— Tuolla on huviloita, tuolla tullimiesten majat j.n.e.
Raskasta on nousta liikkeelle, jalat puutuneet, turvonneet kiivaasta kävelystä ja uupumuksesta. Ne liikkuvat kuin jäätyneitä puupölkkyjä pitäisi perässään laahata, mutta ne liikkuvat kuitenkin ja Haaparanta kasvaa edessämme.
Ensimäisten majojen luona kohtaamme ruotsalaisia tullimiehiä.
— Onko kiellettyä tavaraa mukana? he utelevat. Jokisalo selittää tavarain laadun ja pienten matkalaukkujemme sisällön, ja siinä vasta huomataan, että eräs innokas musiikkimes ei ollut raskinut luopua viulustaan, vaan kulettanut senkin mukanaan toivoen saavansa raskaina hetkinä sen sävelistä lohdutusta.
— No olen minä nähnyt jos jotakin tänne tuotavan, mutta en vielä viulua, nauraa oppaamme.
Satamassa on ruotsalainen sotilaspatrulli vastassa.
— Mitä miehiä te olette? kysyy aliupseeri tiukasti.
— Työmiehiä.
— Missä asutte?
— Savinaisen talossa, vastaa opas arvelematta. Sotilaat tarkastelevat kutakin kiireestä kantapäähän, asettuvat joukon ympärille.