Puristimme toistemme kättä ja lähdimme kumpikin kotiimme valmistuaksemme seuraavan päivän työhön.
Pari päivää jälkeenpäin saapui Raumalle eräs nuori varsinais-suomalainen ylioppilas S. ja silloin muutamat raumalaiset joutuivat ensi kerran suoranaiseen kosketukseen ylioppilasten keskuudessa toimivan aktivistijoukon kanssa. Hänen tehtävänään oli taivuttaa raumalaisia merikapteeneja kuljettamaan Saksaan pyrkiviä nuoria miehiä Pohjanlahden yli Ruotsiin. Hän oli täynnä intoa ja nuorukaisille ominaista seikkailuhalua. Kun hän puhui, hehkuivat hänen silmänsä. Hän kertoi ylioppilaspiireissä vallitsevasta yleisestä innostuksesta asiaan ja monista yhteisistä tovereistamme, jotka olivat jo lähteneet. Tunsin useita noista miehistä ja tiesin, etteivät he ainakaan olleet, kuten epäluuloiset joskus arvelivat, rappiolle menneitä opiskelijoita, vaan ainakin osaksi ylioppilaskunnan parhaimmistoa, joitten luvut olivat menestyneet hyvin.
Asialla oli salaperäinen tenhonsa. Joka kerran sai sen kuulla, ei enää voinut lakata sitä ajattelemasta. Olihan yritys ennenkuulumaton kansamme historiassa. Ja onko koskaan rikos taistella sorretun kansan vapauden puolesta? Eikö koko ihmiskunnan historia laske vapaustaisteluja jaloimmiksi kaikista vaiheistaan!
Oli itsestään selvää, että tämä nuori, Suomen vapauden kantajoukko myöskin propagandalehdillä ja kirjallisuudella ajoi asiaansa. Muiden muassa mainittu Raumalle saapunut ylioppilas S. toi mukanaan jäljennöksen salaisesta Suomen nimismiehille jaetusta käskykirjeestä, jossa määrättiin laajat rantaseudut tyhjennettäviksi ja asukkaat siirrettäviksi keski-Suomeen, maan sydänseutuihin siinä tapauksessa, että saksalaiset tekisivät maihinnousun Suomen rannikolle. Uudet suunnitellut loukkaukset perustuslakejamme vastaan kulkivat jo uhkaavina hulluina kansassa, samoin venäläisten vaatimus Suomen pakottamisesta ottamaan osaa sodan rasituksiin — sodan, johon kansallamme ei ollut pienintäkään harrastusta, ei ainakaan taisteluun Venäjän puolella.
Ylioppilas S:n suunnitelma Raumalla epäonnistui. Yritys huomattiin mahdottomaksi yksin sen perinpohjaisen tarkastuksenkin vuoksi, minkä alaiseksi jokainen lähtevä laiva satamassa joutui. Jo itse satamaan pääsy oli sangen vaikea. Pääsyynä epäonnistumiseen oli kuitenkin eräs jo Helsingissä tehty erehdys. Asia jäi sikseen, mutta muutamat Raumalla asuvat vasta valmistuneet virkamiehet ottivat tehtäväkseen ohjata länsi-Suomen miehiä Saksassa perustettuun suomalaiseen pataljoonaan.
Kului sitten viikkoja iloisessa jännityksessä. Ne henkilöt, jotka olivat tietoisia suomalaissaksalaisesta liikkeestä, sulautuivat vähitellen muista eroavaksi seurapiiriksi, jolla oli sama tehtävä sekä salaisuutenaan että suoritettavanaan. Näistä hetkistä asti alkoivat venäläiset tuntua vihollisiltamme, sillä aavistimme, että taistelu kerran oli alkava, ja kaikki kunnon Suomen miehet tulisivat ottamaan siihen osaa.
Itse asiassa oli Raumalla majaileva upseeristo sivistynyttä, verrattain miellyttävää väkeä. Varsinkin komendantti oli aina hyväntahtoinen, mukautuva mies, jonka vaatimukset rauhallisella keskustelulla voitiin tinkiä vähäisimpään määräänsä. Seurassa he olivat mitä kohteliaimmat, kutsuivatpa useita kaupunkilaisia juhliinsa, näytelmäiltoihinsa, joista taas oli seurauksena vastakutsuja y.m. Mutta kaikki tuo kohteliaisuus tuntui kuitenkin molemmin puolin pakotetulta. Juopa venäläisten ja suomalaisten välillä oli kerta kaikkiaan jo kasvanut kiinnisolmiamattomaksi. Useissa piireissä jyrkästi paheksuttiin sitä, että suomalaiset sivistyneet henkilöt yleensä voivat seurustella venäläisten kanssa, ja meikäläiset alkoivat katsoa noita kutsumattomia vieraita suorastaan vihollisiksi. Myöskin Rauman yhteislyseon elämään nämä henkilöt erään ikävän tapahtuman yhteydessä tulivat vaikuttamaan herättäen suurta mieltenkuohua.
Eräänä myöhäisenä marraskuun iltana sattui omituinen, ratkaiseva tapaus, joka teki käännöksen alkamaltamme uralta mahdottomaksi. Istuin parhaillani kotokamarissa ainevihkojen korjaustyössä. Ovelle koputettiin.
— Sisään!
Kolme seitsemännen luokan poikaa astuu huoneeseen. He ovat hiukan hermostuneita, toivottavat hyvää iltaa, mutta kukaan ei saa oikein sanaa suustaan.