"Die Gefächtstätigkeit in Tirol, Kärnten und am Isonzo ist merklich aufgelebt. Deutsche Artillerie hat in den Feuerkampf eingegrüfen; deutsche und österreich-ungarische Infanterie hat heute morgen bei Flitsch, Tolmein und im Nordteil der Hochfläche von Bainsizza die vordersten italienischen Stellungen genommen."

Sen jälkeen kasvoivat vanki- ja saalisluvut huimaavasti:

25 p:nä illalla ……. vankeja 10,000 26 " " ………. " 30,000, tykkejä 300 28 " " ………. " 100,000, " 700 j.n.e.

Italialaisten kärsimä musertava tappio herätti armeijassa kaikkialla hilpeätä riemua. Saksassa yleensä italialaiset olivat perin huonossa maineessa sotilaina ja heitä halveksittiin jo sodan alusta asti keskusvaltain liiton pettureina. Voitonsanomia heidän sanomalehdistönsä toistaiseksi ei ollut tilaisuudessa julistelemaan, mutta sitä kiivaampina tavottelivat sen kostonhuudot Itävallan sydänseutuja. Nyt sitä kohtasi uusi ankara koettelemus. Pilalehdet olivat täynnä kuvia sadeilmoista, joissa kenraali Cadorna sateenvarjo murskana turhaan yritteli suojata Lombardiaa vedenpaisumukselta. Lustige Blätter julkaisi ivarunon "Italiens Ca-dornenweg", josta alku kuului:

"Er hatte sich gerade vorgenommen,
ein Bischen Triest in Besitz zu bekommen.
Und hatte für sich und seine Gesellschaft
die Siegesbericht per Draht in Bereitschaft.
— Bei dieser Gelegenheit sollt’s ihn begegnen,
dass es zu regnen, Feuer zu regnen
Begann, das Wetter war ihm
nicht hold. Da fühlte Cadorna sich aufgerollt!"
— — — — — — — —
"Wie dieser Feldzug vertan und verkracht
das hat noch kein anderer vorgemacht.
Dies nennt man: Die zwölfte Isonzoschlacht!"

Saksalaiset ja itävaltaunkarilaiset tunkeutuivat voitokkaina kuin muinoin gootit ja longobardit Lombardian puutarhaan, ollen tällä kerralla sekä ruumiillisesti että henkisesti sen asujamia etevämmät…

Marraskuun alkupuolella kuului sitten jälleen uutisia Venäjältä. Tuli tieto uudesta vallankumouksesta ja 12 päivän illalla tiesivät sanomalehdet kertoa, että Venäjän uuden hallituksen johtajat Lenin ja Trotsky ovat ehdottaneet aselepoa. Siinä oli tehty todella ensi yritys rauhan aikaansaamiseksi ja tämä tieto herätti koko Saksassa vilpitöntä iloa. Saksa oli ehdottomasti saavuttanut suuren voiton. Koko itärintama lakkasi taistelemasta. Nuo sadattuhannet vanhat maanpuolustajat, jotka vuosikausia olivat sen pitäneet lujana ja järkkymättömänä, saivat lepoa. Itärintamalla oli puolustusväkenä etupäässä vain sotavanhuksia, perheenisiä, jotka olisivat ansainneet jo ikäänsäkin katsoen saada viettää lopun elämäänsä rauhassa. Näitä miehiä vastaan olivat Venäläisten parhaat nuoret voimat taistelleet. Saksalaisten täytyi taistella etulinjassa yhtämittaa kuukaudet, vuodet. Harvoin pääsivät joukot pariksi viikoksi lepäämään. Venäläisillä oli varaa vaikka joka viikko vaihtaa etulinjan puolustajia ja suoda heille lepoa. Ja kuitenkin rintama oli kestänyt. Mitään voitonhuumausta ei Saksassa havainnut. Varsinkin sosialistilehdet jyrkästi kielsivät asettamasta Venäjälle rauhanteossa liian rasittavia ehtoja. Suuria sanoja ei tämän voiton kunniaksi pidetyissä puheissa kuultu. Kaikkialla saattoi havaita vain helpotuksen tunteen ja ilon ensimäisten rauhanneuvottelujen alkamisen johdosta. Ja Venäjän kansa myöskin halusi rauhaa, se oli kukistunut sotakiihkoilijat. "Hallitus antaa ennen surmata itsensä kuin lakkaa puolustamasta valtakunnan kunniaa ja riippumattomuutta", kertoivat Saksan sanomalehdet Kerenskin lausuneen esiparlamentissa ja lisäsivät: "Kerenski on paljon puhunut verestä ja raudasta, mutta Bismarck-ainesta tässä Venäjän Gambetta'ssa ei ollut!"

* * * * *

Näinä aikoina saattoi pataljoona jo sanomalehdistä seurata tarkalleen Suomen oloja. Suomen itsenäisyysjulistus joulukuun 6 päivänä tuotti Libaussa jääkäreille yhtä suuren ilon kuin kansalaisille kotimaassakin. Vaikeampi oli kaukaa nähdä niitä syviä ristiriitoja, mitkä raivosivat näinä historiallisina hetkinä kotimaassamme. Tunsimme kyllä punakaartin toiminnan, suurlakot, mellakat y.m., mutta arveltiin, että venäläisten poistuttua maasta Suomen olot järjestyvät itsestään. Vasta edustaja Yrjö Sirolan sanat eduskunnassa selvittivät meille tilanteen. Edustaja Sirola tunnusti silloin suoraan, että venäläinen sotaväki aiottiin pitää maassa punakaartin tukena. Päämääränä siis oli saattaa Suomi bolshevsmin pyörteisiin ja avata tälle meidän kotimaamme yli tie länsi-Europaan. Jääkärien joukossa oli paljon kunnon sosialisteja, mutta heihin oli jo imeytynyt tuo saksalainen järjestysvaisto ja he olivat mielenkiinnolla seuranneet Saksan sosialismin rauhallista oikeustaistelua. Jätättää Suomi venäläisten sotilaslaumojen tallattavaksi, antaa näiden mielin määrin sekautua isänmaamme oloihin — jättää Europan kansanvaltaisin maa, jonka olot ja laitokset olivat kehittyneet länsimaisen järjestyksen pohjalla, bolshevismin kokeilukentäksi — se tuntui mahdottomalta.

Kuin salama kirkkaalta taivaalta iski suomalaiseen pataljoonaan tieto vallankaappauksesta Suomessa ja kansalaissodan puhkeamisesta. Kulkiessaan hävitetyllä, autiolla Kuurinmaalla ja koko rintamalla olonsa aikana olivat miehemme jo tarpeeksi saaneet kokea, omin silmin nähdä sodan ankaruuden, sen kauhut ja kärsimykset. Jyrkästi ja katkerasti he tuomitsivat ne henkilöt, jotka mielettömyydessään olivat vetäneet sen kirouksen yli synnyinmaamme.