Kuurinmaan hallitsevana väestönä on monessa suhteessa mielenkiintoinen baltilais-germaaninen kansanaines. Nuo uljaat, valkeat linnat ja hovit sirosti kalustettuine huoneineen, kirjastoineen, villeine puistoineen, kaikkineen, ovat omiaan herättämään harrastusta sitä väestöluokkaa kohtaan, joka tässä kaukaisessa, harvaan asutussa ja vähän huomiota herättäneessä maankolkassa on ollut sivistyselämän kannattajana. Baltilaisen ylimystön suhde maan rahvaaseen on ollut herran suhde palvelijaan, ja luultavasti sen omallatunnolla suureksi osaksi on Kuurinmaan lättiläisen kansanaineksen kurja alkuperäisyys ja kehittymättömyys. Hovien asukkaat ovat viettäneet päivänsä ruhtinaallisen komeasti, epäilemättä olleet lahjakasta sivistynyttä väkeä, mutta heillä ei ole ollut mitään harrastusta lättiläisen kansanaineksen henkiseen kohottamiseen. Missä ikinä vieläkin hovin herra, rouva tai neiti liikkuu avaroilla vainioillaan, siellä alustalaiset lankeavat polvilleen, ryömivät "armon" luo suudellakseen hänen vaatteidensa liepeitä.
Jos tuo baltilaisylimystö siis tässä suhteessa kantaakin vanhoja syntejä hartioillaan, on se kuitenkin mielenkiintoinen juuri erikoisasemansa vuoksi. Vuosisatojen kuluessa se on säilyttänyt germaanisuutensa ja omintakeisen kulttuurinsa, elänyt halki aikojen läheisessä henkisessä yhteydessä siihen maahan, missä sen veriheimolaiset asuivat, onpa vielä täällä Kuurinmaan metsäseutujen hiljaisuudessa elänyt omintakeista, henkisistä harrastuksista rikasta elämää. Ja lopuksi ei voi olla mielenkiinnolla seuraamatta niitä sisäisiä taisteluja ja ristiriitoja, mitä maailmansodan valtavista, yllättävistä tapahtumista koitui Kuurinmaan baltilaiselle väestölle. [Muist. Kuurinmaan saksalaisetkin nimittävät itseään balteiksi, mitä nimitystä kansatieteellisesti käytetään ahtaassa merkityksessä liettualaisista ja lättiläisistä.] Kun Mitau koko pataljoonamme rintamalla-olon aikana oli sen toiminnan lähtökohtana, keskipisteenä, siellä kun asuivat pataljoonan komentajat ja esikunta, siellä kun oli suomalaisten sairaala ja lepokoti, herättänee ehkä lukijoissakin mielenkiintoa seuraava "Mitauische Zeitung"-lehden seiostus tämän kaupungin joutumisesta saksalaisten haltuun elokuussa v. 1915.
"Kun suuri maailmansota puhkesi, joutuivat Kuurinmaan saksalaisbaltilaiset asukkaat todella traagilliseen ristiriitaan — sydämen ja velvollisuuden ristiriitaan. Sydämen äänen mukaan he olivat, heidän täytyi olla, elleivät tahtoneet kieltää koko entisyyttään, saksalaisten puolella. Velvollisuus taas vaati päinvastaista. Mutta yksikään baltilainen ei horjunut edes silmänräpäystäkään. He kaikki pakottivat, vaikkakin syvintä tuskaa tuntien, sydämensä vaikenemaan ja tekivät velvollisuutensa valtiolle täydelleen ja kaikilla aloilla, upseereina, sotilaina, virkamiehinä, alamaisina.
"Hallituksen, vaikkakaan se ei ollut heille suopea — baltilaiset ovat jo ammoin oppineet, että Venäjän hallituksen hyväntahtoisuuteen heidän ei kannata luottaa — vain yksinkertaisesti järkevän hallituksen, joka olisi katsonut omaa etuaan, olisi pitänyt suopeasti kohdella baltilaisia nähdessään, miten he suhtautuivat tuohon vaikeaan ristiriitaan.
"Vaan mitäpä tapahtui?
"Alkoi saksalaisvaino, jota pahempaa tuskin saattoi ajatella. Se alkoi siten, että kaikki saksalaisten yhdistysten koulut, sitten itse yhdistyksetkin, suljettiin. Seurasi sitten kielto saksankielen käytöstä julkisuudessa, mutta julkisuus taas oli kaikki, mikä oli oman kodin seinien ulkopuolella. Tämän kiellon rikkojat tuomittiin suuriin rahasakkoihin tai vankeusrangaistuksiin. Lapsiinkaan nähden ei tehty poikkeusta ja nämä joutuivat yhä uudestaan rangaistuksen alaisiksi.
"Sitten ryhdyttiin tuohon vanhaan keinoon — karkoittamiseen hallinnollista tietä.
"Ilman mitään oikeuden tuomiota täytyi lukemattomien balttilaisten lähteä itään aina Siperian kaukaisimpiin seutuihin saakka. Monet monituiset kytkettiin vankikomeroihin. Mitä vaarattomimpia ihmisiä, raihnaisia vanhuksia, kunnianarvoisia rouvia ja lapsiakin kohtasi tuo onnettomuus samoin kuin maan huomatuimpia ja ansiokkaimpia miehiä. Mitä typerin ja kurjin ilmianto riitti usein aikaansaamaan tuon ankaran kohtalon iskun.
"Suuri on niiden lukumäärä, jotka ovat kärsimysten tiellään menehtyneet tai kuolleet Siperian vankikomeroissa. Vielä useammat odottavat raskainta puutetta kärsien lopullisen vapautuksen hetkeä.
"Kaiken lisäksi tuli vihdoin ero kodista ja konnusta, vaimosta ja lapsista, hävitys ja rosvoaminen. Maa piti tehtämän erämaaksi, sen asukkailta riistettiin kaikki oikeudet ja he joutuivat täydelleen ryöstönhaluisten, häikäilemättömien virkamiesten uhreiksi. Se menettely katkaisi kaikki siteet, se vieroitti uskollisimmatkin hallituksesta. Baltilaiset eivät rikkoneet välejään hallitukseen, hallitus itse rikkoi välit ja sysäsi luotaan nuo ihmiset, jotka eivät koskaan olleet antaneet aihetta muihin syytöksiin kuin siihen, että he olivat syntyneet saksalaisista äideistä ja loukkaamatta alamaisvelvollisuuksiaan tahtoivat olla saksalaisia kuten heidän esi-isänsäkin olivat olleet. Se — heidän saksalaisuutensa oli heidän rikoksensa, sillä sodan päämäärät eivät koskeneet ainoastaan Saksaa, vaan koko saksalaisuutta, mikä oli hävitettävä, perin pohjin kitkettävä maasta.