Sydänyön tuolle puolen odotettiin höyrylaivaa; vaan kun ei sitä kuulunut, ruvettiin levolle. Toinen puoli meistä taisi saada sängyssä maata, vaan toisen puolen täytyi asettua lattialle. Mitä he kukin allensa haalinut; minulla ei ollut muuta panna kuin vanha palttooni, että jos toisilla lattiavierailla ei sen parempaa ollut, ei heidän tilansa kovin pehmeä ollut. Yhtä kaikki kohta oltiin unen vallassa, josta klo 6 aikana herättiin siitä sanomasta, että höyry oli tullut. Hurjassa kiireessä hypättiin ylös, selvitettiin kortteeri, johon vain meni joku kruunu hengeltä, ja riennettiin laivaan; ja kun siihen hyvin oli päästy, se lähti matkaan.

Höyryn nimi oli Haakon Adalstein. Se oli Söndenfjeldin höyrylaiva-yhtiön oma. Sanotulla yhtiöllä, jonka omistajat ovat Trondhjemi- ja Bergeniläisiä, kerrottiin olevan yhteensä 15 höyrylaivaa, jotka säännöllisesti kulkevat Vesisaaren ja Hampurin väliä. Ne ovat hyvin suuria; montako hevosvoimaa Haakon Adalsteinilla oli, en muista, vaan muutamassa kohti laivaa luettavan ilmotuksen mukaan laivalla, joka myös kuljetti kalua, oli lupa ottaa 625 matkustajaa aavoilla vesillä ja 750 saaristoissa. Oulun ja Pietarin välillä kulkevat höyryt saavat tuskin ottaa kolmatta osaa. Laivaan noustiin sen kyljessä olevasta portista eli ovesta.

Tenovuono on penikuormaa leveä ja 4 penik. pitkä. Ulkomuodoltaan se on yhtä kolkonnäköinen kuin Ruijan muut pohjoiset vuonot: rannat ovat ylt'ympäriinsä jyrkästi veteen suistuvia, korkeoita ja aivan alastomia kallioita, eikä vihantaa paikkaa näe missään. Nyt oli kuitenki erinomaisen kaunis kesä-aamu: tuulta oli tuskin nimeksikään ja heleä päiväpaiste kirkasti maita ja vesiä, niin että koko luonto, yksin tuo jylhä vuonoki, esiintyi miellyttävässä valossa, Tenovuonon itäranta, joka päättyy Tanahornin korkeaan kallioniemeen, on jotenki suora, ilman sanottavia lahtia; länsirannan keskikohalla pistää kaksi kaitaista vaan syvää vuonoa, toinen länsi-etelään päin, toinen länttä kohti: Lang-vuono (lapiksi Guandaluoht?) ja Hopsvuono. Langvuonon ja Tenovuonon väliin tulevan niemen pää on nimeltä Digermulen; vastapäätä Tanahornia on Omgangin niemi. Itäpuolelle Tenovuonoa tulee Varjaknjargan niemimaa, jonka pohjoissyrjällä Tanahornin ja Vuoreijan välillä on useoita suurempia kalastuspaikkoja, niinkuin Berlevåg, peniknorman verta idempänä Tenovuonon suuta, johon asti uuralaiset ryssän rannalta toisinaan kulkevat, Baadsfford ja Makur, Syltefjord ja Havningberg.

Tenovuonon rannoilla on joitakuita pieniä kalastuspaikkoja, vaan ne ovat siksi mitättömiä, että höyrymme vasta poikkesi Finkongkjeiliin, lapiksi Seidivuodnaan, vuonon suussa länsirannalla. Se oli, niinkuin useimmat Ruijan kalastuspaikat eli "fiskeväärit" meren partaalla, pienoinen lahen poukama korkeain kallioseinäin välissä, joitten juurelle oli sopinut moniaita ihmisasuntoja rakentaa; siinä asui muuan kauppias, jolta otettiin kuivia kaloja laivaan. Kun siitä jonku tiimakauden viivähyksen perästä jatkettiin matkaa, oltiin varsinaisella valtamerellä, jonka selkiä kuitenki, ilman kauneuteen katsoen, huoleti lähettiin kyntämään. Toinen paikka, johon höyry poikkesi, oli Gamvik, noin 1 1/2 penik. länteen Seidivuonosta, vankka kalastuspaikka omalla kirkolla. Siitä vähän länteen oli Mehavn ja kun Mehavnista oli lähetty, tultiin kiertämään Europan mannermaan pohjoisinta nokkaa, Nordkyn eli Kinerodd, lapiksi Gidni. Sen tasalla oltiin klo 1/2 2 päivällä, 4 p. elok. Se on noin 7—800 jalkaa korkea, mereen ulos pistävä kalliokärki — tai jollen muista väärin, siinä on pari kolmeki kärkeä rinnakkain; vaan joka etupäässä veti huomion puoleensa ja teki katsellaan vähemmän edullisen vaikutuksen, oli se seikka että kallio on murenevaa laatua, joten se juureltansa ainaki kolmanteen osaan korkeuttansa on alasvierineen soran peitossa. Rinne ei siis hetikään pystyjyrkästi kohoa merestä ylös, joka kuitenki tämmöiselle paikalle olisi kaunistukseksi. Niemen ympäri kierrettyä pantiin kurssi lähes suoraan etelää kohti ensin Skjötningsbergiin ja Kjöllefjordiin, jotka molemmat ovat Tshorgashnjargan länsirannalla, ja sitte Tauvisiidaan eli Lebesbyhyn, syvälle Laijisvuonon sisään. Kun lähenimme Kjöllefjordia, jonka suomalainen nimi on Kelavuono — niin ainaki Jyykeässä sanottiin; vaan tämä nimi kyllä sopisi Kjelvigilleki Magerön itärannalla— kiintyi silmä eriskummalliseen, itseksensä rannalla seisovaan kalliomuodostukseen, joka etäältä isosti vivahti kirkkoon. Sen nimi onki Finkirken, Lapinkirkko, vaan onko se tuon nimen saanut ulkonäöstään tai siitä, että lappalaiset ennen vanhaan, niinkuin kerrottiin, ovat sitä pitäneet uhripaikkanaan, en ota ratkaistakseni; kenties kumpiki seikka on nimen antoon vaikuttanut. Kjöllefjordin eteläpuolella pistää itään päin pitkänlainen lahti, Eddsfjord, johon Tenovuonon puolelta vastaa Hopsfjord, niin että väliin jääpi tuo ainoastaan virstan levyinen kannas Hopseidet. Vulfsberg esittää, että kannas puhkaistaisiin, niin että laivat pääsisivät siitä kulkemaan ja tuota syksyn ja myrskyn aikana vaarallista kulkua Nordkyn ympäri siten voitaisiin karttaa, ja esitys näyttää olevan niin paikallansa, että se varmaan kerran hyväksytään ja pannaan toimeen. Kjöllefjordissa oli samoin kuin Gamvikissa kirkko, vaan kun Gamvik on Taanan pitäjän kappeli, kuuluu Kjöllefjord Lebesbyn pitäjään; raja pitäjäin välillä kulkee Rastekaissan tienoilta pitkin Laijistunturia ja Hopseidin kannaksen poikki Nordkyyhyn. Lebesbyn länsiraja taas kulkee Spierttanjargan halki sen äärimmäiseen nokkaan "Svärholtklubben", Spierttaklubunn, joten siis tuo Tenovuonoa vähän isompi Laijisvuono on kokonaan pitäjän sisällä. Lebesbyn pitäjän väkiluku teki v. 1875 672 henkeä, joista 64 suomalaista (v. 1855 43), 266 lappalaista, 100 sekarotuista ja 242 norjalaista. Kirkolta käännettiin taas kurssi pohjaan päin Svärholtiin, joka on heti Spierttaklubun itäpuolella, ja sitte kierrettiin tämä niemi ja alettiin painaa Porsangin eli niinkuin suomeksi myös sanottiin Porsangerin vuonon sisään. Niemen nokassa, joka on korkea ja jyrkkä, on mainio "lintuvuori"; kalliorinteen koloissa pesii tässä sadointuhansin, kenties miljonittainki, eri merilintuja, enimmästi kalalokkeja. Sivukuljettaissa hiljennettiin vähän höyryn vauhtia ja useat matkustajat ottivat esiin pyssynsä, ampumalla säikyttääkseen suuremman määrän lintuja liikkeelle vuoresta, muutamain laukausten perästä lehahtiki kauheasti kirkuen semmoiset parvet ilmaan, että oli ikäänkuin lumipyry edessämme, ja yhtäkaikki enin osa sitteki lienee paikoillensa jäänyt kallion rotkoihin. Höyheniä ja munia kalastajat täältä keräilevät suuret määrät.

Svärholt-niemen kohalla oltiin iltamalla klo 10:n tienoissa. Kun siitä oli päästy sivu, alkoi aurinko laskea — elokuun alussa se täällä jo muutamaksi tiimaksi katoaa, Auringonlasku oli erinomaisen juhlallinen ja kaikki matkustajat nousivatki täkille sitä katsomaan ja ihmettelemään. Tuo ääretön meren ulappa oli ihan rasvatyyni ja kirkas kuin peili; taivas oli yhtä kirkas ja aivan pilvetön — ainoastaan auringon yläpuolella oli vähän kullankarvaista liennettä; ja näköpiirin äärimmäisessä päässä, missä taivas ja vesi sulivat yhteen, päivän loistava ruhtinas, tulipunaisena ja häikäisevän valonsa menettäneenä, vyöryi verkalleen ja majesteetillisesti alas aaltojen viileään syliin. Laskua kesti klo 10,15—10,40 eli tasan 25 minuutia, lukien siitä kun auringon alin laita ensin koski veteen siihen asti kun ylälaita katosi. Tuo ylevä näkemä vaikutti mahtavasti jokaiseen; yksin ruijalaisetki, joitten kuitenki olisi luullut olevan siihen tottuneita, olivat ihmeen vallassa. Minä puolestani en eläissäni ollut tämmöistä päivänlaskua nähnyt, eikä semmoista muualla voikaan nähä paitsi pohjoisen valtameren ääressä, koska aurinko etelämpänä alenee jyrkemmästi.

Päivänlaskun jälkeen useat vielä jäivät ylös valvomaan ja yön ihanuutta nauttimaan, vaan kahen edellisen yön riittämätön lepo yllytti minua menemään alas makuusijaa etsimään. Siitä oli sentään kova tinka, sillä kaikki paikat olivat täynnä, vaan hyvä sopu sijaa antaa ja salin sohvilla ja lattialla mitenkuten jokainen, joka ei ollut hyttipaikkaa saanut, pääsi viimein pitkäkseen. Muuan nuori norjalainen luopui itse altaan minun hyväkseni paikastaan sohvalla, etten tällä kertaa ollut pakotettu niinkuin viime yönä lattialle asettumaan.

Yön aikana laiva kävi Kistrannin kirkolla, jotenki alhaalla Porsanginvuonon länsirannalla, ja Repvågissa, pohjempana samalla rannalla. Jälkimäisessä paikassa unemme loppui klo 1/2 6 aamulla suuresta hälinästä sekä ylhäällä täkillä että alhaalla salissa. Hammerfestiin valtiopäivämiesvaaliin aikovat valitsiamiehet, luvultaan 16, erkanivat nimittäin tässä laivasta ja astuivat toiseen pikkuhöyryyn, nimeltä "Nor", joka varta vasten oli tullut heitä noutamaan, että ajoissa kerkeäisivät vaaliin. Tämän piti näet tapahtua samana päivänä, lauvantaina 5 p. elok., klo 5 j.pp. ja siihen asti ei iso höyry, jonka piti poiketa useaan paikkaan, olisi perille ennättänyt. Edellisenä iltana valitsiamiehet olivat päättäneet Kistrannista kulkea maisin Vuorenjargan poikki Rappefjordiin (suomeksi Repovuonoon?), jota taivalta on pari penikuormaa, ja tilasivat sähkölangan kautta vuonon perään pikkuhöyryn viemään heitä siitä kaupunkiin, vaan Hammerfestistä tuli vastaus, että pikkuhöyry tulee Repvågiin ja että jatkaisivat matkaa sinne, niin pääsisivät tunturin poikki kulkemasta, joka vastaus tietysti oli heille mieleen. Repvågissa meidän laiva vielä viipyi pari kolme tiimaa, ennenkuin taas lähti kulkemaan pohjaa kohti, sillä monta venelastia kuivia kaloja oli täällä otettava sisään. Kun oltiin matkassa, tulin vähän levottomaksi sen puolesta, kulkisimmeko meki Magerön salmen kautta niinkuin "Nor" tai sanotun saaren ympäri; edellisessä tapauksessa jäisi näet mainio Nordkap näkemättä ja sitte olisi ollut parempi päästä Norissa kulkemaan, niin olisi Hammerfestiä kerjennyt tarkemmin katsella. Ilokseni kuitenki kuulin, että kapteeni, ilman yhä kestävään kauneuteen katsoen ja kun useat muutki matkustajat olivat halunneet "Nordkaapaa" nähä, oli päättänyt kulkea Magerön ympäri. Kauniilla säällä kapteenein on tapa näin mukautua matkustajain mielen mukaan. Ilma oliki tänäpänä yhtä ihana kuin eilen, lämmin ja niin tyyni, että meren pinnalla selvästi siellä täällä erotti ne klasipulloiset tupulit, jotka osottivat alaslasketuita liinoja. Pyytöveneitä näkyi useoita meren selällä; Porsanginvuono on nim. hyvä varsinki saidan pyytöpaikka. Muutamia Kieruan suomalaisia oli aamulla tullut laivaan ja heiltä kuulin, että juhannuksesta elokuun alkuun Repvågin tienoilla oli nuottaa kohti, jota 12 miestä hoitaa, saatu toistasataa tynnyriä saidan maksoja, siis, kun tynnyrin hinta oli 21 kruunua, noin 200 kr. miestä päälle, sekä sen lisäksi kaloista 4—5 mattoa jauhoja niin ikään miestä päälle; joten, kun jauhomaton hinta oli noin 30 kr., miehen ansioksi oli jäänyt kaikkiaan noin 330—340 kr. Sangen sievä tienesti kuudelta viikolta. Kun tultiin Magerönsalmen suulle, kuljettiin muutetun kurssin tähen ensin lännempänä salmen pohjoisrannalla olevaan Honingsvangiin ja sitte idempään Kjelvigiin. Viimemainitussa paikassa, jolla on hyvä, saaren suojaama hamina on ollut oma kirkko, vaan se kauhea länsi-eteläinen myrsky, joka talvella 1882 teki niin suuria vahingoita Ruijassa, kohotti koko kirkon ilmaan ja vei tietämättömiin; muutamia laudanpalasia vain on jälestäpäin löydetty lähellä olevalta tunturilta. Satama antaa koillista eli itää kohti ja kaikilta muilta puolin, siis länsi-eteläiseltäki, josta myrsky tuuli, paikkaa ympäröipi ihan pystyjyrkät, korkeat kallioseinät, (josta nimiki: Kjelvig, supistettu Kjedel-vigistä, Kattilalahti); vaan, niinkuin jo edellisessä on mainittu, on juuri tunturin laelta alassyöksevän vihurin voima vaarallisin. Sama myrsky hävitti toisenki kirkon Ruijassa, Talmulahen, ei kuitenkaan kokonaan poisviemällä, vaan toiselle paikalle siirtämällä. Lähin pysäyspaikka Kjelvigistä eteenpäin on Gjesvär Magerön länsipuolella, ja tällä taipaleella on Nordkap kierrettävä. Kjelvigistä Nordkaapaan on noin 2 1/2 penik. Kun on Skibsfjordin poikki kuljettu ja tultu Magerön koillisnokan kohalle, näkyy Nordkap selvästi jonku penikuorman päästä. Idästäpäin tulialle tuo mailman mainio niemi ehkä parhaiten esiintyy, sillä koillisnokasta alkava laaja merenlahti sallii nähä niemen koko itäsyrjän, joka kulkee suoraan pohjasta etelään ja on 5—6 virstaa pitkä. Niemimaa on samoin kuin Magerö yleensä aivan tasainen, noin 1000 jalkaa korkea kalliotanner, joka Nordkaapassa melkein pystysuorasti kaatuu mereen. Klo 1 aikana oltiin niemen nenän kohalla. Tosiaanki uljas ja mieleen valtavasti koskeva oli se kuva, minkä tuo suunnaton kallio tarjosi. Nordkap on paljo paremmin säilynyt kuin Nordkyn, niin että alasvierinyttä soraa vain vähäinen määrä oli nähtävä, ja sitä ihmettelemisen tunnetta, minkä edellinen sivukulkiassa vaikuttaa, ei siis häiritse saman puutteen huomaaminen, joka Nordkyn komeutta niin isosti vähentää. Sattuvalla tavalla italialainen Juoseppi Acerbi, joka kohta sata vuotta aikaa (1799) kulki Oulun kautta ja Lapin halki Nordkaapaan, kertoo seuraavissa sanoissa, minkänäköinen Nordkap ympäristöneen on ja minkä vaikutuksen se katseliaan tekee:

"The North Cape is an enormous rock, which projecting far into the ocean, and being exposed to all the fury of the waves and the outrage of tempests, crumbles every year more and more into ruines (tässä arvelussa kirjottaja kuitenki näkyy erehtyneen). Here every thing is solitary, every thing is steril, every thing sad and despondent. The shadowy forest no longer adorns the brow of the mountain; the singing of the birds, which enlivened even the woods of Lapland, is no longer heard in this scene of desolation; the ruggedness of the dark gray rock is not covered by a single shrub; the only music is the murmuring of the wawes, ever and and anon renewing their assaults on the huge masses, that oppose them. The northern sun; creeping at midnight at the distance of five diameters along the horizon, and the immeasurable ocean in apparent contact with the skies, form the grand outlines in the sublime picture presented to the astonished spectator. The incessant cares and pursuits of anxious mortals are recollected as a dream; the various forms and energies of animated nature are forgotten; the earth is contemplated only in its elements, and as constituting a part of the solar system."

Hyvästi sanottu. Mitä kuitenki paikan autiouteen ja alastomuuteen tulee, niin koko jäämeren rannikko on samallainen: puuta eli pensasta, saati metsää, et meren partaalla näe missään, laululintua et kuule koskaan, kaikkialla vain ranta monta sataa jalkaa korkeana kalliomuurina jyrkästi nousee merestä, sallien ainoastaan hyvin harvoissa paikoissa halullisen päästä kuiville; ja sitä ikävyyden ja alakuloisuuden tunnetta, minkä Nordkaapan elottomuus näkyy Acerbissä herättäneen, ei siis pitemmän matkaa pitkin jäämeren rantaa kulkenut huomattavasti tunne. Vaan Acerbi tuliki Alattiosta suoraan Magerölle.

Kuningas Oskar nousi v. 1873 ylös niemen harjulle ja muistoksi hänen käynnistään seisoo aivan kallion äyräällä harmaakivipatsas, "Oscarsstötten". Bædeker kertoo, että myrsky talvella 1882 olisi kaatanut sen kumoon, vaan jos kertomuksessa on perää, oli patsas kait pystytetty uudelleen, sillä höyrylaivastamme ainaki osotettiin missä se seisoi.