Tässä oli mahdoton tehdä mitään ja yhtä mahdoton olla mitään tekemättä. He saivat lopultakin tietää, mitä tahtoivat. Omatunto kyllä soimasi, syytti, kalvoi kauan. Seuraavat päivät olivat raskaita, epätoivoisia. Olisiko pitänyt vielä puhua heidän vanhemmilleen? Ehkä he sittenkin laskivat hätävalheen selittäessään vanhempiensa suostuvan lähtöön. Sehän olisi perin inhimillistä sekin.
Mutta lukukauden loppu läheni. Heidän vanhempansa olivat kaukana maalla. Kaikkia heitä oli mahdoton tavata.
Siitä hetkestä asti oli itsestään selvä asia, että heidän opettajansa oli lähteminen samaa tietä. Olihan mahdotonta saada enää mitään rauhaa tämän illan jälkeen.
Ja siellä kaukana vieraassa maassa kaikki Rauman pojat kohtasivat toisensa, äkseerasivat samalla harjoituskentällä. Eri teitä, kukin omine seikkailuineen ja kokemuksineen he saapuivat leirille ja — — kaikki he Suomen vapaustaistelun päätyttyä näkivät jälleen kotinsa ja vanhempansa.
MATKA.
Turun asemasilta vilisee väkeä. Maalaiset ovat käyneet kaupungissa jouluostoksillaan ja palaavat koteihinsa paikallisjunissa. Virkamiehet matkustavat pyhiä viettämään perheidensä tai sukulaistensa luo maaseudun talvisen luonnon rauhaan, kauaksi kaupungin työstä ja hälinästä ihailemaan lumisia metsiä ja hankikenttiä. Kaikilla on kiire, ja kaikki ovat hyvällä tuulella. Joulujuhlan ajathan yhä vieläkin tuovat ihmeellisen onnentunteen ihmisten rintaan.
Asema on täynnä väkeä ja sähkölyhtyjen hohteessa siellä käy vilinä kuin muurahaispesässä.
Juna pohjoiseen lähtee 10 minuutin kuluttua. Se alkaa jo täyttyä väestä. Santarmit kulkevat valppaina edestakaisin tutkien matkustajia. Voihan sitä liikkua kaikenlaisia epäiltäviä henkilöitä sota-aikana kaikenlaatuisilla asioilla.
Pahan ilman linnut!
Ja pahaksi on todella ilma käynytkin — koleaksi. Pakkasta on 25 astetta, ja rannikkoseudun kosteus lisää sen tuntuvaisuutta.