Vain kuria, yksinomaan kuria oli tiukattu aamusta iltaan tälle vapaajoukolle. Hyvää kuria ja järjestystä vastaan tietenkään ei kenelläkään ajattelevalla ihmisellä ole mitään sanomista. Mutta suomalaisen vapaajoukon kasvatuksessa olisi tarvittu jotain muutakin — isänmaallisen hengen ja mielialan vireillä pitoa, henkistä kasvatusta, ja se puoli oli laiminlyöty. Saksalaiset upseerit epäilemättä tajusivat puheena olevan puolen sotilaskasvatuksessa. Onhan heillä jo miltei sodan alusta alkaen ollut käynnissä laaja isänmaallinen opetustoiminta. He pitivät kyllä esitelmiä meikäläisille ryhmän ja joukkueen johtajille. Miten paljon jaloja neuvoja ja kokemuksia he antoivatkaan noissa selväpiirteisissä esityksissään! Mutta miehistöä varten ei mitään sellaisia tilaisuuksia valmistettu. Nuo siemenet lankesivat, muutamia ilahuttavia poikkeuksia lukuunottamatta, maaperään, joka silloin vielä oli liian kehittymätön niitä omaksumaan ja tekemään muillekin hedelmää kantaviksi. Kaiken lisäksi oli olemassa liian suuri juopa miehistön ja päällystön välillä pataljoonassamme. Aluksi nämä eivät ymmärtäneet toisiaan nimeksikään ja kauan kului ennenkuin he vihdoin oppivat yhteisten vaarojen, vaivojen ja kärsimysten aikoina, monta syvää syytöstä ja katkeraa soimausta sekä tehtyään että kärsittyään, käsittämään olevansa samaa kansaa, jonka esi-isät yli 700 vuotta ovat eläneet rinnakkain samojen kohtalojen alaisina, kansaa, jonka kummallakin kieliryhmällä on sama kohtalo, sama tulevaisuus — yhtä Suomen kansaa. Olen vakuutettu että valistunein, järkevin osa sen on ymmärtänyt. Seuraavat ajat ja tapahtumat ovat mielestäni sitä todistaneet. Tämän joukon kokemukset ovat olleet siksi kovat, että ne ovat olleet enemmän kuin ennen kokonainen ihmiselämä omiaan avartamaan käsitteitä, sovittamaan vastakohtia ja laajentamaan näköpiiriä. Ehkä on joukossa niitäkin, jotka eivät ole tässä suhteessa mitään oppineet eivätkä mitään unohtaneet, kuten historia lausuu Stuart-suvun jäsenistä vanhassa Englannissa.
Leirillä olo-aika oli yleensä hengetön, raskas aika. Vain pienessä tuttujen piirissä oli harvoilla suomalaisilla ylioppilailla mahdollisuus edes henkevämpään keskusteluun. Saatetaan syyttää näitä siitä, etteivät he yrittäneet saada leirielämää henkevämmäksi, panna toimeen yhteisiä isänmaallisia iltoja, esitelmätilaisuuksia y.m. On luonnollista, että he sen olisivat tehneet, jos sellainen olisi ollut mahdollista. Mutta tavallisina sotilaina heillä ei ollut mitään sanomista, ei lupaa eikä tilaisuutta esiintyä. Sotalaitoksessahan yleensä kaiken tulee alkaa ylhäältäpäin, eikä meidän joukossamme sotilaan suvaittu esiintyä esitelmänpitäjänä, ennenkuin vasta Libaussa olot tässä suhteessa muuttuivat. Näin ollen jokainen hiljaa kokosi katkeruuden sydämeensä arvellen, että tottapahan olot kerran Suomessa muuttuvat.
Majuri Baier, jolle suomalainen pataljoona oli lempilapsi, hänen tulevaisuutensa, kunniansa ja ylpeytensä, ryhtyi tarmokkaasti vastustamaan pataljoonan keskuudessa syntyneitä hajoittavia virtauksia. Aluksi hän antoi miehistölle pitkän julistuksen, joka innokkaasti luettuna ja pohdittuna kiersi kämpästä toiseen. Koko julistuksen sävy kuitenkin todisti, ettei kunnon majurimme ollenkaan tajunnut tilannetta eikä ymmärtänyt suomalaista luonnetta.
Mitä oli majuri Baierilla sanottavana tyytymättömille suomalaisilleen? Hänen julistustaan odotettiin jännittyneinä. Toivottiin saatavan jotain selvityksiä tulevaisuudestamme, asiamme mahdollisuuksista, valaistusta meitä ympäröivään pimeyteen.
Majuri Baier muistutti miehille, mitä kaikkea hyvää Saksan hallitus ja ennen kaikkea hän itse oli meille tehnyt. Saksa oli antanut meille ruuan, aseet, vaatteet, oli kustantanut matkamme Suomesta asti, oli antanut meille ilmaiseksi kunnollisen sotilasopetuksen, ja nyt pataljoonassa vielä mukistaan eikä ymmärretä olla kaikesta tästä kiitollisia. Julistuksen loppuosassa hän kyllä lausui suoria, miehekkäitä sanoja velvollisuuksistamme omaa isänmaatamme kohtaan.
Julistus ei paljonkaan miesten mieliin tehonnut, mutta kuohunta pataljoonassa alkoi vähitellen tyyntyä itsestään, kun vastakkaiset mielipiteet aikansa olivat taistelleet. Ajatteleva aines huomasi, että jos Suomen asiaa todella tahdottiin ajaa, oli taistelua jatkettava, oli tyydyttävä, luotettava Saksan voimiin, kykyyn ja haluun toteuttaa Suomen itsenäisyyspyrkimykset.
Jonkun päivän kuluttua majuri kutsui muutamia miehiä kustakin komppaniasta puheilleen selvittäen heille tilannetta ja tehtäviämme omaltamme ja Saksan kannalta katsoen.
Pataljoonan esikuntakämpän edustalla olevalle kentälle muodostettiin tuo sotalaitoksessa tuttu nelikulmio, jonka yksi sivu jää avoimeksi. Majuri astui piirin keskelle ja puhui — aluksi pisteliäästi, mutta sitten vakavasti taistelumme välttämättömyydestä.
"Minulle on kerrottu", hän lausui, "että pataljoonassa vallitsee tyytymättömyys, että pataljoona ei halua taistella. Minulle on kerrottu, että te haluaisitte lähteä johonkin rintaman taakse. Mitä te siellä tekisitte, en tiedä! Sitten hän ilmoitti, ettei hän, eivätkä muutkaan saksalaiset upseerit voi kuulua joukkoon, joka ei taistele rintamalla. Jo yksistään sillä tosiseikalla, että pataljoona taistelee saksalaisten rinnalla yhteistä vihollista vastaan, on suuri merkitys. Tulevissa rauhanneuvotteluissa voidaan silloin vedota tähän tosiasiaan ja Saksassa se herättää myötätuntoa kaikissa piireissä Suomen toiveita ja pyrkimyksiä kohtaan.
"Älkää luulko", hän jatkoi, "että isänmaanne vapaudelle on välttämätöntä että taistelut käydään itse Suomen maassa. Isänmaallenne päinvastoin on parempi, että se säästyy sodan kauhuilta. Ei Irlannin kohtaloa ratkaista Irlannissa, eikä Suomenkaan kohtaloa Suomessa käydyillä taisteluilla, vaan Europan suurilla sotatantereilla yhteensä. Kun siellä voitto saavutetaan, silloin vasta on teidänkin isänmaanne vapaus turvattu. Minulle on kerrottu, että te tahdotte lähteä Suomeen taistelemaan, mutta me tiedämme, että Suomessa tätä nykyä on noin 100000 venäläistä sotilasta. Mitä tämä pieni joukko voisi sellaiselle ylivoimalle? Se tuhottaisiin heti, saamatta aikaan mitään hyötyä isänmaalleen. Kaiken lisäksi Ruotsi ei laske meitä maansa lävitse, Suomenlahti taas on täynnä miinoja. On olemassa vain yksi tie Suomeen, se on taistellen avattava. Tuolla on se tie, (hän näytti kädellään itää kohti) tuolla on tie!