Martta: Kylläpä sen nyt pian pitäisi tulla sieltä. Liisa, noudapas se pannu tänne, niin saat kaataa lisää kahvia…
(Liisa menee).
Vieraat: Kiitoksia! Kyllä vain nyt jo piisaisikin!
Martta: No, juokaahan nyt vielä toki.
(Liisa tulee ja kaataa itsekunkin kuppiin kahvia. Martta
tarjoo jälleen nisua jota ei kuitenkaan kukaan enään ota).
Laitolan emäntä: Saapas nähdä, mahtaneeko se Latvalan Erkki enää milloinkaan tulla Amerikasta takaisin?
Taava: Tuskinpa tulee! Se kun on siellä nainutkin, mitäpä hän enään tänne tulee. Ja täällä kun ei hänellä enään ole omaisiakaan jälellä, ei ainakaan läheisiä.
Martta: Niinhän se kyllä Erkin on, että… mutta… (Kuuntelee) Ketähän siellä nyt pihaan ajoi? (Rientää akkunaan katsomaan) Ai! mutta se on varmaan Arviiti!
(Hyökkää ulos. Kuuluu ääniä, ikäänkuin hevosella ajettaisiin pihalle. Vieraat koettavat kukin juoda kiireesti kahvinsa, joutuakseen tervehdyksille. Jäävät sitten kaikin seisomaan, toiset lähemmäksi ovea, toiset etäämmälle. Joni, Sakari ja Martta tulevat).
Martta (Puhuu vuoroin naurun ja itkun sekaisella äänellä, väliin syleillen Jonia): Vihdoinkin, rakas Arviitini olet kotona! Kyllä me olemmekin odottaneet sinua, — tämä päivä varsinkin on tuntunut niin kovin pitkältä… Voi, voi! Monesti olen minäkin ajatellut, että tokko saanen enään poikaani nähdäkään tässä elämässä… Oohoo sentään… Mutta sinäpä Arviitini olet varmaan ollut sairaana, kun olet niin muuttunut ja näyttää kuin olisit laihtunutkin!