Jaakko. Vai niin, vieläkö enemmän?
Wilhelmi. Arvattavasti! Laita vaan luusi pois ja kuuntele tarkasti!
Jaakko. Mutta älä liian kauan enää.
(Menee pensaan taakse.)
Wilhelmi. Se muka olisi tarvis, että tuo vielä tähän tunkeutuisi! Hän näkyy mieltyvän opetukseeni. [Hämmästyen.] Tuhat tulimaista, nyt vasta muistankin olevani vaan Jaakon puhemiehenä! Sama se, miksi valitsi hän minut opettajakseen? Loviisa miellyttää minua, ja enhän nyt enää voi peräytyä, kun kerran pääsin alkuun.
Loviisa (aikoo lähteä).
Wilhelmi (pidättäen häntä). Mihin niin kiire, serkkuni, ettehän toki lähde pois?
Loviisa. Jaakolla varmaan on tärkeä asia puhuteltavana teille.
Wilhelmi. Ei suinkaan. Vaan minulla olisi teille jotain sanottavaa. Minnekäs tuo puheemme pysähtyikään? Tuo ilkiö sekoitti kaikki ajatukseni!
Loviisa. Te lupasitte ruveta opettajaksi.