"Tällä kannalla olivat asiat Kuurinmaalla. Silloin astuivat saksalaiset soturit voittoisa saksalainen miekka kourassaan maahan. Kahdella sysäyksellä he valtasivat maan, ensin Libaun ympäristöineen, sitten keskeytymättömällä, voitokkaalla hyökkäyksellä koko alueen Väinäjokeen ja Kuurinmaan pohjoiskärkeen saakka. Vain pienet alueet jäivät vielä venäläisten käsiin.

"Mitaun asukasten tila oli venäläisvallan viime päivinä muodostunut kerrassaan sietämättömäksi. Jokainen yksityinen henkilö tunsi turvallisuutensa uhatuksi ja uskalsi tuskin liikkua kaduilla. Poliisi ja sotilaat ottivat kiinni nuoret miehet ja sulkivat heidät taloihin, mistä heidät suoraan vietiin juoksu- ja ampumahautoja rakentamaan.

"Heinäkuun 31 p:nä, eräänä lauantaina, alottivat venäläiset viranomaiset kaupungin tyhjentämisen. Mitä erilaisimmilla ajopeleillä, joiden kuormana oli kaikenlaista kirjavaa taloustavaraa, kiiruhtivat asukkaat asemalle ja Rigan valtamaantielle. Se oli kansainvaellus.

"Muutamat virkamiehet, niiden joukossa kunnon miehen maineen saanut poliisimestari, jäivät kaupunkiin vielä sunnuntaihin asti. Hyvään venäläiseen tapaan löivät he linnanpuiston hotellin kellarit auki ja viettivät jäähyväisorgiat, joissa työstetty viini virtasi. Olihan kaikki mennyttä. Siksi nautittiin kuten epätoivoinen pelaaja ennen konkurssia täysin siemauksin.

"Yöllä leimusivat yltympäri tulipalot ja tuontuostakin kuului valtavia räjähdyksiä. Sillat, kruunun rakennukset, tehtaat ja useat kaupungin yksityisasunnoistakin räjäytettiin mielettömästi ja sytytettiin tuleen. Palokunta yritti sammuttaa tulta ja ehkäistä sen levenemistä, mutta sotaväki esti työn.

"Siten kului aika sunnuntain puolipäivään asti. Aamupäivällä alkoi pienehkö pogromi, sotilaat murtautuivat viini- ja väkijuomavarastoihin, tyhjensivät niiden sisällön ja alkoivat sitten aivan juopuneina ryöstää kaupunkia. Kaupungin roskaväki liittyi ryöstäjiin.

"Yhtäkkiä silloin — noin kello 1 i.p. saivat räjähdykset toisen luonteen. Kuului havina, vihellys, räiskäys! Tykit puhuivat rautaista kieltään. Saksan panssaroitu nyrkki kolkutti Mitaun porteille.

"Aan toiselta puolen vastasivat venäläiset. Siellä täällä iskivät shrapnellit teille ja taloihin. Asukkaat pakenivat lujien kivimuurien suojaan odottaen tuskaisina ja jännittyneinä.

"Sitten k:lo 3 i.p. hälinää kaduilla. Muutamat venäläiset sotilaat juoksivat käytävillä, iskivät kiväärintukeillaan puhki näyteikkunoita. Kaikki kiiruhtivat siltaa kohti. Ensin harvat, sitten yhä useammat ja vihdoin juoksivat he joukottain. Muutamien kauppojen ja kellarien kohdalla pysähdyttiin, tempaistiin pullo, toinenkin ja paettiin eteenpäin.

"Ja sitten 20 minuuttia myöhemmin näkyi tiellä kaksi polkupyöräilijää, teräskypärä päässä — varovaisesti pälyen ympärilleen.