— No pojat, mitä teillä on sydämellänne?
Eräs nuorukainen silloin astuu esille, katsoo avomielisesti suoraan silmiin ja lausuu luottavalla äänellä:
— Me olemme päättäneet lähteä Saksaan suomalaiseen sotilasjoukkoon, ja
Helsingistä on meidän käsketty kääntyä tässä asiassa maisterin puoleen.
Tunnen poskeni hehkuvan, olen täydelleen ällistynyt.
Siinä sitä ollaan. Anna pahalle pikkusormi, se vie koko käden.
— Mi — mitä te oikein olette aikoneet?
Vähän pettyneenä toistaa sama nuorukainen ilmoituksensa ja lausuu entistä vakuuttavammin, että hän kerrottuaan asiasta helsinkiläisille tutuilleen sai kehoituksen kääntyä "herra maisterin" puoleen.
— Tämä on jo liikaa! Minäkö opettajanne rupeaisin kiihottamaan teitä nuorukaisia tuollaiseen arveluttavaan yritykseen? Minä kieltäydyn jyrkästi sellaisesta tehtävästä. Sehän on aivan mahdotonta. Te ette voi jättää kouluanne. Ajatelkaa asiaa järkevästi. Ensi vuonna voitte tulla ylioppilaiksi, mutta jos nyt lähdette tuolle perin hämäräperäiselle retkelle, jäävät lukunne kokonaan kesken. Te tulette katkerasti katumaan tekoanne. — — —
* * * * *
— Anteeksi, me olemme päättäneet ehdottomasti, peruuttamattomasti lähteä. Jos maisteri ei suostu neuvomaan meille tietä, käännymme toisten henkilöitten puoleen, ja — — — ei maisterin tarvitse luulla, ettemme me olisi asiaa tarkasti ajatelleet.