— Sinun olisi pitänyt olla käräjillä todistamassa.
— En minä. Mitäs minä siellä. Pelkään minä sellaisia paikkoja.
— Että totuus olisi tullut ilmi ja väärinvannojat joutuneet syytteeseen.
Juttuihinsa ja kahvinjuontiin kyllästyneinä, akat viimein hajaantuivat kotiinsa.
Mutta pian rupesi kylällä kuulumaan, minkälaisilla keinoilla Teemu oli saatu mökistään lähtemään…
Korvat kuumina kuunteli Risumäen isäntä niitä puheita ja hyppyytti
Neulasta talosta taloon muka valheita oikomassa.
Ja Neulanen oli elementissään.
NELJÄSTOISTA LUKU.
Vielä äsken niin hohtavan valkoiset hanget ovat kadottaneet kaiken kauneutensa. Likaisenharmaina ja repaleisina ne retkottavat. Vain jokunen kirkas, aurinkoinen päivä, lämmin yö ja leuto sade, niin niistä ei ole jälellä muuta kuin muisto.
Pienet kevätpurotkin jo hiljalleen ja ujoina mäkien kupeilla lirisevät. Talven kahleista vastikään vapautuneina ne aluksi epäröiden pyrkivät sinne tänne, löytämättä itselleen sitä uomaa, jota myöten niiden on määrä mennä. Monet niistä etsintämatkallaan pian heikot voimansa tyyten kuluttavat ja olemattomiin hukkuvat, mutta ne, jotka yhteisvoimin työskennellen ovat reitin itselleen löytäneet, ne mennä vilistävät jo kaukana laulaen, ja pian ilosta hypellen kohiseviksi koskiksi paisuen kovalla kiireellä pyrkivät emonsa, meren, syvään syleilyyn…