— Onkohan niiden olo keveämpää, jotka ovat heittäneet toisen omasta mökistään ulos kuin koiran pellolle?
VIIDESTOISTA LUKU.
Pimeiden iltojen aika on käsissä.
Vilja valmistuu pelloilla. Ruiskuhilas on jo ehtinyt riiheenkin ja suvitouot odottavat sirppiä.
Maamies myhäilee tyytyväisenä omaa, hiljaista myhäilyään, jonka sävyn outokin huomaa hänen silmiensä kirkkaasta hohteesta.
Tänä vuonna tulee tavallista parempi sato. Ruis näyttää antavan yli odotusten. Suvivilja on rehevää ja suurijyväistä, ja peruna pudistaa niin, ettei tahdo mahtua penkkeihinsä.
Tyytyväisinä istutaan Aholassa pimenevinä syysiltoina avotakan hiipuvan hiilloksen ääressä. Näperrellään mitähän näperrellään, ja sana silloin toinen tällöin naapurille heitetään. Muualla tässäkin pitäjässä on jo aikoja sitten avotakka rautahellaan vaihdettu, mutta Aholan isäntä ei ole vielä tätä esi-isien rakasta uunilaitetta nykyaikaiseksi muuttanut. Ja on siellä Aholassa vielä toinenkin isiltä peritty tapa käytännössä, puhdetöiden teko. Nyt ei tosin ole vielä puhdetöiden aika käsissä, eikä takkaan ole tehty tulta myöskään lämmittämistä varten. Illalliskeittotulien jätteet siinä nyt hiljalleen hiipuvat. Tuli olisi jo sammunutkin, ellei isäntä olisi siihen aterian aikana paria tervaskannonpuolikasta lisäksi heittänyt paremmin niinkuin näkemistä silmälläpitäen. Lamputkin kun ovat vielä kesäkunnossa, ja nykyaikaisia sähkövaloja ei Aholaan ole vielä laitettu.
— Ehtiihän ne sitten hankkia, jos lamppupeli pettää, on isäntä sanonut. Ja kun lamppupeli ei ole pettänyt, niin sähkövalot on jäänyt hankkimatta.
Vankka ja maittava illallisateria on nyt syöty ja tyytyväisin, kylläisin mielin miehet istuvat hiipuvan takkatulen ääressä. Laiskasti kulkee tarina. Hämärä peittää jo avaran tuvan, ja vain vaivoin näkee naisväki korjata ruuanjätteet pöydältä ja pestä astiat. Miesten liikahdellessa heijastuu raukea valo väliin pöydällekin ja varjot seinillä liikkuvat. Silloin naiset kiihdyttävät hetkeksi työtään, mutta pian taas pimeys palaa entiselleen pahoittaen astianpesijät varovaisuuteen. Naisväki supattaa keskenään omia pieniä asioitaan. He eivät tahdo häiritä tuvan torkkuvaa hiljaisuutta eikä miesten rauhaa, kun nämä siinä käsiinsä nojaten, silloin tällöin kylläisinä röyhähdellen, melkein äänettöminä päiväntapahtumia mietiskellen, istuvat.
Takan hehku sammuu vähitellen. Naisväki on lopettanut työnsä ja istujista yksi toisensa jälkeen siirtyy päivän ponnistuksista lepäämään.