Mutta pojat olivat niin kuohuksissaan, etteivät he käsittäneet hänen tarkoitustaan. Vaito seisoi yhä keskellä hävityksen kauhistusta ja odotti tuota ylevää kehoitusta: "Juho Vesainen, älä nyt ole visainen!"
— Ettekö te, haljut, nyt ymmärrä! Huutakaa pian nyt, niin minä tulen heti, koetti Vaito vielä kehoitella, polkien jalkaansa harmista ja miltei itku kurkussa.
Mutta samassa saapui tuo akka jokirantaan. Kun hän näki kaislamajojen kohtalon, alkoi hän kirkua kimeällä äänellä:
— Hoi Kaallee ja Aaanttii, tulkaa auttamaan! Sitten hän hyökkäsi
Vaitoa kohti, aikoen pidättää edes yhden pahantekijän.
Jopa tuli hätä Juho Vesaisellekin. Suuttumuksen ja pettymyksen puna kasvoillaan hän pakeni rantaan ja hyppäsi veneeseen.
Nyt oli syytä soutaa lujasti, sillä Kukolan pojat näkyivät jo talon pihalla. Jokikylän pojat soutivatkin voimainsa takaa. He näkivät Kallen ja Antin juoksevan rantaan hävitettyjen kaislamajojen raunioille. Sitten Kukola katosi näkyvistä joenpoukaman taa.
Päästyään Rantalaan pojat olivat vakavalla tuulella. He tiesivät, mitä heillä tämän jälkeen oli odotettavana Kukolan taholta.
Pahimmalla päällä oli Vaito. Hän, Juho Vesainen, iiläisten ja liminkalaisten johtaja, oli pötkinyt pakoon naisen vuoksi. Sellaista hän ei ollut lukenut mistään Vesais-kertomuksesta. Ihmeellinen olento on nainen.
Anssu sitä vastoin oli iloinen ja hyvällä mielellä, sillä vene oli nyt vihdoin entisellä paikallaan. Pelko katajankaareksen esiintymisestä näyttämöllä oli häipynyt — ainakin hämärään tulevaisuuteen.