Kahen puolen pohjoisesta juoksevaa ja väkevänä koskena mereen purkautuvaa Nivajokea on Kannanlahen kauppala rakettu, Pitkin joen idänpuolista vartta on vähän tasaista maata, jossa rinnakkain seisoo pari eli toista kymmentä taloa ja alempana merelle päin kirkko, vaan pian maa itään päin kohoaa korkeaksi, puita kasvavaksi vuoreksi, jota kuulin Ristivaaraksi nimitettävän, vaan jonka nimeksi Friis ilmottaa Valastedunder; kenties sillä on molemmat nimet. Lännenpuolinen jokivarsi nousee heti vedestä jotenki jyrkkänä törmänä, vaan ulottuu sitte kuta kuinki tasaisena penkereenä pari kivenheittoa länteen päin, jättäen tilaa kartanojen rakentamiseen, ja ylenee vasta sitte taas vaarantapaiseksi mäeksi, jota nimitettiin Kotivaaraksi. Tämä vaara on paljo matalampi Ristivaaraa, vaan sentään siksi korkea, että siitä on varsin laaja ja ihana näkö-ala jokaiselle ilmansuunnalle. Sen pohjaan päin loivasti viettävällä rinteellä on kirkkomaa ja kirkkomaan itäpuolella sekä siis kauppalan pohjoispäässä toinen kirkko. Talojen lukumäärä vastamainitulla penkereellä lienee puolensadan paikoille, koska koko Kannanlahessa ilmotettiin olevan noin 70 taloa.
Vaikka Knäsjää hiukka paremman näköinen, on kuitenki Kannanlahtiki kaupungiksi mitätön. Talot olivat suurin osa hyvin vanhoja ja rappeutuneita. Mitään katuja ja kortteleita ei löytynyt; kuitenki läntisessä kauppalan osassa rannanpuoliset talot olivat järjestetyt yhteen riviin, että niiden edustalle syntyi ikäänkuin kaduntapainen, joka ei sentään ollut vähintäkään tasotettu, ja tämän itäpäästä niin ikään lähti pohjaseen päin yhenlaatuinen kaduntapainen. Muuten olivat talot rakettu miten milloinki oli sattunut. Tuon "rantakadun" länsipäässä oli torintapainen aukkopaikka, josta mutkitteleva kuja saattoi ylös kirkolle; ja sinne tuli myöski toinen mutkainen kuja jo mainitulta itäkadulta.
Väestön pää-elinkeino on kalastus, jota myöski harjotetaan itse kaupungissa, s.t.s. koskessa, josta pyydetään lohta; lohen hinta oli nykyään 6—7 ruplaa puuta eli 7—9 markkaa leiviskä. Vähän poronhoitoa myöski pidetään ja sanottiin usealla olevan 70, 90 j.n.e. poroa. Hevosia oli kauppalassa 5, lehmiä noin 50. Syrjätulona on kaupunkilaisilla samoin kuin Knäsjäläisilläki m.m. haahkatelkän untuvain keräileminen, joista puhistettuina, sanottiin maksettavan 4 ja 6 ruplaa naulasta.
Väkiluvun pitäisi 70 talon mukaan tehä 420 ja 450 hengen paikoille, jos taloa kohti lukee 6 à 6,5 henkeä. Friis ilmottaa väkiluvun 1867 385 hengeksi, ja väkiluvun enennys näyttää siis suunnalliselta. Suomenkielisiä sanottiin olevan kymmenkunta, kaikki muut ovat ryssiä.
Majapaikkamme oli erään Pahkov nimisen kauppiaan talossa, joka seisoi tuon torintapaisen ja rantakadun kulmauksessa ja näytti olevan varakkaimpia taloja kauppalassa. Isäntä, joka keväällä oli urakalla rakentanut Oulangansuun kirkon, oli viikko aikaa kuollut ("poomer"), ja isännyyttä piti vainajan veli, eräs keski-ikäinen, komea ja hyvänsävyinen mies. Pulskalta ja siivoluontoiselta näytti leskiki. Meille annettiin pienoinen, vaan siisti kamari kahella akkunalla torille päin, jossa hyvästi tulimme toimeen sen lyhyen ajan minkä kauppalassa viivyimme. Päähuolenamme tällä ajalla oli evästen hankkiminen tuolle 23:n penikuorman matkalle Lapin halki Kuolaan, jolla kuulimme ettei muuta voitaisi stantsioissa saada kuin ehkä kalaa. Isäntä olisi ollut hyvin altis siinä suhteessa meille neuvoja antamaan ja aluksi yritettiinki suorastaan hänen kanssa asiasta tuumitella, vaan kohta tuli tulkin puute tuntuvaksi; taitomme venäjän kielessä oli kovin heikko ja lisäksi luulen, että se venäjä, jota Vienan meren länsirannalla puhutaan, on murteellista. Sanasta "mooko" syntyi meille arvotus joka ehottomasti ajoi meidät Hymylään. Äkkiä kuitenki luoksemme ilmestyi tulkki, eräs vanha karjalaisukko, nimeltä Iivana, kotoisin Ruvajärveltä, ja hänen hiljaisesti ystävällisellä avulla saatiin kaikki ne matkan tarpeet vähitellen hankituiksi, jotka saatavissa olivat. Vakavana, ikäänkuin olisi ylen tärkeöistä asioista ollut kysymys, Iivana kuunteli puhettamme ja selitti sen sitte isännälle verkalleen ja juhlallisesti, aina alkaen sanoilla: "govorjat shtoo". Leivästä oli kauppalassa kova puute, kun kolme viikkoa turhaan oli Vienasta odotettu lotjia, joita vastatuulet olivat pidättäneet; kuitenki viimein meille tuotiin mistä lie tuotukaan suuri korttelinpaksuinen ryssän limppu. Tavallista voita ei ollut, ainoastaan sulattua, jota ostettiin kolmisen naulaa; astian puutteessa kaivettiin suuri kolo limppuun, voi pakattiin siihen ja ympäri käärittiin öljytakki. Suoloja, kahvia ja teetä kyllä saatiin, vaan papyrosseja tai sikarreja ei. Myöski muutamasta rauta-aitasta otettiin piilokkali somasti sinetöitty putelli, sisältävä muka jotain erinomaista, "nalifkaa"; se sitte kuitenki huomattiin mahottomaksi nautita, ja ainoa huvitus siitä meille oli katsella, kuinka isosti se kyytimiehillemme maistui. Taisi kyllä olla jotain muutaki pikku kapinetta jolla varustauttiin, ja viimein kaikki oli selville saatu. — Tuo "mooko" ei merkinnyt sen kummempaa kuin mooloko, maito.
Kauniina sunnuntai-aamuna, 9 p. heinäk., lähettiin tuolle pitkälle taipaleelle Kuolaan — f'Kooluu, niinkuin venäjäksi sanotaan. Iivana, johon olimme isosti mieltyneet hänen tasaisen käytöksensä tähen, oli saattajana kirkolle ja toivotti erotessa hartaasti onnellista matkaa sekä kertoi jo ennen tehyn pyyntönsä, että veisimme terveisiä hänen pojallensa Oleksille Paasrikassa (Pasvigissä); jonka kernaasti lupasimmeki, vaan joka jäi meiltä tekemättä, kun emme yksikään siinä paikassa käyneet. Tie lähtee Kannanlahesta aluksi Nivajoen länsivartta ylös ja on sangen mukava kulkea, kun on leveä ja kuiva; jos vähänkään kostea paikka missä tulee eteen, siihen on tehty kolmesta neljästä, rinnakkain asetetusta, veistetystä plankusta erinomaisen hyvät portaat. Tämmöisiä portaita löytyy Kuolaan saakka eikä niitä laitettaissa ole, niinkuin meidän puolella, turhaa itaruutta noudatettu: yhessäki kohti saimme hyvin kovaan astua täyden tiiman, siis vähintäinki puoli penikuormaa, ettei jalka maahan koskenut. Nivajoki, joka tulee Imandrasta, on 3 penikuorman matkallansa, niinkuin nimiki osottaa, erinomaisen virtava, ettei sitä voida veneellä kulkea kuin yhessä kohti neljänneksen verta; 7—8 virstaa alempana Imandraa se kuitenki juoksee 1/2 penikuormaa laajan järven, Pinoseron, läpi, jonka poikki kuljetaan veneellä. Ensimäiset 12 virstaa Kannanlahesta se kuohuu yhtämittaisena koskena ja tarjoaa, korkeain, havu- ja lehtipuita kasvavain törmäin välissä juosten, useissa paikoin varsin kauniita näkö-aloja matkamiehelle, milloin tie jokivartta lähenee. Nuo 12 virstaa astuttua, jotka kuluivat tavallista hauskemmasti siihen katsoen, että virstain määrät oli hakattu petäjien kylkeen, noustiin veneessä yksi neljännes, jolla välin lehtori S. uistimellaan veti pari kolme aika harjusta ylös joesta; sitte käveltiin 4 virstaa, kuljettiin taas ja hyvin vuotavassa veneessä Pinoseron poikki ja käveltiin viimein 7 virstaa, jolloin tultiin Imandran rantaan. Sasheikkaan. "Käveltiin" ei viime jalkamatkasta ole aivan sopiva sana, "puolijuostiin" olisi ehkä sattuvampi, ainaki mitä Raniniin ja minuun tulee, jotka Pinoseron rannasta toisten edellä heti lähimme taipaleelle. Ääretön joukko sääskiä otti nimittäin ystävällisesti tehäkseen meille matkalla seuraa ja kun emme niitä vastaan mitenkään vielä olleet varustaneet itseämme, ei muu kuin pako tullut työksi. Vähemmässä kuin tiimassa pyyhkäsimme nuo 7 virstaa; vaan kiire oliki järven rantaan tultua päästä veteen uimaan. — Sasheikkaan tuli Kannanlahesta 32 virstaa, jolla välin ei ainoaakaan ihmisasuntoa löydy. Perille tultiin noin klo 7 illalla.
Sasheikka on ensimäinen stantsia Kannanlahesta Kuolaan. Edellisessä olen suomentanut stantsian "kestikivarilla", vaan ereys olisi ajatella näitä Venäjän Lapin stantsioita edes huonoimpain meidän kestikivarein kaltaisiksi. Niihin kuuluu vain hirsitupa ja lappalaiskota, muita rakennuksia ei mitään. Tuvan on kruunu rakentanut matkustavia varten ja siinä löytyy takka oven suussa, lavitsat ympäri seiniä ja pöytä; myöski samovari, "tshainikka" eli teekannu ja moniaita kuppeja on aina matkamiesten varalla. Kodassa, joka on tuvasta vähän syrjempänä, asuu kyytimiehet perheinensä; ne ovat pitkin matkaa lappalaisia. Me kävimme kaikkiaan viidessä tämmöisessä stantsiassa, nim. Sasheikassa, Jokostrovassa, Rasnjargassa, Maanselässä ja Kitsassa, vaan siellä täällä kuljimme toisten samannäköisten matkatupain sivu, joten luimme niitä yhteensä 9 eli 10. Vaikka itsessään aivan halpoja, ovat nämät matkatuvat kotain rinnalla koko palatseja, eikä niiden hyötyä voi arvata kyllin suureksi näissä äärettömissä erämaissa. Siisteyden puolesta ne eivät antaneet aihetta erityisiin muistutuksiin.
Sasheikassa oli pakko vähän viivähtää vatsan vaatimuksesta, joka päivän vaivojen perästä uhkasi jo ruveta kovin nurkuvaksi. Samovaari tietysti ensin tulelle, sitte päivällä pyydetyt harjukset pataan; ja senjälkeen aljettiin leipä- ja verivarastoamme tutkia. Öljytakkia varovasti käärittiin auki, vaan — voi sitä siivoa, missä se oli! Toinen puoli voista oli sulannut ja hataran kantensa kautta juossut ulos. No mitäpä siitä, takki sai hyvänään pitää mitä oli saanut, ja leipä, itsessäänki hyvänmakuinen, oli vain tullut rasvaisemmaksi. Matkoilla ei ruokahalu tämmöisistä pikkuseikoista katoa.
Ensi kerran eläissämme saimme täällä katsella lapinkotaa. Kyllä on kurja asunto! Se on turpeista tehty kyhäys, muodoltansa kuin ylösalas käännetty pata eli kuppi; laajuus alhaalla voipi poikkimitaten ehkä olla kaksi syltää, vaan korkeus ei ole syltääkään, että sisällä on mahoton pystössä seisoa. Oven suusta kulkee pitkin maata kodan poikki kaksi rinnakkaista hirttä lähes kyynärän verta toisistaan, ja keskellä kotaa leikkaa näitä hirsiä suorakulmaisesti kahet toiset hirret, niin että kodan "lattia" näin on jaettu yheksään eri osaan. Keskimäisessä on tulensija, jonka päällä pata riippuu; savua ja valoa varten on kodan katossa reikä. Huonekaluja ei tietysti kodassa ollut nimeksikään.
Illallisen syötyä lähettiin kohta taas matkaan, koska olimme päättäneet jos mahollista yhteen menoon kulkea Kuolaan asti. Matka kävi nyt veneellä, jota täysikasvuiset lappalaiset Mirona ja Larivon sekä joku poikanen kuljettivat. Vasemmalle kädelle länteen päin jäi Akkalan-lahti, johon Suomen rajalta tuleva Juonnijoki laskee, oikealle kädelle jonku ajan takaa aukeni Dikkeguban-lahti. Suoraan eteemme tuli yöllisen auringon valaisemat, rasvatyynet Imandran selät. Imandran eli niinkuin suomeksi enimmästi sanotaan Imantron järvi, lapiksi Auerjaur, joka on noin 400 jalkaa eli yhtä paljon kuin Oulujärvi ylempänä merenpintaa, ulottuu etelästä pohjaiseen 10 penikuormaa, vaan on keskimäärin ainoastaan 1 penik. leveä; levein selkä Einemannavuonon kohalla järven puolitiessä on Friisin mukaan vain 15 virstaa. Järven suurinta syvyyttä, jota en muista, josko me tiedustelimme, olivat lappalaiset Friisille ilmottaneet 150 jalaksi, vaan itse hän ei sano löytäneensä syvempää paikkaa kuin 66 jalkaa; vertauksen vuoksi sopii muistaa, että Pohjanlahen syvyys on 50—100 jalkaa. Järvessä löytyy tavallisia kalalajeja, niinkuin ahventa, siikaa, haukia, harjusta, j.n.e., rannoilla kasvaa vankkaa koivunsekaista petäjämetsää ja stantsiapaikoissa oli hyviä niittymaita; vaan yhtähyvin sanottiin kaikkiaan järven rannoilla asuvan ainoastaan 15 perettä, joka ei tekisi sataakaan henkeä. Kuinka luotettava tuo tieto sitte lienee ollut; ainakaan ei Akkalan lappalaiset saattaneet olla siihen luetut, sillä ne tekevät yksinään toistasataa henkeä.