V. 1855 (ks. Suomi 1870) oli Tromssan hippakuunassa 4,596 ja Ruijassa 4,470 suomalaista; enennys 20 vuoden kuluessa tekisi siis koko hippakunnassa 1,890 ja Ruijassa 1,312 henkeä.

Tämä enennys tuntuu jotenki vähältä, varsinki jos sitä verrataan enennykseen vuosikymmenenä 1845—1855, jolloin suomalaisten lukumäärä kasvoi lähes 2-kertaisesti: v. 1845 se oli näet vain 2,687. Vaan puhumatta siitä että ilmotukset "Suomessa" ovat eri lähteistä otetut (vuodelta 1845 Norjan tilastollisista tauluista, vuodelta 1855 Friisin kansantieteellisestä kartasta), joten luetteloja tehessä on voitu eri perusteita noudattaa, on huomattava: 1:o että tuona myöhempänä aikakautena joku määrä Ruijan suomalaisista niinkuin tiedetään on siirtynyt ryssän rannalle, joku määrä Amerikaan ja joku määrä luultavasti myöski alemmaksi Tromssaa, ja 2:o että suuri määrä heistä on mennyt naimisiin norjalaisten ja lappalaisten kanssa, joten heidän lapsensa on otettu sekarotuisten joukkoon. Nämät asianhaarat riittävät ainaki jossain määrin selittämään, miksi puhasten suomalaisten määrä Ruijassa vv. 1855—1875 tuntuu heikonlaisesti kasvaneen.

Suomalaisuudesta Ruijassa puhuttaissa ei kuitenkaan millään muotoa saa unehuttaa noita sekarotuisiksi kirjotettuja Ruijan asujamia. Olin-aikani siellä tosin oli liian lyhyt, että voisin varmasti sanoa, minkäluontoisia nuo sekarotuiset ovat, s.t.s. mihin kansallisuuteen ne parhaiten näyttävät kallistuvan, vaan kun muistellaan, kuinka sitkeästi suomalaiset yleensä pitävät kansallisesta omituisuudestaan kiinni, saanee päättää, että sekarotuiset ruijalaiset ainaki samassa määrässä ovat säilyttäneet suomalaisen kuin norjalaisen tai lappalaisen vanhempansa kansallisuutta. Sekarotuisia, joista v. 1855 ei Suomi-kirjassa mainita mitään — eikö heitä sitte liene ollut ollenkaan olemassa tai liekö heitä vissi määrä luettu pahasten suomalaisten joukkoon — löytyi v. 1875 Tromssan hippakunnassa: maalla 7513, kaupungeissa 401, yhteensä 7,914, ja Ruijassa: maalla 5,396, kaupungeissa edellinen määrä, yhteensä siis 5,797. Jos nyt arvellaan, että kuki kansallisuus on noissa sekarotuisissa puolensa pitänyt toista kansallisuutta vastaan, ja jos sitte tahotaan sen perusteen mukaan, josta ylempänä (siv. 285) on ollut puhe, jakaa nuo Ruijan sekarotuiset eri kansallisuutten kesken, tulisi maakuntalaisista 2/3 osaa eli 2,158, kaupunkilaisista toinen puoli eli 200, yhteensä siis 2,358 henkeä kuulumaan suomalaisiin. Täten saataisiin suomalaisten, puhasten ja sekarotuisten, koko lukumäärä Ruijassa v. 1875 tekemään 5,782 + 2,358 = 8,140 henkeä.

Jos tämä summa verrataan 1855 vuoden 4,470 suomalaiseen ja samalla muistellaan Ruijan suomalaisten siirtoa sekä itään päin että muualle, ei enennys vv. 1855—1875 enään tunnu niin vähältä kuin ensin.

Ruijan väkiluvun v. 1875 olemme ylempänä (siv. 231) laskeneet 47,149 hengeksi. Nuo 8,140 suomalaista tekevät tästä 17,25 %. Kuinka suuri Ruijan väestö v. 1855 oli, en tarkkaan tiedä sanoa, vaan jos väenlisäys siellä vuosikymmenenä 1855—1865 oli sama kuin vuosikymm. 1865—1875 eli 20 %, olisi väkiluku v. 1855 ollut 32—33,000. Tästä summasta 1855 vuoden suomalaiset, 4,470, tekevät 13,9 à 13,54 %. Suomalaisten lisäys olisi siis suhteellisesti ollut suurempi kuin muun väestön.

Voipi sanoa, että 17 prosenttia, s.o. viides, kuudes osa koko väestöstä, on jotenki vähäinen määrä ja että Ruijan norjalaisten siis pitäisi saattaa itseensä sulattaa tuon vieraan kansan-aineksen, varsinki kun heidän takana seisoo koko Norjan kansa. Toisin sanoen, tuo norjalaisten pelko suomalaisuuden suhteen Ruijassa voipi näyttää sangen turhalta. Asialla kuitenki, tarkemmin tutkittuna, on useat arveluttavat puolet, jotka tekevät norjalaisten pelvon ymmärrettäväksi. Ensiksi jälille jäävät 83 prosenttia väestöstä eivät ole puhtaita norjalaisia; Ruijan väestöstä v. 1875 oli 11,998 lappalaisia, siis 25,44 %, ja niinkuin vast'ikään sanottiin 5,797 sekarotuisia, s.o. 12,29 %, joten puhtaita norjalaisia vain jääpi 45 %. Lappalaisilta norjalaisille ei ole mitään apua suomalaisuuden vastustamisessa, pikemmin ehkä haittaa; he saavat siis yksin kestää taistelua. Tässä taistelussa suomalaiset eivät enään ole viides, kuudes osa, vaan niinkuin näkyy, jo enemmän kuin kolmas. Ja jos hiukan vain siirrämme taistelun alaisen alueen rajoja Tromssasta itään päin, ei edemmäksi kuin tuohon vanhaan rajapaikkaan Jyykeänniemeen, muuttuu suhta taistelevien välillä vielä epä-edullisemmaksi norjalaisille. Väestö Ruijassa Jyykeänniemeltä Vuorjemaan teki v. 1875 ainoastaan 33,504 henkeä — kun Jyykeään arvaten kuuluvan Muskivuonon (Sörfjordin) väestö on laskettu 1,000 hengeksi puhtaita norjalaisia — jaettuna seur. tavalla:

suomalaisia ……………….. 5,592.
sekarotuisia …………,…… 5,104.
lappalaisia ……………….. 10,649.
norjalaisia ……………….. 11,159.
Yht. 32,504.

Prosenttiluvussa tämä tekee: suomalaisia 17,2, sekarotuisia 15,7, lappalaisia 32,76, ja norjalaisia 34,33. Vaan jos yhtäläisyyttä edellisen laskumme kanssa saavuttaaksemme noista sekarotuisista taas luemme vissin määrän, tässä 2074[38], suomalaisiin, nousee heidän lukunsa 7,666;een, joka tekee 28,58 % koko väkiluvusta. Suomalaisten ja norjalaisten suhta on nyt siis kuin 23,58 ja 34,33, toisin sanoen puhtaita norjalaisia ei Jyykeänniemen itäpuolella ole kun 1 1/2 vertaa enemmän kuin (sekä puhtaita että sekarotuisia) suomalaisia. Jos norjalaistenki lisäksi luemme sovitun määrän noista sekarotuisista, tulee heitä tosin olemaan 12,519 eli 38,41 % koko väestöstä.

En voi tässä olla yhtä arvelua esiintuomatta, joka suomalaisuuden tilaa Ruijassa tutkiessani on mieleeni johtunut. Mahollista kyllä, että arvelu on väärä, vaan että se olisi turhanpäiväisesti tuulesta otettu, en luule saatettavan väittää. Se koskee noiden tilastollisten numeroin luotettavuutta: sopiiko niitä pitää ihan oikeoina, s.t.s. niin tarkkoina, kuin niitä on mahollinen saada? Voipi näyttää moitittavalta ja loukkaavalta pitää mitään epäilyksiä tämän suhteen: virkansa puolestahan papisto nuo tiedot antaa. Vaan ei saa jättää lukuun ottamatta, mikä voima valtiollisilla himoilla on, kuinka sama asia eri valtiolliselta kannalta voipi näyttää ihan toisenlaiselta. Meillä on omasta maasta hyvä esimerkki sanottujen himojen voimasta, johon sopii sitä paremmin viitata, kun se koskee yhenlaatuista seikkaa kuin tässä puheena oleva: minä tarkoitan noita joku aika taapäin kerätyitä tietoja oppineissa kouluissamme kulkiain äitinkielestä. Tietojen oli määrä osottaa, kumpi kieli, suomi vai ruotsi, parhaiten soveltuisi opetuskieleksi, ja tiedot, ruotsikiihkoisen koulu-ylihallituksen silmän alla ylöspantuja, olivat sitä laatua, että jokainen asianhaaroja tunteva kerrassaan hämmästyi. Olivatko numerot siis vääristettyjä? Sitä lienee vaikea väittää, vaan vääriä ja ilmotetun tarkotuksen selvittämiseksi sopimattomia ne varmaan olivat. Niitä kerättäissä oli noudatettu perusteita, jotka puolueellinen katsantotapa oli määrännyt — siinä asian selitys. Onko mahoton ajatella, että mitään tämänlaatuista olisi Ruijassa voinut tapahtua, että väenlaskussa olisi noudatettu perusteita, jotka antavat erehyttävän käsityksen asiain olosta? Luullakseni ei ollenkaan ole. Valtiollisia asioita papit saattavat harrastaa yhtä kiivaasti kuin muutki kansanluokat, ja koska heidän mielensä ja hengenlaatunsa ei liene kummempi kuin muitten ihmisten, he voivat samassa määrässä kuin muutki joutua valtiollisten himojen alaisiksi; ja mahollisuus erehyksiin sattuvissa tapauksissa on siis taattu. Mitä erittäin Ruijaan tulee, niin mielten kiihko eri kansallisuutten kesken ainaki itä-Ruijassa on niin suuri, että epäsopu meidän ruotsin- ja suomenmielisten välillä siihen verraten on vain lapsenleikki; ja Ruijan papeista täytynee todenmukaisesti sanoa, että he yleensä ovat yhtä hyviä norjalaisia kansalaisia s.o. suomalaisuuden vastustajia kuin ikänä muut norjalaiset. Olisiko kumma, jos he toimittaisivat väenlaskua tavalla s.o. perusteiden mukaan, jotka supistavat suomalaisuuden merkitystä niin vähäksi kuin mahollista?

Itselläni minulla on erityinen syy tässä puheeksi otettuihin epäilyksiin. Ne tiedot, jotka provasti Gjölmeltä Vesisaaressa sain suomalaisten y.m. lukumäärästä hänen provastikunnassaan, eroavat näet isosti muualta saaduista tiedoistani saman alueen suhteen. Niin hän ilmotti suomalaisten määrää esm. etelä-Varangissa (v. 1875) 400 sadaksi (ja norjalaisten samaksi); past. Sandbergilta olin kuitenki vähän varemmin kuullut, että suomalaisia siellä v. 1875 löytyi — 702. ja norjalaisia vain 294! Vuoreijan maa- ja kaupunkiseurakunnassa prov. Gjölme ilmotti sanottuna vuonna olleen 100 suomalaista, 10 lappalaista ja 1,990 norjalaista, yht. 2,100 henkeä; virallinen tilasto ilmottaa seur. numerot: 163 suom., 30 lapp., 149 sekarotuista ja 1,722 norj., yht. 2,063 henkeä. Uuniemessä ei G:n mukaan v. 1875 löytynyt yhtään suomalaista; vir. tilasto ilmottaa 85, ja sitäpaitsi 173 sekarotuista. Prov, G:n ilmotukset siis ilmeisesti näyttivät pyrkivän vähentämään suomalaisten määrää[39].