(Laskeutuu polvilleen ja suutelee Loviisan kättä.)
Jaakko. Aha! Tuoko se oli pää-asia!
(Laskeutuu myös polvilleen.)
Loviisa. Nouskaa ylös; mitä täti sanonee?
Wilhelmi (polvillaan). Se on hänen hartain toivonsa.
Loviisa. Mitä veljenne on sanova?
Wilhelmi. Hänkö? Se on hänen suurin ilonsa; mutta mitä te sanotte, Loviisa?
(Nousee ylös.)
Loviisa (painaen silmänsä alas). Oikeinko te todella rakastatte minua?
Wilhelmi. Minä puhun täyttä totta, Loviisa? Minä en tahdo teeskennellä ääretöntä rakkautta. Mutta oikein koko sydämmestä pidän teistä. Tuo varsinainen, innokas rakkaus kyllä syntyy jälkeenpäin, kunhan nyt vaan suosionne saavuttaisin. Loviisani! Saatatteko minulle lempenne luvata?