Sakari: Onhan se hauskaa nähdä sinuakin elävillä silmillä! — (Liisalle) Nosta se kapsäkki tuonne nurkkaan. (Jonille) Vähennä nyt vaatetta yltäsi ja käy istumaan… Näyttääpä minustakin, kun olisit paljon muuttunut siellä, mutta aikahan se muodon muuttaa.
(Muut huoneessa olijat ovat myös kokoutuneet Jonin ympärille tervehtimään häntä. Joni seisoo tervehdysten aikana hämmästyneenä ja hölmistyneenä heidän keskellään ja liikkuu väliin levottomana. Tervehtii kuitenkin itse kutakin, koska asia hänestä alkaa näyttää huvittavalta).
Taava: No, päivää!… elikkä iltahan tuo jo on. Terve, terve! Vieläkö se Arviiti tuntee minua? Vaikka mitäpä sitä meikäläisistä paljoa… Tuota hyvinkö sitä nyt on voitu?…
Taavetti: Terve, terve!
Laitolan emäntä: Terve!… Täällähän sitä minäkin… Vieläkö se Arviiti muistaa kummivainajaansa… tuota, minun miesvainajanihan se vainaja on, vaikka tuota, olihan se sekin sinun kummisi, niinkuin minäkin…
(Menee istumaan nolostuneena puheestaan).
Haaralan isäntä: Iltaa! Terve, ja tervetuloa! Mitäs sitä kuuluu?…
Eero: Terve, terve! Onpa siitä pitkä aika kun viimeksi tavattiin.
Martta: Niin sanokaas muuta. Kokonaista 12 vuotta, — Mutta riisu nyt, Arviiti kulta, palttoo päältäsi ja käy istumaan. Ja sinä, Liisa, mene laittamaan kahvia… on tainnut jo jäähtyäkin entinen…
Liisa: On se jo vissiin loppunutkin.