Wilhelmi (katsellen vasemmalle). Ellen erehdy, tulee Loviisa par'aikaa puutarhasta.
Gertrud (katsoen). Oivallista, hän tulee kuin kutsuttu! Siis Jaakko asiaan käsiksi; kosi nyt heti!
Jaakko. Nytkö heti?
Gertrud. Se on tietty; ja ole oikein hempeä ja hieno, ettet saisi rukkasia.
Jaakko. Kunhan ne vaan saisin!
Gertrud. Vaan minkä näköinen sinä olet! Kampaa tukkasi ja partasi! Heitä nurkkaan tuo yönuttusi ja pukeudu uuteen mustaan takkiin taikka vielä paremmin frakkiin.
Jaakko. Ei minulla taida frakkia ollakaan.
Gertrud. Entäs se uusi, joka oli päälläsi maisteritutkinnossa?
Wilhelmi. Kunhan vaan koit eivät olisi sitä syöneet. Tule, Jaakko, minä puen sinut oikein prinssiksi!
Jaakko. Sano paremmin alttarille vietäväksi uhriraavaaksi. (Tätille.) Vaan saattepa nähdä, täti, että minä saan rukkaset.