Gullholman saari on Tenon suussa lähellä länsirantaa. Se ei ole sen suurempi, kuin että talo on siihen saatettu rakentaa, vaan varsinaiselle talonpihalle ei ole ollut sijaa. Paikan nykyinen omistaja oli eräs nuori kauppias Schanke, poika eli veljenpoika eräälle vanhemmalle Schankelle, joka aikanaan oli liikkunut laajoissa asiossa ja m.m. rakentanut suuren tehtaan guanon valmistusta varten turskanpäistä, vaan sittemmin tehnyt konkurssin samoin kuin Herman Dahl Vesisaaressa, jättäen jälkeensä epäiltävän maineen rehellisyydestänsä.

Tenonsuu kuuluu Taanan seurakuntaan, joka on viides ja viimeinen Vesisaaren provastikunnan seurakunnista. Raja Uunientä vastaan kulkee länsi-etelästä koilliseen poikki joen näpiä penikuorma pohjempana Seidaa, joka viimemainittu siis kuuluu Uuniemeen. Taanan väkiluku teki viime väenlaskussa (31 p. jouluk. 1875) 2064 henkeä, joista 201 suomalaista, 788 lappalaista, 204 sekarotuista ja loput (871) norjalaisia. Norjalaiset siis silloin olivat lukuisin kansallisuus; miten asianlaita nyt oli, en tiedä sanoa, kun en pappia, joka ehkä olisi voinut tietoa antaa, saanut tavata.

Itä-Ruijassa on muuten suomalaisten lukumäärä erittäin isosti enennyt jonku miespolven kuluessa. V. 1846 oli nykyisessä Vesisaaren provastikunnassa yhteensä 335 suomalaista, nimittäin Vuoreijassa 8, Vesisaaren kaupungissa 134 ja maaseurakunnassa (johon etelä-Varankiki kuului) 129 sekä Uuniemessä 64 (ks. Suomi, 1870, siv. 182). V. 1855 oli samoissa seurakunnissa 740 suomalaista, nim. Vuoreijassa 12, Vesisaaressa 645, Uuniemessä ja Tenossa 83 (Suomi, l.c.). Ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin oli Norjan virallisen tilaston mukaan Vesisaaren pitäjässä yhteensä 2,587 puhasta suomalaista, nimittäin Vuoreijan maa- ja kaupunkiseurakunnassa 163, Vesisaaren kaupungissa 1027, maaseurakunnassa 457, etelä-Varangissa 654, Uuniemessä 85 ja Taanassa 201. Mutta huomattava on, että näiden puhasten suomalaisten rinnalla vielä löytyi yhteensä 933 sekarotuista, joitten joko isän tai äitin täytyi olla suomalainen, koska norjalaiset ja lappalaiset vain harvoin menevät naimisiin, ja jotka epäilemättä kaikki puhuivat suomea. Jos nämät "sekarotuiset" olisivat kielen mukaan eri kansallisuutten kesken jaettavat, olisi niistä siis suurin osa siirrettävä suomalaisten joukkoon, ja siten saattaa sanoa, että suomalaisten lukumäärä itä-Ruijassa, Lehesbyytä lukuun ottamatta, v. 1875 teki kappaleen yli 3,000 henkeä eli noin kolmannen osan koko alueen väkiluvusta, joka oli 9.883 h. Vuodesta 1846 se siis 30 vuoden kuluessa oli kasvanut 10-kertaisesti.

Tenon suuhun asti isot höyryt eivät tule, vaan jäävät 2—3 neljännestä ulommaksi Vaggeen eli Russehamniin, Stangenästunturin juurelle vuonon itäpuolelle. Maattuani yön Gullholmassa oli aamulla matkaa jatkettava tänne, joka tapahtui illallisten saattajaini veneessä. Kumppalit Solem ja Holm olivat yöpyneet vähän ylemmäksi joenvarrelle erään alametsäherran luo ja heidän tultuaan Gullholmaan lähettiin kiireen kautta edespäin, ettei höyrystä myöhästyttäisi, huolimatta siitä, että vettä tuli taivaasta kaatamalla alas; kyllähän kesä kuivaa. Vaggessa, joka on lapin sana ja merkitsee "laaksoa", kuultiin iloksemme, että höyry ei vielä ollut tullut, joten siis olimme pelastetut. Paikalla seisoi edellisessä mainittu Schanken guanotehas, muutamia makasiineja ja pieni 2-kertainen huonerakennus, jossa peräänkatsoja, eräs Larssen, asui ja jossa sateelta oli suojaa etsittävä. Siellä jo oli höyrylaivan odottajia, nimismies Oevre ja lukkari ja kunnan esimies Isaksen Kaarasjoelta, molemmat valitsiamiehiä valtiopäiville ja matkalla Hammerfestiin; kun sitte sinne saapui Solem ja Holm ja heidän yöllinen isäntänsä, metsäsubstituti Nikolaisen sekä tohtori Klouman Taanasta, myöski valitsiamies, karttui meitä koko joukko miehiä, mieli kaikilla yhtäälle päin kääntyneenä, nim. höyrylaivan tuloon. Onni oli, että meitä oli näin monta, muuten aika ehkä olisi käynyt ikäväksi; höyrystä nim., jonka klo 11 epp. olisi pitänyt olla Vaggessa, ei koko päivänä kuulunut mitään. Se saapui vasta seuraavana aamuna klo 6, niin että lähes vuorokauden saimme sitä odottaa; ja kiireemme Gullholmasta oli siis ollut aivan turha. Syynä höyrylaivan viipymiseen oli ollut osittain sumu Vuoreijan tienoilla, osittain että laiva Vesisaaressa oli kuusi tiimaa odottanut hra Holmia Uuniemestä sinne, kun kapteenille oli Hammerfestistä Ruijan amtmanilta eli kuvernööriltä tullut sähkösanoma pyynnöllä odottamiseen. Että Holm kulki suoraan Taanaan, sitä ei laivan kapteenille ollut tiedetty ilmottaa.

Ne vastamainitut herrat, joille Vaggessa tulin esitetyksi, olivat sivistyneitä ja kohteliaita miehiä samoin kuin hrat Solem ja Holm, ja päivämme kului siis verraten hauskasti. Että politiiki ja valtiolliset kysymykset olivat pääpuheaineena, arvaa lukia sanomattaki. Norjalaiset ovat yleensä valtiollisesti paljo edistyneempi kansa kuin meikäläiset ja kesällä 1882 Norjan sisäpolitiikan asema tosiaan oli omansa kiihottamaan kansalaisten mieliä ylimpään määrään. Keväällä hajonneet valtiopäiväthän olivat joutuneet ilmi riitaan hallituksen kanssa kuninkaan rajattomasta kieltovallasta eli "absoluti vetosta" peruslakikysymyksissä ja maan piti uutten vaalien kautta lausua, kummanko se arveli oikeassa olevan, toisin sanoen ratkaista kuninkuuden ja kansanvallan välillä. Semmoisesta tehtävästä epäilemättä olisi jokaiselle monarkillisesti hallitulle kansalle tarpeeksi miettimisen ja puhelemisen ainetta, ja niin nyt täälläki sekavassa vilinässä kaikui korvissa absoluti veto ja kansanvalta, hallitus ja valtiopäivät, vanhoillaan-olemus ja liberalismi, Sverdrup, Björnstjerne-Björnson, Selmer, y.m. Varsinaista riitaa ei kuitenkaan syntynyt, kun kaikki tuntuivat pää-asiassa olevan samaa mieltä eli että kuninkaan valta oli ylläpidettävä, vaan toht. Klouman kuitenki arvaten enemmän leikin päältä tehyillä muistutuksillaan piti huolta siitä, että keskustelu erimielisyyden puutteesta ei sammunut. Vaan omain valtiollisten kysymysten ohessa muisteltiin muittenki maitten, ja minun läsnä-oloni antoi aihetta keskusteluihin Suomenki oloista. Suomen valtiollisesta tilasta on Ruijan norjalaisilla ylipäänsä tarkempi käsitys kuin olin luullut, niin että asiat, vähäisellä opastuksella olivat heille selvät. Että meillä on oma hallitus, omat lait, omat valtiopäivät, oma raha j.n.e., ne olivat kaikki tunnettuja asioita, ja kun matkallani tuli puhe esm. Suomen ja Venäjän valtiovälistä, moni aivan pian arveli, että sehän on sama kuin Norjan ja Ruotsin. Sen seikan suhteen en kuitenkaan voinut olla sitä havaintoa tekemättä, että usealla näytti siinä olevan kahenlaatuinen käsitys eli tunto, niin sanoakseni ajateltu ja ajattelematon: kun vasituisesti oli valtioliitostamme Venäjän kanssa puhe, tuli edellinen käsitys ilmi, vaan jos muista asioista puhuttaissa meidän maa ja meikäläiset sivumennen mainittiin, silloin Suomi oli Venäjää ja suomalaiset ryssiä. Vanhemman ajan väärä ja uuden ajan oikeampi käsitys näin vielä näkyvät norjalaisten mielissä taistelevan. Tuliko mitään merkkiä tästä taistelusta nyt Vaggessa näkyviin, en muista tarkkaan, vaikka hyvin luultava on, että niin tapahtui; sen vain muistan, että se uteliaisuus, jota täälläki Suomen olojen suhteen osotettiin, oli isosti miellyttävä. Eikä tämä uteliaisuus rajottunut ainoastaan valtiolliseen alaan; sekä hartaudella että tiedolla o'ottokumppalini myös puhelivat esm. kirjallisuudestamme. En voi kertoa kuinka hämmästyin, kun puhellessamme hra Nikolaisen yht'äkkiä alkoi lausua julki pitkiä kappaleita Runebergin "Ojan Paavosta", johon hän oli erittäin ihastunut. Tokkohan meidän maassa, meidän Lapista en puhukaan, moni osaisi lukea kappaleita norjalaisten runoiliain teoksista?

Mainittu hra Nikolainen oli komea mies, pitkä ja hoikka, vaan harteva, sangen nuori ja hyvin iloinen, että häntä mielellään katseli. Iltamalla hän lähti meille näyttämään tuota Schanken guanotehasta, jonka seinällä kyllä seisoi: "ei yhtän vierasda sa mennee Fabrikkin", vaan johon yhtäkaikki nyt mentiin; se sitä paitsi ei nyt ollut käynnissä. Tehas, 3-kertainen, puinen, oli lujasti rakettu ja hyvin varustettu; ratasta pani heti tehtaan takaa kohoavan tunturin kupeelta juokseva kirkasvetinen puro käymään. Rakennus kuuluiki tulleen kaikkiaan maksamaan 120,000 kruunua; vaan konkurssihuutokaupassa se joutui erään Vuoreijalaisen kauppiaan (Brodkorbin?) omaksi 12,000 kruunusta.

Esimerkki jäämeren kalarikkaudesta oli täälläki tarjona, Juuri ennen päivällistä lähtivät moniaat seurasta uistamaan ja palasivat jonku tiiman takaa, tuoden, niinkuin punnittaissa nähtiin. 1 leiv. 3 naulaa taimenen tapaista kalaa, "Sö-öret" norjaksi. Enemmänki olisivat luultavasti saaneet, vaan eivät kauvemmin tohtineet viipyä, peljäten höyrystä myöhästyvänsä.

Lukkari Isaksen Kaarasjoelta oli lappalainen, vaikkei luullakseni puhasverinen. Hän oli käytökseltään hyvin hiljainen, niinkuin lappalaiset ylipäänsä, vaan tuntui älykkäältä ja talonpojaksi sivistyneeltä mieheltä. Puhui paitsi lappia myöski suomea ja norjaa; piti, niinkuin lappalainen ainaki, takin sijasta "käyhtiä", joka kuitenki oli mustasta verasta, vaan jaloissa oli mustat saappaat eikä pieksut; päähinettä en muista, vaan ei se ollut "kapper". Sama Isaksen vastaanotti Tenon varrella kuningas Oscaria, kun hän 10 vuotta takaperin matkusti Ruijassa, lappalaisten puolesta lapinkielisellä puheella, jonka kuninkaan seurassa tulkkina kulkeva professori Friis sitte kuninkaalle selitti. Puhe päättyi 3-värssyisellä runolla, joista ensimäinen oli näin kuuluva (ks. Kong Oscar II:s Reise i Nordland og Finmarken 1873 ved J. A. Friis):

Gonagas Oskar boåtta,
Bagjan mu vaibmo ja gæts
Maid oudal don in læk oaidnam!
I æra gonagas oappaladdam
Du nuft armolasat, rakkaset.
O, ilo- ja gudne bæivve!

joka Friisin käännöksen mukaan merkitsee: "Kuningas Oskar tulee, Pakaha sydämeni ja katso mitä et ennen koskaan nähnyt! Ei kuningas vielä ole luokses tullut Niin armollisesti ja rakkahasti. Oi ilon ja kunnian päivä!" Puhe pidettiin Suoppanjargassa (Suopunkiniemessä), noin 1/2 penik. etelään Seidasta, kun kuningas sinne saapui Nyyporista. Purjehittuaan ympäri Varjakan niemen Vesisaareen ja sieltä kuljettuaan rajalle asti Vuorjemaan sekä käytyään etelä-Varangin kirkolla, johon hän Rautavuonon perukasta käveli poikkimaisin (Elvenäsiin), kuningas palasi Varangin kannaksen poikki Tenon suulle, jossa vasta taas nousi fregattiinsa "St. Olaf". Kannaksen poikki saattoi silloin vielä matkustaa ainoastaan jalkaisin eli ratsain, jota jälkimäistä kulkutapaa kuningas käytti. Nykyinen maantie, jonka kerrottiin tulleen maksamaan koko 2 kruunua kyynärältä eli 36,000 kr. penikuormalta — mahoton summa! — ei vielä silloin ollut valmis.