Wilhelmi. Siinä sait! Se oli aivan oikein sinulle! Kuka käski sinun sekaantua meidän riitaamme?
Gertrud (kävellen edestakaisin). Tämä ei käy laatuun; muutos on tehtävä ja vielä tänä päivänä! Kylläpä te saatte kyytinne! (Lähenee heitä vakaisena.) Teidän pitää naida! Pari rouvaa pitää tulla taloon! Sitten täytyy teidän ihmistapoihin oppia.
Wilhelmi | (hämmästyen). Taivaan herra! Jaakko |
Jaakko. Herran tähden, täti, älkää taas uudistako vanhaa uhkaustanne!
Wilhelmi. Tule veli, tehkäämme hänelle mieliksi ja mennään syömään!
Gertrud. Ähä! Jopa sattui! (ääneen.) Niin, naida teidän täytyy ja tällä kertaa on se täyttä totta. Minä olen kyllin teille ehdotellut neitosia, valitkaa nyt!
Jaakko. Vieläkö meidän pitää teille taas kertoa, että siinä asiassa on tarkoin tuumailtava.
Gertrud. Ikäsikö sinä tuumailisit? Katsopas peiliin ja ole iloinen, jos joku neito huolisi tuommoisesta harakan hirmusta.
Wilhelmi. Naimiseen on meillä vielä kyllin aikaa. Ei kiirettä kirkkoon, ei hätää häihin! Millä oikeudella te meitä noin kiiruhdatte?
Gertrud. Milläkö oikeudella? Kuka on teidät kasvattanut? Kuka käsillään kantanut? Kuka opettanut seisomaan ja puhumaan? Tosin niin kauas ei teidän muistinne riitä, mutta minä, minä joka olen rakastanut teitä kuin omia lapsiani, minä en sitä ole unhottanut.