Saattoi arvata, että jotain erikoista oli tekeillä, että Kuurinmaan rintama oli vaarassa ja että sen puolustukseksi koottiin kaikki käytettävinä olevat reservit. Sotilas saattoi vain arvailla tapahtumien kulkua. Hänelle ilmoitettiin sotatilanne vasta oikean hetken tullen.
Kello 4 iltapäivällä komppaniat marssivat täydessä taistelukunnossa asemalle. Pitkät junat siellä jo odottivat vieden suomalaisen joukon kohti tuntemattomia kohtaloita.
Oli tähtiyö, kirkas, hyytävän kylmä. Miehet makasivat vieri vieressä vaunun lattialla saadakseen toisistaan lämpöä ja suojaa jäätävää viimaa vastaan. Kaikki olivat ääneti. Kuurinmaan autiot kylät ja jylhät metsät siintivät salaperäisinä, pimeinä ja uhkaavina talviyössä. Seuraavana päivänä saavuimme Tukkumin kaupunkiin. Täällä oli hämminki yleinen. Nyt saatiin tietää, että venäläiset olivat alkaneet voimakkaan yleishyökkäyksen useissa kohdin noin sadan kilometrin rintamalla ja muutamissa paikoin onnistuneet murtautumaan läpi. Näillä seuduin käytiin paraillaan ankaria taisteluita. Jääkäripataljoona oli määrätty reserviksi toistaiseksi Tukkumiin.
Yöllä kello 1 hälyytys. Taas kimpsut kokoon ja junalla Mitauta kohti. Idässä tulet välähtelevät taivaanrannalla, alkaa kuulua tykkien jyminä. Saavumme pienelle Ersel-nimiselle asemalle, mistä alkaa ankara koko päivän kestävä marssi taistelukenttää, Skangal-kylää kohti. Tykkituli on ankara, taukoamaton laajalla alueella. Vastaan tulee rekiä, ja niissä haavoittuneita, paleltuneita. Levähdyspaikoissa tapaamme ajomiehiä. Nämä tietävät kertoa, että venäläiset olivat yöllä valkeihin paitoihin pukeutuneina äkkiarvaamatta tehneet ankaran hyökkäyksen jäätyneen suon yli seudulla, missä suon sulana ollessa tuskin oli vihollista näkynytkään. Vanhat maanpuolustajat eivät osanneet vaaraa epäilläkään ja tulivat täydelleen yllätetyiksi. Varsin ankarasti kuuluvat lättiläiset joukot taistelleen ja yleensä saattoi sanoa vihollisen yleishyökkäyksen tarkoituksena olevan valloittaa Mitau ja Tukkum sekä ehken karkoittaa saksalaiset koko Kuurinmaalta.
Saavumme Sumarak-nimiseen kylään, jossa ensi kerran koko vuorokauden kuluessa yritetään aterioida. Mutta juuri kun komppania on kokoontunut ruokaa hakemaan, kaikuvat jälleen komennot, - uusi hälyytys! Venäläiset hyökkäävät Piken kylään. Metsien läpi rämpien komppaniat pyrkivät Aa-joen rannalle estämään vihollista joen yli pääsemästä. Miehet ovat aivan uupuneet, nälkäiset, välinpitämättömät. Lähetti saapuu kertoen ryssien ankaran taistelun jälkeen valloittaneen Piken kylän. Ilta pimenee. Pitkinä jonoina komppaniat käyvät leveän Aa-joen yli kiivaassa kuulasateessa, jossa muutamia lievästi haavottuu. Joessa on jään päällä vettä, saappaat kastuvat ja jäätyvät kivikoviksi. On mahdoton saada niitä pois jalasta.
Vihdoin 13 tuntia kestäneen yhtämittaisen marssin jälkeen 3:s komppania majoittuu suureen kylään jokirannalla. Kenttävahdiksi määrätty komppania saa valvoa yönsä 25 asteen pakkasessa hangella.
Olemme ainoat reservit. Venäläiset ovat edenneet useita kilometrejä, lähes joen rannalle asti, vallaten enimmät saksalaisten patterit tällä kohdalla. Koska tahansa voidaan odottaa heidän hyökkäävän Aa-joen yli. Maanpuolustajat ovat aivan kuohuksissaan. "Dicke Luft, dicke Luft!" he murisevat, täällä on kaikki päin mäntyä. Tulitte viime tingassa.
Epäilemättä oli suomalaisen jääkäripataljoonan tulolla merkityksensä. Maanpuolustajat saivat uutta luottamusta ja toivoa. Niin hyvä maine oli vielä suomalaisilla, että erään korkean upseerin kerrotaan sanoneen, että hän luottaa enemmän meidän pataljoonaamme kuin rykmenttiin vanhoja maanvartiomiehiä. Varmastikin venäläiset jo olivat nähneet apujoukkojen tulon.
Samana yönä tapahtui monta hullunkurista kohtausta suomalaisten ja saksalaisten välillä, jotka viimemainitut eivät tietäneet mitään meikäläisistä. Eräs luutnantti putosi pimeässä ojaan, jolloin pari ohikulkevaa jääkäriä tuli häntä auttamaan tielle, samalla laskien tavallisia kompasanojaan. Luutnantti kauhistuksissaan tapaili revolveriaan kysyen: "Ketä te olette?" — "Suomalaisia", selittivät pojat ja kesti kauan ennenkuin luutnantille selvisi, että hän oli uskollisten liittolaisten keskellä.
Eräs aliupseeri taas saapui majoituspaikkaamme aamun sarastaessa yksinään kyselemään joitakin konekiväärejä. Kylmät väreet kulkivat hänen selkäpiitään pitkin, kun meikäläiset tylysti vastasivat: "verstehe nicht" (en ymmärrä). Viimein eräs saksantaitoinen selvitti jutun.