Jyykeän kirkolta vuonon sisimpään perukkaan luetaan lähes 4 penik. Tähän väliin meiltä kului melkein vuorokausi, kun emme erityistä kiirettä pitäneet; yötä oltiin muutaman lappalaisen talossa Molttivuonossa, jossa Jussi m.m. sai minulle selittää norjan kielen etevyyttä, niinkuin edellisessä jo on kerrottu. Molttivuonoa melkein vastapäätä on Jyykeänvuonon itärannalla Jyykeän- eli Jiukeanpohja, norjaksi Skibotten, Jykeisen enon suussa. Siinä pidetään kolmasti vuodessa: kekrinä, Loppiaisen jälkeen ja viikkoa ennen Maariaa suuret markkinat, joihin Suomenki puolelta väkeä tulee. Molttivuonon eteläpuolella on ensin Vuosvaara ja sitte tuo yli 5,000 jalkaa korkea Njallavaara[35], joitten välissä on Vuosvankan notko (vankka = notko). Näillä paikoin on vaarallinen asua, sillä keväillä usein sattuu, että suuret luminietokset vyörähtävät tuntureilta alas, hautaen toisinaan talot kokonaan allensa. Noin 3 neljännestä vuonon perukasta pohjaan päin on itärannalla Sokkukentän kylä, norjaksi Horsnäs. Siinä katselimme kuinka asukkaat, jotka enimmästi lienevät suomalaisia, valmistausivat nuotalla pyytämään saitoja, joita havaittiin kulkevan vuonon läntisellä rannalla. Tämä nuotta ei ollut neliskulmainen, veneisiin nostettava, niinkuin varemmin kerrotut, vaan tavallinen apajanuotta, kuitenki kooltaan oudompi: 180 syltää pitkä ja 18 syltää perästä syvä. Nuotanvedon onnistumista emme kuitenkaan joutaneet jäädä katsomaan, kun kahvinjuontiin jo olimme pari tiimaa paikalla kuluttaneet. Sokkukentältä etelää kohti kulkiessa tulee vasemmalle kädelle Hatuvaaran teräväkärkinen, vuonoon jyrkästi kaatuva tunturi, ja suoraan eteenpäin vuonon perukan taa Paatsivuonoa kohti Saukkunavaara. Hatuvaara on luultavasti saanut norjalaisen nimensä "Hatten" siitä, että se etäältä katsottuna muistuttaa tästä päähineestä. Sen pohjoispuolitse juoksee Kuolpavankajoki, eteläpuolitse Soikitan eno, ja näitten välissä se ulottuu itää eli itä-etelää kohti jonku penikuorman, jolloin se jyrkällä rinteellä loppuu. Sen eteläpuolella vuonon rannalla on muutamia norjalaisia taloja, joitten rantaan venematkamme päättyi.
Jyykeä, norj. Lyngen, johon, jollen erehy, kappelina kuuluu Muskivuono, Sörfjorden, Ulvus ja Muskivuonojen ympärillä, on Ruijan väkirikkain pitäjä. V. 1875 siinä oli 4,653 asukasta. Niistä oli suomalaisia 712, lappalaisia 1,561, sekarotuisia 994, norjalaisia siis 1,386. Kielensä puolesta sanottiin Jyykeäläisiä samoin kuin Kierualaisia _kolmi_kielisiksi, niin että asukkaat yleensä osaisivat sekä norjaa että lappia ja suomea; miten asianlaita tarkkaan lienee. Kieruassa oli v. 1875 389 suomalaista, 579 lappalaista, 809 sekarotuista ja 1343 norjalaista, yht. 3,120 henkeä. V. 1855 olisi Jyykeässä pitänyt löytyä 819 ja Kieruassa 858 suomalaista.
Paitsi Sokkukenttää ja Jyykeänpohjaa on Jyykeänvuonon itärannalla mainittavia paikkoja Langnäs (suomalaista nimeä en tiedä) pienen Kaavuonon rannalla melkein vastapäätä kirkonkylää ja Sjenganlahti, norj. "Dybvik", pari penik. pohjempana. Viimemainittuun paikkaan hra Henriksen oli matkalla. Siitä hänen muistaakseni piti ryhtyä toimeensa, s.o. telegrafilangan tarkastamiseen, joka ei ole helppoa työtä, kun lanka usein on johatettu suoraan tunturimaitten halki. Telegrafihallituksen onki sinne tänne tuntureille täytynyt rakentaa tupia tarkastusväkeä varten.
Siinä norjalaisessa talossa, joka oli lähellä Soikitan enon suuta, viivyttiin vähän aikaa, kunnes saattajat olivat saaneet hevosen valjastetuksi jauhokuormansa eteen[36]. Minä sillä välin hyvin kerkesin syödä päivällisen sekä keskustella talon nuorenlaisen isännän kanssa. Puhe-ainetta sain siitä kun huoneessa näin ei ainoastaan pari kolme vastustuspuolen sanomalehteä, joku jokapäiväinenki niiden joukossa, vaan myös useoita valtiollisia lentokirjoja, muitten muassa erään esitelmän Björnstjerne-Björnsonilta "tasavallasta". "Luetaanko täällä tämäntapaisia kirjoja", täytyi minun isännältä kysyä, kun viimemainittu kirjanen käsiini sattui. Mitenkäs muuten, kuului vastaus. "No minkälainen kirja on?" "Hyvä on, kyllä se puhuu kaikki oikein". "Te kenties olette tasavaltalainen mieleltänne?" "Niin olen ja niin alkaa kansamme koko enemmistö olla"; jonka jälkeen hän rupesi laajemmin tätä väitettä todistamaan. "Mutta Norja kun on kuningaskunta, eihän tasavaltaiset mielipiteet täällä oikein ole paikallaan ?" "Kuningaskunta me kyllä olemme, vaan meistä kohta tulee tasavalta", kuului jyrkkä vastaus. "Ettehän kapinaa aikone", kysyin hämmästyen; "pitkin matkaa olen kuningastanne kuullut kiitettävän kelvolliseksi mieheksi ja outoa olisi mielestäni yrittää semmoista syöstä valta-istuimelta pois". "Nykyinen kuningas Oskar on kyllä siivo mies", arveli isäntä tähän, "ja sentähen ei hänen elin-aikanansa luultavasti tule mitään tapahtumaan; vaan kun hän kuolee, kuolee kuningaskuntaki meillä", se oli puhekumppalini rohkea loppuväitös. Sitte tuli kysymys paraikaa toimitettavista valtiopäivämiesvaaleista. Minä kerroin että Hammerfestissä oli valittu kaksi vanhalla-oliaa, siis kuninkuuden puollustajaa. Sen hän kyllä sanoi arvanneensa edeltäpäin, vaan väitti, että jo Tromssan läänistä toinen edusmies tulisi vapaamielinen ja että koko valtakunnasta ihan varmaan enemmistö tulisi samoin vastustuspuolueeseen kuuluvia. Nämät väitökset molemmat kyllä myöhemmin ovat käyneet toteen. Käynekö sitte tuo kolmas tasavallasta myöski.
En voi kieltää, että tästä keskustelusta taas sain kummastelemisen ainetta norjalaisten suhteen. Sillä en ollut odottanut, että täällä, yhä vielä varsinaisen Norjan ulkopuolella, näkisin talonpoikaisessa kansassa valtiollisia perusaatteita harrastettavan melkein vain oman itsensä vuoksi, niinkuin isäntäni hartaus tasavallan suhteen oli.
Vaan hevonen oli jo valmis ja matkalle siis lähettävä. Matkan määrä oli Soikitan-outa, viimeinen asuttu paikka Norjan puolella, kun Jyykeän perukasta kuljetaan Suomeen ja Ruotsiin. Siihen luetaan vuonon rannalta 3 neljännestä, joita saattaa ajamallaki kulkea, kun tie on jotenki välttävä. Paitsi Mukkavuoman isäntää oli nyt matkassa sekä hänen kumppalinsa, eräs Hansen, nimeltä muistaakseni Ola, että tämän isä Peder Mikael Hansen ja veli, Niilo Hansen, kaikki Soikitan oudasta ja niinkuin nimi osottaa norjalaisia. Viimemainitut olivat myöski paluumatkalla Jyykeän kirkolta, vaikka he ja heidän venekumppalinsa, eräs vanha lappalainen Vuolla äijä, vasta Molttivuonossa olivat meidät saavuttaneet. Maa ei Soikitan outaan sanottavasti noussut, ainoastaan pari kolme pienempää mäkeä oli taipaleella. Koivujen seasta pisti siellä täällä esiin joku mänty, joita en koko matkalla etelä-Varangasta tänne ollut nähnyt. Tiepuolessa kasvoi runsaasti mustikoita. Keskitaipaleella oli mökki, jossa ukko Hansenin vanhin poika asui ja johon hetkeksi pistäyttiin levähtämään. Mökin isäntää, joka muuten oli vankka mies, vaivasi joku särky polvessa, joka monta kuukautta oli pitänyt häntä makuulla ja johon ei lääkärinkään sanottu tietävän mitään apua, että kuolema vain oli odotettavissa. Hän oli naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja puhui selvästi suomea; ukko Hansenin kolmella muulla täysikasvuisella pojalla, jotka asuivat Soikitan oudassa, oli niin ikään kaikilla suomalaiset vaimot, ja olivat heki samoin kuin ukko itse selviä suomalaisia. Kauon ei mökissä viivytty ennenkuin ukko ja minä taas lähimme taipaleelle; minun ainaki ja ukon arvaten ehkä vielä enemmän oli vaikea katsella auttamatonta potilasta. Toiset kumppalit jäivät taloon, jossa heitä, niinkuin sitte kuulin, oli kahvitettu. Kahvia jäämeren rannalla erinomaisen uutterasti juodaan.
Hyvään aikaan illasta tultiin perille outaan. Siinä oli parin kivenheiton leveydeltä tasaista niittymaata joen pohjoisvarrella, jossa näkyi kolme pientä taloa. Ukko H. vei minun keskimäiseen ja vankimman näköiseen, jossa hän itse yhen poikansa kanssa asui; molemmissa toisissa taloissa asui hänen kaksi muuta poikaa. Useampaa taloa ei oudassa ollutkaan.
Suomalaisuuden lisääntyminen Ruijassa.
Soikitan eli niinkuin myös sanottiin Soikitaman oudassa sain viipyä koko kaksi pitkänlaista vuorokautta, koska saattomieheni tunturin poikki ei varemmin joutanut taipaleelle lähteä. Käyttäkäämme tätä pakollista leväysaikaa yleisen silmäyksen luomiseksi suomalaisuuden menestymiseen Ruijassa, s.t.s. sen kysymyksen selvittämiseksi, onko suomalaisuus siellä kasvamaan tai heikkenemään päin. Tämmöinen silmäys voipi tässä olla paikallaan siihenki katsoen, että nyt ollaan Ruijasta erkanemaisillaan.
Suomalaisten lukumäärä 1 p. tammik. 1876 teki Tromssan hippakunnassa (ks. Norges off. statistik, Folketællingen i Norge i Januar 1876): maalla 4,967 henkeä, joista Nordlannin amtissa 93, Tromssan 2009 ja Ruijan 2865, sekä kaupungeissa 1,519, nimittäin Tromssassa 98, Hammerfestissä 309, Vuoreijassa 85 ja Vesisaaressa 1,027. Yhteensä siis 6,486 henkeä[37]. Jos kuitenki, niinkuin ylempänä olemme tehneet, Ruijan rajaksi lännessä luemme Paatsivnouon, on tästä summasta vedettävä pois sanotusta vuonosta alaspäin tulevissa paikkakunnissa tavattavat suomalaiset, yhteensä 704 henkeä; joten siis v. 1876 Ruijassa (Ruijan maakunnassa) löytyi 5,782 suomalaista.