki mielikuvituksella on helppo ymmärtää, minkälaiseksi matka muuttuu. Monta epätoivon näytelmää Lapin tunturit epäilemättä ovat nähneet, monta tuskan huutoa kuulleet, joista ei mailma ole tullut tietämään mitään.
Mutta paitsi vaivoja ja mahollisia vaaroja seuraa teitten huonoudesta tietysti myös, että matka tulee paljo kalliimmaksi. Varsinki Lapissa ollaan erinomaisen oppineita nylkemään matkustajia. Niin esm. molemmat kumppalini Schwartzberg ja Ranin, jotka palasivat Inarin ja Sodankylän kautta, saivat paljasta veneenhyyryä Inarijärven poikki maksaa — 60 markkaa! Kahelle saattomiehelleen sitäpaitsi saman määrän. Näin häpeämätöntä maksua ei arvattavasti lantalaisilta voida vaatia, koska he eivät pystyisi sitä maksamaan, vaan verraten kalliista tietysti heidänki täytyy kulkea[24].
Koska ensi ehto kaikelle liikkeelle on kulkukeinojen kelvollisuus, tulisi hallituksen aluksi pitää huolta siitä, että Lappiin lantalaisten päätielle saataisiin edes kelvollisia polkuja ja joku matkatupa sinne tänne. Jäämerellä kulku, vaikka nykyään satunnaisista syistä vähän vähenemään päin, ei koskaan voi laata, päinvastoin asian omasta laadusta seuraa, että se ajan pitkään on aina vain kasvava isommaksi; ja jotain apua se hallituksen puolelta varmaan ansaitsee. Sitäpaitsihan Lappi, siitä huolimattaki, on oman itsensä tähen oikeutettu jonkulaisia kulkulaitoksia saamaan[25].
Vesisaaresta Tenojoen suuhun.
Vesisaaressa ja sen likitienoilla Suomesta tulleet pyytömiehet enimmästi kalastavat. Länteen päin tulevista pyytöpaikoista mainittakoon Annijoen suu; itäänpäin tulevista molemmat Ekkeröt, Golnäs, Krampenäs, Nyhavn, Langbonäs ja Kramvik — paikkain suomalaisia nimiä en tiedä paitsi kahen viimemainitun, jotka ovat Lamppuniemi ja Kraaviika. Lähellä Kraaviikaa on Kiberg, jossa samoin kuin siitä penikuorman päähän tulevassa Vuoreijassa venäläisiä paljo käypi pyytämässä.
Ne päivät, mitkä Vesisaaressa vietin, olivat erinomaisen ihania. Lämpimyys oli toisinaan oikein tukala, varsinki öillä, jos ei maatapannessa muistanut nakata pois noita höyhenillä täytetyitä polsterintapaisia peitteitä. Kun ei maja-talossani eikä itselläni ollut lämpömittaria, en tiedä lämpömäärää tarkkaan ilmottaa, vaan paljo alle 30° C. se ei voinut olla. Ruijassa kesä toisinaan on hyvin helteinen, että päiväpaisteessa joskus havaitaan 38° C. Maanantai-iltana 31 p. heinäk. tuli äkkiä sangen kova ukkosen-ilma, että päivä muuttui aivan pimeäksi ja salamat hyvin tiheään välkkyivät, vaan sitä kesti ainoastaan pari tiimaa. Koska ukkonen kuitenki harvoin täällä päin kuuluu, olivat kaikki ihmiset seuraavana päivänä ilmasta isosti ihmeissään.