Loviisa. Mikä sitten olisi hyödyllisempää kuin hyvä kirja, erittäin näin opettavainen kuin tämä Wilhelmin teos.
Gertrud. Heitä jo Wilhelmisi! Jaakko kirjoittaa myös kirjoja ja vieläpä paksumpiakin.
Loviisa. Saattaa olla, vaan ne ovat kreikan tai latinankielisiä; minä en niitä ymmärrä. Vaan Wilhelmin kirjat — — —
Gertrud (pikastuen). Jätä toki jo tuo Wilhelmi sikseen! Nyt on muuta mietittävää. Sano, miltä tuntuu olosi täällä?
Loviisa. Kyllä vallan hyvältä; välistä kuitenkin on vähän yksinäistä.
Gertrud. Miellyttävätkö serkkusi sinua?
Loviisa. No kyllä ne ovat hyvin totisia ja sangen harvapuheisia. Jaakko ei ole minua edes nähnytkään. Luullakseni hän on jörömäinen. Sitä vastoin Wilhelmi — —
Gertrud. Niin kai, kyllä, kai. Mutta Jaakko on pohjaltaan hyvä ja kunnon mies, sen sanon sulle.
Loviisa. Sen kyllä uskon; kuitenkin täytyy olla jotenkin rohkea, ennenkuin häntä tohtii katsellakaan. Minusta tuntuu aina ikäänkuin hän olisi minulle vihoissaan. Wilhelmin katsanto on paljon leppeämpi.
Gertrud (äkäisesti). Vai niin! Wilhelmikö on leppeämpi. (Astuen sivulle, vihoissaan.) Kas niin! Tääpä on kaunis juttu, kun yksi este on poissa, on toinen jo edessä. Nyt on taas tyttönen mieltynyt Wilhelmiin. Aivanhan tässä pakahtuu sulasta harmista, kun työ ja vaiva näin käy turhaksi!